sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kun vihreä ilmastokokous maailman pelasti




Durbanin riitaisa ja jatkoajalle venynyt ilmastokokous päättyi 11.12.2011. Kokouksessa sovittiin joistakin asioista. Tosin niistä sovittiin oikeastaan vain se, että tulevissa kokouksissa sovitaan sitten tarkemmin, mistä Durbanissa sovittiin. Durbanin pöytäkirjoja jouduttaneen odottamaan muutamia viikkoja, sillä etelä-afrikkalaisille pöytäkirjan pitäjille taisi jäädä monin osin epäselväksi, mistä sovittiin.

YK:n puitteissa nyt kuitenkin aloitetaan neuvotteluprosessi, jonka päämääränä on aikaansaada vuoteen 2015 mennessä sitova ja vuonna 2020 voimaan tuleva sopimus kaikkia maita koskevista kasvihuonepäästöjen rajoituksista. Juuri mistään konkreettisesta tämän vaikeaksi ennakoidun neuvotteluprosessin osalta ei sitten päästy sopuun.

Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) mukaan voi pitää merkittävänä läpimurtona, kun tähän saakka ilmastosopimusten ulkopuolella olleet maat lupautuivat neuvottelemaan uudesta sitovasta sopimuksesta päästöjen vähentämiseksi. Niinistön mukaan sovun ansiosta maapallon keskilämpötilan nousu pystytään ehkä rajaamaan enintään kahteen asteeseen.

Vastineeksi tälle lähinnä EU:n ja pienempien kehitysmaiden ajamalle tavoitteelle sovittiin, että EU, Norja, Sveitsi ja Uusi Seelanti jatkavat yksipuolisesti ensi vuoden lopussa päättyvää Kioton ilmastosopimusta viidellä vuodella. Tämä merkitsee, että Kiotoon sitoutuneiden maiden määrä vähenee huomattavasti, ja Kioto kattaa enää enintään 15 prosenttia koko ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä. Onneksi tästäkin asiasta lopullinen sopiminen jäi ensi vuodelle, joten hallitukset myös EU:ssa voivat vielä harkita asiaa. Todettakoon vielä, että maailman suurimmat hiilidioksidipäästöjen aiheuttajat, Kiina, Intia ja Yhdysvallat, eivät edelleenkään sitoudu rajoituksiin.

Durbanissa sovittiin, että jo vuosi sitten Cancunissa sovittua YK:n hallinnoimaa ja 100 miljardin dollarin vuosibudjetilla toimivaa ilmastorahastoa ryhdytään kehittämään. Tämä vaatimus oli pienten kehitysmaiden listalla korkealla. Onneksi tämän lähinnä EU:n, Pohjois-Amerikan maiden ja Japanin maksettavaksi aiotun rahaston varojen keräämisestäkään ei päästy minkäänlaiseen ratkaisuun, joten tältäkin osin neuvottelut jatkuvat tulevina vuosina.

Vihreä meppimme Satu Hassi kirjoittaa blogissaan Durbanin kokouksesta seuraavaa: "Tulos on valtava historiallinen läpimurto tai aivan riittämätön sen mukaan mistä näkökulmasta katsoo. Maailmanpolitiikan ja ilmastodiplomatian näkökulmasta mannerlaatat ovat rytisseet uuteen asentoon. Mutta ilmastotieteen näkökulmasta ei ole lähestulkoonkaan varmistettu, että pystytään estämään maapallon lämpeneminen yli kahden asteen. Se on kuitenkin jotenkuten mahdollisuuksien rajoissa."

Monien ympäristöjärjestöjen tiedottajat ovat Hassin kanssa hieman eri mieltä. kansainvälisen WWF:n ilmasto- ja energiaohjelman johtaja Samantha Smith totesi pettyneenä: "He eivät saaneet sopua aikaiseksi (Durbanissa). Kaikki vesitettiin niin, että jokainen saattoi tulla mukaan (loppuasiakirjoihin)."

