Olen usein moittinut Helsingin Sanomia löysästä
uutisoinnista koskien niin ilmastotutkimusta kuin -politiikkaa. Noista
arvioinneista en anna mitään takaisin, mutta nyt on pakko antaa tunnustusta
siitä, että Hesari uskalsi sohaista tiedepesää toisella alueella. Katja
Kuokkasen artikkeli ”
Valtion
suurin tutkimuslaitos pimitti vakavat vilppiepäilyt – ”Olen huolissani VTT:n
asenteesta”, sanoo Kari Raivio” osoittaa, että tutkiva journalismi ei ole
Hesaristakaan täysin kuollut, vaikka henkitoreissaan se toki edelleen korisee.
Kuokkasen kirjoitus on ehdottomasti lukemisen arvoinen.
En tuota Kuokkasen nimellä julkaistua artikkelia tässä
tarkemmin arvioi. Se saanee vastineensa aikanaan, ellei se ole niin murskaavan tarkka
tiedoissaan, että vastine on tarpeeton ja vain rajut korjaustoimet ovat
välttämättömiä. Pidän juttua kuitenkin hyvänä avauksena tiedevilpin maailmaan,
ja toivon ravistelua muuallakin kuin VTT:ssä. Otan artikkelista kuitenkin muutamia
yleisiä otteita, ja heijastan ne tämän blogin alueelle eli ilmastotutkimukseen.
 |
| VTT:n entinen tutkimusprofessori Matej Orešič |
Kuokkasen artikkelin keskiössä oli slovenialainen fyysikko Matej
Orešič, jonka epäillään syyllistyneen tiedevilppiin.
Sillä tarkoitetaan tiedeyhteisön,
rahoittajien ja median kautta myös tavallisten ihmisten harhauttamista.
Yksi vilpin muoto on havaintojen tai tulosten vääristely. Havaintojen
vääristely tarkoittaa niiden muokkaamista tai esittämistä niin, että tulos
vääristyy.
Tulosten vääristely
tarkoittaa tulosten muuttamista tai valikointia. Väärien tietojen tai
tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen julkaisuissa, esitelmissä tai rahoitushakemuksissa
on myös tiedevilppiä. Vääristelyä on
myös johtopäätösten kannalta olennaisten tulosten tai tietojen esittämättä
jättäminen.
Hesarin jutussa vihjataan Orešičin tehneen jokseenkin
kaikkea edellä mainittua. Se on vakavaa varsinkin, kun kyseessä on yhden
parhaiten rahoitetun tutkimusyksikkömme tutkimusryhmän johtaja. Entä jos epäilyksen
alaisiksi asetettaisiinkin suhteellisesti vielä paremmin pärjänneiden tutkimusalueiden
johtajat?
Ilmastoon ja aivan erityisesti ilmastonmuutokseen on
suunnattu viime vuosina rahoitusta valtavasti. Minä en pystynyt laskemaan
tarkkaa summaa, mutta sen arvellaan olevan globaalisti vuositasolla vähän yli
100 miljardin euron. Jos tuosta pääosin länsimaisesta tutkimusrahasta lasketaan
Suomen osuus, joka OECD:n piirissä on suhteellisesti ollut kärkipäässä, pääsemme
lukuun, joka on suuruusluokassa 100 miljoonaa vuodessa. Tuo olisi noin 1,7 %
tutkimukseen ja kehitykseen suunnatusta rahoituksesta ja voi olla rajusti
aliarvioitukin. Orešičin saamat muutama kymmenen miljoonaa vuosikymmenessä ovat
tuohon vaatimattomaan lukuun verrattuna taskurahoja. Täytyy tietysti muistaa,
että tuo 100 miljoonaa euroa ei ole pelkkä ilmastotutkimuksen osuus, vaan
siihen sisältyvät niin biologian, geologian, fysiikan ja kemian (= energiateknologiat),
maantieteen kuin ”pehmeiden” tieteiden (=sosiologia yms.) osuudet. Yhtä kaikki,
ilmastonmuutoksen konteksti sitoo niitä yhteen.
