sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Afrikan uusi rahoitusautomaatti - tapaus Zimbabwe

Pariisin ilmastokokous alkaa jo vaikuttaa, vaikka muste on paperista hädin tuskin kuivunut. Ei, sillä ei ole mitään vaikutusta ilmastoon näin muutaman kuukauden jänteellä eikä luultavasti pidemmälläkään paljoa. Mutta ensimmäiset laskut on meille länsimaihin jo lähetetty siitä, että olemme ”pilanneet” kehitysmaalaisten elämän, ja Pariisin sopimuksessa lupasimme maksaa siitä kompensaatiota.

Kuva 1: Kirjoituksen lähteenä ollut The Herald-lehden
verkkosivun osa
1500 miljoonan dollarin laskun on lähettänyt maa eteläisestä Afrikasta. Tuon maan kansa kuulemma näkee nälkää ilmastonmuutoksesta johtuen. Maan johdolle riittäisi tänä vuonna tuo summa, mutta noin miljardi dollaria tarvittaisiin joka vuosi sen jälkeenkin ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. 

Hyvä on, paljastetaan, että maa on Zimbabwe, ja katsotaan samalla, miten ilmastonmuutos on sitä runnellut. Zimbabwella on ollut ongelmansa. Ne ovat olleet niin isoja, että oikeastaan mihinkään tilastotietoon ko. maan osalta ei voi luottaa. Mutta yritetään kuitenkin, ettei saada rasistin leimaa.

Vakiolukemistooni kuuluva Zimbabwe Herald -lehti avasi asiaa tarkemmin. Sen jutun alusta on muutamia poimintoja alla.

Hallituksen mukaan vuodesta 2012 alkanut jatkuva kuivuus uhkaa viidennestä väestöstä – varsinkin maaseudulla – nälänhädällä. Heidän ruokkimisensa maksaa noin 1,5 miljardia dollaria [vuodessa]…

Sopeutuakseen ilmastonmuutokseen Afrikan maiden, jotka ovat kaikkein vähiten vastuussa ilmastonmuutoksesta, pitää odottaa, kunnes rikkaat maat ovat saaneet hyötynsä taloudellisesta kasvusta. Ja tuo tapahtuu joskus 2020-luvulla, kun länsimaat ryhtyvät vähentämään päästöjään nopeammin…

Pariisin ilmastosopimuksessa on ei-sitova lupaus 100 miljardin dollarin vuosittaisesta rahoituksesta – sekä julkisista että yksityisistä lähteistä – millä autetaan köyhempiä maita selviytymään ilmastonmuutoksesta. Tuo voi kuulostaa isolta rahalta, mutta sitä se ei ole. Yksin Zimbabwe tarvitsee sopeutumiseen noin 10 miljardia vuoteen 2025 mennessä… Ja Afrikassa on 53 muuta maata, joilla on isommat väestöt ja tarpeet verrattuna Zimbabween.

Noniin, kävin hakemassa arvostetusta CRU TS -aikasarjasta Zimbabwen "kuivuuteen" vaikuttavat sadannan ja lämpötilan tiedot. Ne on pelkistetysti osoitettu kuvassa 2.

Kuva 2


Zimbabwen alueen sadannassa ei ole tapahtunut minkäänlaisia muutoksia viimeisen 50 vuoden aikana. Sadekauden lämpötiloissakaan ei lineaarisen trendin mukaan ole muutoksia sitten vuoden 1991. RSS-satelliittiaikasarjan mukaan Zimbabwen leveysasteilla sijaitsevan Afrikan alailmakehän lämpötila näyttää 0-trendiä jo vuodesta 1986 alkaen. Viimeaikaisesta ihmisperäisestä ilmastonmuutoksesta ei siis säätilastojen perusteella näy jälkeä.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Lumipeitteestä ilmastonmuutoksen indikaattorina

Kuva 1: Keskimääräinen lumipeite helmikuussa
Lunta on tänä vuonna tullut Keski-Uusimaalla sijaitsevalle asuinpaikalleni niin kevyenä pakkaslumena kuin raskaana räntänä. Välillä lumipeite on lähes kokonaan sulanut samalla jäädyttäen kevyen liikenteen väylät, mutta pian on taas tullut uutta lunta. Onhan ollut vaihtelua lumioloissa tänäkin vuonna. Tykkäisin enemmän joko reilusta lumitalvesta kunnon pakkasineen tai jokseenkin lumettomasta lauhoine vesisateineen. Luonto antaa vaihtelevasti sen mitä antaa, eikä minun tykkäyksilläni ole siihen vaikutusta. Mutta koko pohjoista pallonpuoliskoa tarkastellen luonto näyttää aika tasapuoliselta.

