torstai 5. huhtikuuta 2012

Metsätutkija lyttää fiksusti ilmastotutkijat

Professori Kari Mielikäinen
Kuva: Erkki Oksanen / Metla
Metsäntutkimuslaitoksen kasvu- ja tuotostutkimuksen professori Kari Mielikäinen on laatinut mainion kirjoituksen Jääkauden jälkeisistä ilmaston muutoksista ja niiden syistä puiden kertomina. Kirjoitus on julkaistu matemaattisten aineiden opettajien liiton Dimensio-lehdessä. Voit lukea kirjoituksen kokonaisuudessaan täältä.

Mielikäinen aloittaa kirjoituksensa kertomalla aluksi hyvin tiiviisti suomalaisen puulostotutkimuksen historiaa. Sitten hän siirtyy sen ilmastohistoriallisiin tuloksiin kuvaillen jääkauden jälkeisen ilmastomme vaihtelua. Seuraavana askeleena Mielikäinen pohtii erilaisia syitä tuohon vaihteluun maapallon laajuisesti ja sen jälkeen arvioi meidän alueemme ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Kirjoituksen loppupuolella Mielikäinen vetää tiiviisti yhteen erilaisten ilmastoteorioiden ennusteet alkaneen vuosisadan ilmastokehityksestä. Viimeiseksi hän esittää päätelmiä, joista pääosa on alla kursiivilla (lihavointi blogistin).

Lustoanalyysit viittaavat historian kirjoista tutun, tuhannen vuoden takaisen Keskiajan lämpökauden olleen yhtä lämmin tai lämpimämpi kuin 1930-luku. 
Viime aikojen ilmastokeskustelu on keskittynyt pääosin maapallon keskilämpötilan muutokseen ja ihmisen osuuteen sen aiheuttajana. Olipa muutoksen syy mikä tahansa, sopeutumisen kannalta tärkeintä olisi ennakoida globaalien keskiarvojen sijaan paikallisilmastojen todennäköisiä muutoksia. 
Mielikäisen kirjoituksen kuvitusta.
Vuosilustojen ja merten pohjasedimenttien tarkastelu viittaavat siihen, että auringon aktiivisuudella ja maapallon akselikulman muutoksilla on aiemmin arvioitua suurempi vaikutus koko maapallon ilmastoon ja merivirroilla sekä tuulten suunnilla Suomen ilmastoon. 
Kasvihuonekaasujen pitoisuuksiin pohjautuvien ilmastoennusteiden suurimmat heikkoudet ovat auringon ja merten syklisten pitkäaikaisvaikutusten puutteellinen käsittely sekä mallien hyvyyden arviointiin käytetyn ajanjakson lyhyys. Jaksollisten vaihteluiden huomiotta jättäminen voi johtaa vääriin tulkintoihin.
Luontaista ilmastohistoriaa koskevien tutkimusten pääsanoma on, ettei muutaman vuosikymmenen tai viimeisen vuosisadan ilmastokehitys anna riittävää kuvaa paikallisilmastomme tulevan muutoksen suuruudesta tai edes suunnasta. Merellisen Atlantin ja mantereisen Siperian välissä sijaitsevassa Suomessa on uhkarohkeaa laskea tasaisesti lämpenevän ilmaston varaan. Puulustoista arvioiduilla kahden asteen lämpötilan muutoksilla vuosisatojen välillä on ollut historiatiedon mukaan dramaattisia vaikutuksia ihmisyhteisöihin erityisesti asutuksen äärirajoilla.
Pohjoisen pallonpuoliskon ilmaston pitkän ajan luontainen pääsuunta on ollut vähittäinen viileneminen kohti seuraavaa jääkautta. Maapallon akselikulman ja kiertoradan vaihteluiden aiheuttaman tasaisen kylmenemisen ohella ilmastoa ovat säädelleet vuosikymmenten ja vuosisatojen aikaskaalassa tapahtuneet auringon aktiivisuuden ja merivirtojen voimakkuuden vaihtelut. Suomen paikallisilmaston ratkaiseva tekijä on tulevaisuudessakin Atlantin valtameri ja sen aiheuttamat sääilmiöt. Se, missä määrin ihminen voi näihin luonnon trendeihin ja vaihteluihin vaikuttaa ja kuinka muutoksiin sopeudutaan, vaatii vielä paljon monitieteistä tutkimusta.
Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että metsäntutkimuksen professori on jokseenkin täysin eri mieltä  Ilmatieteenlaitoksen johdon kanssa niin ilmastohistoriasta kuin ilmaston muutosten syistä. Olen kirjoittanut jutut Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Taalaksen ja johtaja Alestalon oleellisesti Mielikäisen kirjoitusta heikommista pamfleteista. Ne voit lukea em. nimien takaa aukeavista linkeistä.