Myös muut järjestöt, muun muassa WWF Suomi, Greenpeace, Luontoliitto, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ja Kirkon ulkomaanapu, muistuttavat, että Kioton sopimuksen jatkon pituus jäi auki. Järjestöt ovat huolissaan siitä, että uuden Kiotoa seuraavan kansainvälisen ilmastosopimuksen käyttöönotto lykkääntyy todennäköisesti 2020-luvulle saakka, eikä päästöjä saada käännettyä laskuun ajoissa.

Hassi ja Niinistö joutunevat siis selittelemään äänestäjäkunnilleen historiallisuutta ja läpimurtoja.

Durbanin riitelevän vihreän kokouksen puheenjohtajana toiminut Etelä-Afrikan ulkoministeri Nkoana-Mashabane päätti kokouksen sanoihin: "Olemme pelastaneet tänään huomisen". Näihin sanoihin voi kyllä yhtyä. Kokous sentään onnistui torppaamaan 1600 miljardin dollarin ilmastorahastolaajennuksen ja "Maaäidin" oikeuksia puolustavan kansainvälisen oikeusistuimen perustamisen, joiden tehtävinä olisi ollut ilmastoasioista toisin ajattelevien hiljentäminen ja sähkön hinnan kolminkertaistamista haluavan tuulivoimalateollisuuden etujen ajaminen. Muutenkin liki nollatulos - siis sopiminen sopimisesta joskus tulevaisuudessa - mahdollistaa vielä uuden harkinnan kaikesta siitä, mistä oltiin sopivinaan Durbanissa. Kiitämme vielä tästä ennenkaikkea Kiinaa ja Intiaa.

Seuraava riitelevä ilmastokokous, COP18, järjestetään vuoden päästä Qatarissa. Sielläkin todennäköisesti pelastetaan maailma ja tehdään historiallisia läpimurtoja sopimalla tulevista ilmastoaktiivien neuvotteluista uusissa lämpimissä kokouspaikoissa. Neuvotteluintoa tosin voi haitata se, että ilmaston lämpötila on laskenut jo 13 vuoden ajan siitä huolimatta, että ilmakehän hiilidioksidin määrä on jatkanut kasvuaan. Vuonna 2020 ilmasto on ehkä viilentynyt jo niin paljon, että vihreän ilmastopolitiikan suosio on marginalisoitunut prosenttiliikkeeksi. Mutta ilmastosirkusta pääsemme nauttimaan ja nauramaan vielä pitkään.

9 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus.

    Peräänkuulutan lisäksi tieteellistä (logiikan) näkökulmaa: missä on korrelaatiot CO2:n kanssa, ja mikä on lopullinen kausaliteetti: mikä lisää mitäkin?

    On tavallan järjettömän käsittämätöntä, että massiivisia kokouksia järjestetään ilman, että selkeää korrelaatiota tai kausaliteettia pystytään kiistatta osoittamaan.

    Itse pidän koko ilmastohuijausta nimenomaan huijauksena, jossa on vieraita motiiveja ajamassa länsimaiden vapaita ihmisiä johonkin, jota ei uskalleta ääneen sanoa.

    VastaaPoista
  2. Ruottalaiset oli eilen Zuman vieraana viereisessä mansionissa. JAS:t lentelivät koko päivän jälkipoltto päällä jotta vieraat saivat ihastella kauppojensa tuloksia. Antoihan Ruotsi EA:lle isot kehitysapurahat joilla sitten ostettiin koneet. Se oli hyvä kauppa , Ruotsin maine suurena kehitysapuhyväntekijänä senkuin vaan kasvoi.

    No, saapahan pojat lennellä, mukavaahan se on - tykkään itsekin katsoa sitä, hyviä kiemuroita tekevät taivaalla. Ja mitä useammin ruottalaiset käy kylässä, niin sitä enemmän kertyy lentotunteja.

    On tämä kyllä mennyt liiallisuuksiin tämä ihmisten pelottelu. TV:ssä haastatellaan neekereitä jotka suu vaahdossa syyttää "ameriikka tappaa kaikki ja juutalainen raha estää maailman pelastamisen".