Seuraavassa lainauksia Hesarin artikkelista:
Energinen Orešič hankki VTT:lle miljoonia euroja tutkimusrahoitusta.
Niin ovat tehneet monet ilmastonmuutoksella asiaansa
markkinoineet tutkimusjohtajatkin.
Orešič esiintyi paljon julkisuudessa… Vaikutti siis siltä, että Orešič
oli tehnyt ryhmineen uraauurtavaa huippututkimusta.
Sanoisin, että ilmastonmuutostutkijoihin verrattuna Orešič
teki töitään jossain taustalla – ehkä ns. asiantuntijoiden julkisuuden keskuudessa.
Jos Hesari tunnustaa kirjoittaneensa Orešičisn tutkimusaiheesta kerran, on se
julkaissut satoja juttuja ilmastonmuutoksesta viime vuosina.
Tutkimusryhmän jäsenet olivat syvästi huolissaan Orešičin tavasta
valikoida tutkimustuloksia. Useita ryhmän jäseniä kalvoi epäilys ryhmässä
tehdyn tieteen eettisyydestä. Huolesta oli kuitenkin ollut vaikea puhua.
Orešičin autoritäärinen johtamistyyli oli saanut työntekijöitä ahdistumaan.
Kyllä jotain perustavanlaatuista on ollut pielessä koko
VTT:n johtamisessa, jos Hesarin jutussa on perää. Tieteeseen nimittäin
sisäänrakennettuna kuuluu epäilys, jota testataan toistettavilla tuloksilla.
Minulla on vihjeitä useilta tutkijoilta samankaltaisesta
asiasta ilmasto- ja ympäristötutkimuksen saralta. Se on osaltaan saanut
jatkamaan tämän blogin ylläpitämistä.
Tulosten tai analyysimenetelmien kyseenalaistaminen kuitenkin johti
siihen, että Orešič vaiensi hyvinkin uhkaavasti vastakkaiset näkemykset.
 |
| Mikko "Lysenko" Alestalo |
Tuo ei kuulosta vieraalta ilmastotutkimuksen sarallakaan.
Ilmatieteen laitoksen taannoinen kakkosmies,
Mikko
Alestalo, käytti
lysenkolaisia
menetelmiä yrittäessään vaientaa ”väärinpuhujat” niin omalla tieteenalallaan
kuin naapurialoilla. Henkisesti tuo rinnastuu Jatkosodan jälkeisen Valtiollisen
poliisin toimintaan muun yhteiskunnan suhteen.
Pahinta oli se, etteivät tutkijat voineet luottaa omiin tuloksiinsa.
Orešič halusi itse tehdä lopulliset analyysit. Moni ryhmän tutkija oli
vakuuttunut, että analyyseista oli tahallaan jätetty pois tietoa, joka
käytännössä tekisi tulokset tyhjiksi.
Kilpailu rahasta käy tiedemaailmassa yhä kovemmaksi leikkausten takia. Siksi
valovoimaisuus ja rahoituksen hankkimisen taito ovat tutkimuslaitoksille ja
Orešičin kaltaisille tutkimusjohtajille korvaamattomia kykyjä.
Kuinkahan tyypillistä tämä onkaan millä tahansa
tieteenalalla. Vaikuttavinta se tietysti on niillä tutkimusaloilla, joilla on
kykyä tai jo perinteitä ennustaa maailmanloppua. Ilmastotutkimus tulee näistä
ensimmäisenä mieleen. Geologeilla ja biologeilla olisi tietysti yhtä hyvät lähtökohdista
johtuvat mahdollisuudet siihen, mutta jostain syystä valtavirta ei ole asiaan
innostunut.
Rahoituksen haaliminen voi kannustaa tutkijoita oikopoluille. Suurimmat
palkkiot näyttävät usein seuraavan räväkimmistä esityksistä ja eniten
lupaavista apurahahakemuksista. Huolellinen tulosten analysointi tai kokeiden
toistettavuus eivät palkitse samalla tavalla.