Kävin hakemassa helmikuun alkuun päivitetyt lumipeitetiedot pohjois-amerikkalaisen Rutgersin yliopiston lumilaboratorion sivuilta. Valitsin viikkokohtaiset lukemat, jotka panin Excel-taulukkolaskentaohjelman käsittelyyn. Katsotaan kuitenkin ennen graafeja parilla karttakuvalla keskimääräistä pallonpuoliskomme lumipeitettä sekä sen laajimpana aikana helmikuussa että suppeimpana aikana elokuussa.

Kuva 2: Keskimääräinen lumipeite elokuussa
Kuvat kertovat, kuinka monena päivänä maassa on jonkinlainen lumipeite kyseisen kuukauden aikana. Helmikuussa alue kattaa enimmillään yli 50 miljoonan neliökilometrin alueen - siis lähes 90-kertaisesti Suomen kokoisen alueen. Elokuuhun mennessä lumet ovat sulaneet Grönlantia ja siihen verrattuna pieniä vuoristojäätiköitä lukuun ottamatta muualta. Lumipeiton alue painuu loppukesästä 2,5 miljoonan neliökilometrin tuntumaan – siis kahdeskymmenesosaansa (murtoluku korjattu tarkan lukijan ansiosta 15.2., kiitokset!) talven maksimista, mutta silloinkin lumen peitossa on seitsemänkertaisesti Suomen kokoinen alue. Luvuissa ei ole mukana Arktikan laaja merijäätikkö, jonka päällä lunta toki myös on.

Katsotaan sitten, miten lumipeitteen pinta-ala on vuosien varrella muuttunut. Otin Rutgersin lumilaboratorion tilastosta mukaan viimeiset 30 vuotta ja tämän vuoden viisi ensimmäistä viikkoa, jotta voimme tarkastella asioita myös ilmastollisesti. Kuvassa 3 on esitetty tuon ajan sarja kokonaisuudessaan.

Kuva 3
Graafista näkyy pientä vaihtelua niin lumen maksi- ja minimipeiton kuin vuosittaisen keskiarvon osalta, mutta trendi näyttäisi jokseenkin tasaiselta tai olemattomalta. Lumipeitteisyys ei näytä vähentyneen, joten ainakaan ilmaston lämpenemistä en noista kuvaajista havaitse.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Hesari ja tieteen uskottavuus

Olen usein moittinut Helsingin Sanomia löysästä uutisoinnista koskien niin ilmastotutkimusta kuin -politiikkaa. Noista arvioinneista en anna mitään takaisin, mutta nyt on pakko antaa tunnustusta siitä, että Hesari uskalsi sohaista tiedepesää toisella alueella. Katja Kuokkasen artikkeli ” Valtion suurin tutkimuslaitos pimitti vakavat vilppiepäilyt – ”Olen huolissani VTT:n asenteesta”, sanoo Kari Raivio” osoittaa, että tutkiva journalismi ei ole Hesaristakaan täysin kuollut, vaikka henkitoreissaan se toki edelleen korisee. Kuokkasen kirjoitus on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

En tuota Kuokkasen nimellä julkaistua artikkelia tässä tarkemmin arvioi. Se saanee vastineensa aikanaan, ellei se ole niin murskaavan tarkka tiedoissaan, että vastine on tarpeeton ja vain rajut korjaustoimet ovat välttämättömiä. Pidän juttua kuitenkin hyvänä avauksena tiedevilpin maailmaan, ja toivon ravistelua muuallakin kuin VTT:ssä. Otan artikkelista kuitenkin muutamia yleisiä otteita, ja heijastan ne tämän blogin alueelle eli ilmastotutkimukseen.