Kun metsätutkija rivien välissä tunnustaa epätietoisuutensa tulevasta ilmastokehityksestä, ilmastotieteilijä väittää tietävänsä seuraavan sadan vuoden ilmaston suurella varmuudella, vaikka tosiasiassa jälkimmäinen ei pysty ennustamaan kunnolla edes loppuviikon säätä. Eroja on siinäkin, että metsätutkija kaipaa monitieteistä tutkimusta vielä tuntemattomien asioiden selvittämiseksi, kun ilmastopropagandisti vaatii hyväksymään hänen hypoteesinsa lopullisena totuutena.

Kaksi asiaa tuli varmaksi professori Mielikäisen kirjoituksesta. Tiedemiespiirit siis eivät ole yksimielisiä ilmastoamme säätelevistä tekijöistä. Tämä ei kyllä ollut blogistille yllätys. Eikä se toinenkaan asia, että kaikki tieteenalat olisivat alistuneet ilmastotutkijoiden piiristä levitettävälle lysenkolaisuudelle. Metsäntutkijoille selvä 9-0 voitto kevään kirjoituskilpailussa.

Suosittelen jakamaan linkin Mielikäisen kirjoitukseen käyttämäsi sosiaalisen mediavälineen kautta.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä tiedosta, tätä olen minäkin pelännyt: uusi jäätiköitymisvaihe tekee tuloaan. Onneksi ei ihan pian. Omat lapseni, lapsenlapsen, lapsenlapsen... ehtivät hyvin muuttaa leudommille seuduille, ennenkuin maan/asuntojen hinnat räjähtävät siellä käsiin.

    Itse olen aina pelännyt kylmää enemmän kuin lämmintä, täällä arktisen alueen reunalla kun elämme. Eikä historia osoita, että muutama aste lämpimän suuntaan merkitsisi maailmanloppua etelämpänäkään. Onhan maapallon keskilämpötila koko tunnetun elämän ajalta ollut muutaman asteen nykyistä lämpimämpää.

    VastaaPoista
  2. Eipä ne muutokset välttämättä ole hitaita, nimenomaan paikallistasolla. Jos ajatellaan Gof-virtaa, sen virtaus voi hyvinkin nopeasti muuttua, ja emme olisikaan enää sen lämmittämän meren liki, vaan umpijäinenpohjoinen olisi mannerilmastoineen totta. Vaikka välimerelä olisikin ehkä 7 astetta lämpimämpää kuin nyt täällä ei kesällä päästäisi kuin ehkä muutamana päivänä plusasteisiin.
    Sinänsä se pieni pakallinen lämpiäminen, johon muka väitetään "muualla" päädyttävän: jos ajatellaan että Suomessa ei oliskaan enää 15 astetta pakkasta pitkään tammikuussa, tai vaikka helmikuussa, vaan vain 8 -mitä siitä pitäisi ajatella? No ainakin perinteisesti on ajateltu, että lämpimämmässä talvikelissä sataa enemmän, mikä toki vaatii virtausta kosteaa ilmaa, mtta loputulemana lunta on enemmän kuin ennen, ja vastaavasti routaa vähemmän.

    Niin tai näin: ihminen tietää hyvin vähän, suurin osa ihmisen tieteistä on hyvin alkuvaiheista. En sano että huonoa, mutta alkeellista. On vanha totuus että osatakseen esittää kysymyksen, pitää osata puolet vastauksesta. Ja ilmasto, sen on ajateltu olevan itseään säätelevä, tasaava järjestelmä, mutta paikallistasolla sattaa joutua siihen säätelymekanismiin, vähän kuin energiataloudessa: jotta Helsingissä olisi tasaisesti sähköä, tulee sinun kotikontusi jäämän padon taakse veden alle.

    En kyllä ollenkaan ihmettele sitäkään ajatusta että ilmasto on pikemminkin tuurilla ollut tässä veitsen terällä pitkän näin, ja pienestä sykäyksestä seuraavat 4 miljoonaa vuotta vaikka laavapallona, tai jääpallona, kumpaakin on myös jo täällä kokeiltu. Ettei voi väittää että "mahdotonta!" Eli, niiden "suurien pelkojen", jota ihminen ei halua uskoa, kuten ei kuolemaansakaan, että tapahtuisi järkyittävä 4 asteen kämmönnousu, mitäs sanotte 400 asteen lämmönnoususta? ;-D

    VastaaPoista