    Koko tuo touhu tuon COP17:n ympärillä on ollut kuin hullujenhuone. Rotarit ym. ämmäliikkeen pelottelee lapsia jotka maalaa talojen seiniin viivoja yms. merkiksi siitä kuinka korkealle veden pinta nousee.

    Sen sijaan, että ressukoille annettaisiin vaikka uimaopetusta - niitä pelotellaan, luodaan joukkohysteriaa ja vihaa (USA:ta ja Israelia kohtaan) ja tienataan rahaa kuin hullu mafia.

    Sairasta touhua... Sitten jotkut poliitikot kuvittelevat tehneensä jotakin ihmiskunnan hyväksi!? No, sappahan lentoyhtiöt business class lippuja kaupaksi kun delegaatiot matkustaa.

    - buuri johannesbuurista -

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus.

    t. Jotu

    VastaaPoista
  4. Risto Jääskeläinen11. joulukuuta 2011 klo 16.50

    Joku vanhempi mies sanoi aikoinaan, että paljonhan se ilmoista riippuu, millainen sää tulee. Eikä meikäläinen ole tästä kokouksesta sen enempää viisastunut tässä vaiheessa.

    "...YK:n hallinnoimaa ja 100 miljardin dollarin vuosibudjetilla toimivaa ilmastorahastoa ryhdytään kehittämään..."
    Ei, jos minulta kysyttäisiin. Suomessa voitaisiin kerätä kansallinen rahasto (tulevaisuus kun on epävarma kumminkin). Jos raha kerätään maailmanlaajuisesti, joku siitä kumminkin kehittää itselleen valtavivun.

    No, ehkäpä tämä tästä lopulta selviää, jos vaikka taas selvät jääkauden tulon merkit löydetään ... eikun ne kerää sitten taas ilmastorahastoon rahaa.

    Kiitos asiallisesta katsauksestasi, Mikko. Ja lievä pahoittelu, että minulla ei ollut paljoa sanottavaa.

    VastaaPoista
  5. "Maaäidin" oikeuksia puolustavan kansainvälisen oikeusistuimen perustamisen, joiden tehtävinä olisi ollut ilmastoasioista toisin ajattelevien hiljentäminen ja sähkön hinnan kolminkertaistamista haluavan tuulivoimalateollisuuden etujen ajaminen.

    Tämä kiteyttää kaiken erittäin hyvin!

    Kun nelisen vuotta sitten aloitin itse perehtymään AGW-teoriaan, ensimmäinen havainto oli toiminnan uskonnolista lahkoa muistuttava luonne. Siinä vaiheessa vielä pidin mahdollisena, että ehkä käsitykseni muuttuu, mitä syvemmin asiaan perehdyn. Nyt, siis neljä vuotta myöhemmin, liikkeen panteistinen ja ihmisvastainen ideologia tuodaan peittelemättä esiin.

    VastaaPoista
  6. Lämmin kiitos asiallisesta kirjoituksesta.

    Hienoa että edes jotku jaksaa seurata tätä hullutusta. YLE eikä muukaan media tunnu osaavan kuin yhden "valtion virallisen" näkökulman jankuttamisen. Ja kysyvälle ei vastata mihin tämä - jo nykyinen - vuosittainen miljardien veroeurojen syytäminen perustuu.

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta! Pidetään kaikki huolta että tietoisuus tästä blogista leviää mahdollisimman laajalle!

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia kaikille kommentoijille tässä vaiheessa!

    Anonyymille 11.12. klo 21:10: Arvostan kovasti, jos blogiani suositellaan. Kilpailu lukijoista on aika kovaa. Uusille blogisteille se on joskus jopa masentavan kovaa.

    VastaaPoista
  9. Hei Mikko, Voisiko kirjoituksiasi julkaista Magneettimediassa ? Jos niin laita mailia juha@karkkainen.com

    VastaaPoista