VTT:n entinen tutkimusprofessori Matej Orešič
Kuokkasen artikkelin keskiössä oli slovenialainen fyysikko Matej Orešič, jonka epäillään syyllistyneen tiedevilppiin. Sillä tarkoitetaan tiedeyhteisön, rahoittajien ja median kautta myös tavallisten ihmisten harhauttamista. Yksi vilpin muoto on havaintojen tai tulosten vääristely. Havaintojen vääristely tarkoittaa niiden muokkaamista tai esittämistä niin, että tulos vääristyy.

Tulosten vääristely tarkoittaa tulosten muuttamista tai valikointia. Väärien tietojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen julkaisuissa, esitelmissä tai rahoitushakemuksissa on myös tiedevilppiä. Vääristelyä on myös johtopäätösten kannalta olennaisten tulosten tai tietojen esittämättä jättäminen.

Hesarin jutussa vihjataan Orešičin tehneen jokseenkin kaikkea edellä mainittua. Se on vakavaa varsinkin, kun kyseessä on yhden parhaiten rahoitetun tutkimusyksikkömme tutkimusryhmän johtaja. Entä jos epäilyksen alaisiksi asetettaisiinkin suhteellisesti vielä paremmin pärjänneiden tutkimusalueiden johtajat?

Ilmastoon ja aivan erityisesti ilmastonmuutokseen on suunnattu viime vuosina rahoitusta valtavasti. Minä en pystynyt laskemaan tarkkaa summaa, mutta sen arvellaan olevan globaalisti vuositasolla vähän yli 100 miljardin euron. Jos tuosta pääosin länsimaisesta tutkimusrahasta lasketaan Suomen osuus, joka OECD:n piirissä on suhteellisesti ollut kärkipäässä, pääsemme lukuun, joka on suuruusluokassa 100 miljoonaa vuodessa. Tuo olisi noin 1,7 % tutkimukseen ja kehitykseen suunnatusta rahoituksesta ja voi olla rajusti aliarvioitukin. Orešičin saamat muutama kymmenen miljoonaa vuosikymmenessä ovat tuohon vaatimattomaan lukuun verrattuna taskurahoja. Täytyy tietysti muistaa, että tuo 100 miljoonaa euroa ei ole pelkkä ilmastotutkimuksen osuus, vaan siihen sisältyvät niin biologian, geologian, fysiikan ja kemian (= energiateknologiat), maantieteen kuin ”pehmeiden” tieteiden (=sosiologia yms.) osuudet. Yhtä kaikki, ilmastonmuutoksen konteksti sitoo niitä yhteen.

Seuraavassa lainauksia Hesarin artikkelista:

Energinen Orešič hankki VTT:lle miljoonia euroja tutkimusrahoitusta.

Niin ovat tehneet monet ilmastonmuutoksella asiaansa markkinoineet tutkimusjohtajatkin.

Orešič esiintyi paljon julkisuudessa… Vaikutti siis siltä, että Orešič oli tehnyt ryhmineen uraauurtavaa huippututkimusta.

Sanoisin, että ilmastonmuutostutkijoihin verrattuna Orešič teki töitään jossain taustalla – ehkä ns. asiantuntijoiden julkisuuden keskuudessa. Jos Hesari tunnustaa kirjoittaneensa Orešičisn tutkimusaiheesta kerran, on se julkaissut satoja juttuja ilmastonmuutoksesta viime vuosina.

Tutkimusryhmän jäsenet olivat syvästi huolissaan Orešičin tavasta valikoida tutkimustuloksia. Useita ryhmän jäseniä kalvoi epäilys ryhmässä tehdyn tieteen eettisyydestä. Huolesta oli kuitenkin ollut vaikea puhua. Orešičin autoritäärinen johtamistyyli oli saanut työntekijöitä ahdistumaan.

Kyllä jotain perustavanlaatuista on ollut pielessä koko VTT:n johtamisessa, jos Hesarin jutussa on perää. Tieteeseen nimittäin sisäänrakennettuna kuuluu epäilys, jota testataan toistettavilla tuloksilla.

Minulla on vihjeitä useilta tutkijoilta samankaltaisesta asiasta ilmasto- ja ympäristötutkimuksen saralta. Se on osaltaan saanut jatkamaan tämän blogin ylläpitämistä.

Tulosten tai analyysimenetelmien kyseenalaistaminen kuitenkin johti siihen, että Orešič vaiensi hyvinkin uhkaavasti vastakkaiset näkemykset.

Mikko "Lysenko" Alestalo
Tuo ei kuulosta vieraalta ilmastotutkimuksen sarallakaan. Ilmatieteen laitoksen taannoinen kakkosmies, Mikko Alestalo, käytti lysenkolaisia menetelmiä yrittäessään vaientaa ”väärinpuhujat” niin omalla tieteenalallaan kuin naapurialoilla. Henkisesti tuo rinnastuu Jatkosodan jälkeisen Valtiollisen poliisin toimintaan muun yhteiskunnan suhteen.

Pahinta oli se, etteivät tutkijat voineet luottaa omiin tuloksiinsa. Orešič halusi itse tehdä lopulliset analyysit. Moni ryhmän tutkija oli vakuuttunut, että analyyseista oli tahallaan jätetty pois tietoa, joka käytännössä tekisi tulokset tyhjiksi.

Kilpailu rahasta käy tiedemaailmassa yhä kovemmaksi leikkausten takia. Siksi valovoimaisuus ja rahoituksen hankkimisen taito ovat tutkimuslaitoksille ja Orešičin kaltaisille tutkimusjohtajille korvaamattomia kykyjä.

Kuinkahan tyypillistä tämä onkaan millä tahansa tieteenalalla. Vaikuttavinta se tietysti on niillä tutkimusaloilla, joilla on kykyä tai jo perinteitä ennustaa maailmanloppua. Ilmastotutkimus tulee näistä ensimmäisenä mieleen. Geologeilla ja biologeilla olisi tietysti yhtä hyvät lähtökohdista johtuvat mahdollisuudet siihen, mutta jostain syystä valtavirta ei ole asiaan innostunut.

Rahoituksen haaliminen voi kannustaa tutkijoita oikopoluille. Suurimmat palkkiot näyttävät usein seuraavan räväkimmistä esityksistä ja eniten lupaavista apurahahakemuksista. Huolellinen tulosten analysointi tai kokeiden toistettavuus eivät palkitse samalla tavalla.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Tammikuu oli lämmin satelliittimittaustenkin mukaan

Kuva 1
Tammikuun alemman troposfäärin - siis ilmakehän massan pääosan ja alimman osan - lämpötilat on julkaistu. Käynnissä oleva Tyynenmeren voimakas El Niño -ilmiö näkyy voimakkaana. Suurimmat lämpötilapoikkeamat olivat kaikkein pohjoisimmilla alueilla, vaikka en niitä suoraan El Niñoon liittäisi.
.
Tammikuun globaali keskilämpötila oli RSS-satelliittisarjan mukaan 0,3 astetta korkeampi verrattuna vuoden takaiseen ja 0,66 astetta korkeampi verrattuna RSS-sarjan vertailujaksoon 1979 - 1998. Arktisella (60 - 82N) alueella muutos viime vuoden tammikuuhun oli +2,8 astetta ja vertailujaksoon peräti +3,3 astetta, mutta vaihteluhan täällä meidän leveysasteillamme on talvisin isoa niin alueellisesti kuin paikallisesti. Noususta huolimatta pakkasella pysyttiin tukevasti. Keskikesäisen Antarktikan tammikuu jäi 0,6 astetta vertailujakson tammikuiden keskilämpötilan alapuolelle.

Alla on graafi RSS:n globaaleista lämpötilapoikkeamista vuodesta 1979 alkaen kuvattuna "mummonmittariasteikolla".

Kuva 2

Katsokaamme muutoksia tarkemmin vuosi- ja kuukausikohtaisesti, josko havaitsisimme mahdollista ihmisperäistä ilmaston lämpenemistä, jonka suuruusluokka ilmastomallinnusten ja IPCC:n mukaan on noin 0,2 astetta vuosikymmenessä. Otetaan siis käyttöön tarkempi asteikko ja suurennos tämän vuosituhannen lämpötilapoikkeamista.


Kuva 3
RSS-sarjan mukaan ilmasto ei ole lineaarisella trendillä mitattuna lämmennyt sitten kesäkuun 1997. vaikka ilmastotutkimuksen valtavirran käsityksen mukaan tuona yli 18 vuoden aikana olisi pitänyt lämmetä noin 0,3 astetta. Luonnollinen ja merivirtauksiin liittyvä El Niño siis pystyy heittelemään globaalia lämpötilaa vuosittain saman verran tai vieläkin enemmän, kuten näemme vuosien 1997/1998, 2009/2010  tai 2015/2016 ENSO-syklien kohdalla.


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Carunako sähkömarkkinoiden ahnein ryöstäjä? Vai kuka ...

Viime päivinä on kirjoitettu aika paljon eräiden sähkön jakeluverkkoyhtiöiden hintojen korotuksista. En kiistä, etteikö 30 prosentin nosto olisi kertakorotuksena melko paljon. Töpselistä tulevan sähkön kilowattituntihintaan se vaikuttaa noin 10 prosentilla tai hiukan yli yhdellä sentillä nostavasti. Mutta paljonhan se on, kun kaltaiseni sähkölämmittäjä kertoo korotuksen 20 000 kWh:n vuosikulutuksella. Siitä tulee vähän yli 200 euroa lisälaskua joka vuosi. Kaukolämmön tai muun keskuslämmön piirissä olevalle siirtohintojen korotusvaikutus taitaa jäädä muutamaan kymppiin vuodessa.

Eniten huomion kohteena on ollut Caruna, joka lehtitietojen mukaan on onnistunut ihan laillisesti välttämään Suomen kovan verotuksen ainakin pääosin. Lisäksi yhtiö maksaa toimitusjohtajalleen 30 000 euron kuukausipalkkaa. Onko yhtiö siis holtittoman ahneuden tyyssija? Lehdistä luettujen lausuntojen perusteella näin voisi päätellä. Kaikkien poliittisten ryhmien edustajat ovat kitalaet tulipunaisina huutaneet korotusten kohtuuttomuutta. Katsotaanpa, onko huutajilla puhtaat jauhot pussissa? Kävin tutkimassa Energiaviraston tilastoista asiaa.

Sähkön hinta muodostuu kolmesta komponentista, joista yhden pystyt kilpailuttamaan ja muut maksat sitten kulutuksesi mukaan monopolille. Tuo yksi on sähköenergian hinta, joka muodostaa noin 37 % siitä kaikesta, mitä maksat siitä, että sähkölaitteesi kotona toimivat. Loput 63 % muodostuvat sähkön siirrosta (22 %) ja veroista (41 %). Huomiota jo tässä vaiheessa herättää se, että töpselisi huutaa eniten veroja, toiseksi eniten varsinaista sähköä ja kolmanneksi sähkön siirtoa.

Olen alla olevaan kuvaan sijoittanut noiden kolmen komponentin hintakehityksen.

Sininen ja punainen kuvaaja eivät sisällä veroja (alv + sähkövero), jotka on yhdistetty vihreään kuvaajaan.



Alimpana (punainen kuvaaja) on siirtohinta, joka on tällä vuosituhannella noussut noin 0,7 senttiä tai prosentuaalisesti 35 % - siis inflaation verran eli noin kaksi prosenttia vuodessa. Halkomatta hiuksia voimme kai sanoa, että sähkön siirtohinta ei ole reaalisesti (inflaatiokorjattuna) merkittävästi noussut tähän asti.

Kaksi muuta komponenttia, eli se varsinainen sähköenergia (sininen kuvaaja), jota käytät, on kallistunut 116 % ja verojen määrä (vihreä kuvaaja) on noussut eniten eli 151 %. Molemmat ovat kallistuneet selvästi reaalihintojen nousua nopeammin. Verot nousivat viime vuoden alusta töpselisähkön tärkeimmäksi komponentiksi. Siihen yhtiöt eivät voi vaikuttaa.