sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Suoria sanoja energiapolitiikasta by Pave

Nimimerkki Pave on ollut yksi Ilmastorealismin helmistä kommentoijana. Hänen vahvuutensa on mahtava kokemus energiantuotannossa. Veikkaan, että vastaavaa kokemusta ei ole Suomessa kuin ehkä 10 - 20 ihmisellä, ja nyt saatan vähätellä Paven osaamista. Olipa miten vaan, satun tietämään yhtä sun toista Pavesta. Jätän Paven henkilöllisyydellä kiusaamisen tähän, enkä tule sitä sallimaan tämän bloggauksen kommenteissakaan. Keskitytään Paven viimeiseen kommenttiin, jonka hän antoi melkoisen lukijakunnan saaneeseen kirjoitukseeni "Ville Niinistön populismista paskapuheeksi". Se kannattanee lukea joko nyt tai jälkeenpäin, jotta tiedät, mistä puhutaan.

Pave ihmettelee muutamaa asiaa Suomen energiapolitiikassa. Seuraavassa on hänen kommenttinsa 10.12.2016 sisennettynä ja minun kevyesti editoimanani. Yritän tasapainon vuoksi omilla normaalitekstiosuuksillani puolustaa nykyisen energiapolitiikan valtavirtaa.
Tähän [Ville] Niinistön tyhjänpäiväiseen energiakirjoitteluun liittyy jollakin tapaa myös perusvihreän tahon ylläpitämä Facebook-ryhmä ”Uusi energiapolitiikka”. Siellä tuomasenbuske–tyyppiset itseään älykköinä pitävät besserwisserit ”tekevät” energiapolitiikkaa.
Kansanedustaja Emma Kari Uusi energiapolitiikka -sivustolta
No mutta eikös me tarvita uutta energiapolitiikkaa? Älyköidenhän sitä olisi parasta tehdä!
Huvittavaa on se, että näillä vihreillä energiapolitiikan tekijöillä ei monellakaan ole minkään sortin perustietoja ja koulutusta energia-asioista. Siellä on laulutaitelijaa, tuulivoimayhdistyksen tiedottajaa, huuhaa-ministereitä yms. maallikoita, mikä ei sinänsä ole mitenkään erikoista, koska tekeväthän energiapolitiikkaa innokkaasti myös Sitran filosofian tohtori ja lihavuuteen perehtynyt entinen kansanedustaja sekä tuo samaa skeidaa jauhava Niinistö.
Onhan noilla laulutaiteilijoilla, lihavuustutkijoilla ja varsinkin huuhaa-ministereillä oikeus silti sanoa sanottavansa. Jos asiantuntijat ovat eri mieltä heidän kanssaan, laulutaiteilija varmaan häviää? Vaan eipä ole hävinnyt tuossa ryhmässä. Se on Väinämöisen perintöä!
Tuo fb-ryhmä on sellainen, josta todelliset energia-asioihin syvällisesti perehtyneet ihmiset lempataan alta aikayksikön pois, kun erehtyvät sanomaan yhdenkin sellaisen sanan, jota nämä ”älyköt” eivät hyväksy. Siellä ei siis haluta poistaa vain sääntöjen vastaista kirjoitusta [vaan muutkin erimieliset?]. Se on sitä samaa suvaitsemattomuutta, mitä vihreyteen vihkiytyneet ihmiset muissakin asioissa harrastavat, kun järkeviä puhuvat leimataan populisteiksi, natseiksi, rasisteiksi jne.
Eihän meillä saa ihmisiä leimata, herranjestas sehän on vihapuhetta ja laissa kiellettyä! Et voi olla tosissasi!
Tämä vihreys on uusi suomettumisen muoto ja tuo ”uusi” energiapolitikka on vain kovin huolestuttavaa kansalaisen näkökulmasta ja erityisesti pitkäjänteistä ja luotettavaa energiahuoltoa tekevien firmojen näkökulmasta, koska luotettavat energialaitokset tehdään 50 - 75 vuoden aikajänteelle, ja nämä vihreä hihhulit yli puoluerajojen tekevät uutta energiapolitiikkaa neljän vuoden aikajänteellä.
Niin, mutta neljä vuottahan näillä poliitikoilla on aikaa tehdä hommia. Sitten voi taas tulla vaikka minkälaisia "jytkyjä", jolloin hyvät tarkoitukset kaatuvat oppositioon? Älä viitsi uikuttaa, onhan meillä Helen, joka on uusiutuvan energian kärki ja luopumassa ensimmäisenä maailmassa hiilivoimasta.
Helenin Hanasaaren voimalaitos Ylen tappiolaskelmien kanssa. 
Yksi aivan erikoinen piirre tässä ”uudessa energiapolitiikassa” on se, että kaikkien hampaissa tuntuvat olevan Helsingin energia-asiat. Sehän koskee myös mediaa. Jostakin syystä Helen Oy on vapaata riistaa kaikille, mutta Fortum saa kaikessa rauhassa tehdä hiilenmustaa energiaa sekä Meri-Porissa, Espoossa että Venäjällä.
Tuohon Fortum-kuvioon liittyen oli erityisen kummallista, että eduskunnan energiaremonttiryhmä oli Mykkäsen johdolla osoittamassa mieltään Hanasaaren hiilikasalla. Olisivat voineet edes mennä Meri-Poriin valtion oman yhtiön hiilikasalle, niin olisivat saaneet päivärahankin, tai vaikka Espooseen, josta Mykkänen on kotoisin.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen
Tämäkin episodi on eriskummalinnen osoitus siitä, miten valtion johto on yhden osakeyhtiön kimpussa ja yrittää kaikin keinoin tuhota sen talouden ja Helsingin energiahuollon Niinistön jutun kaltaisella energia diiba daaballa.
 Jos Sipilä [kesk] ja ekonomi Mykkänen [kok] vihreine kumppaneineen haluavat luopua hiilestä, sen asian voi helposti aloittaa valtion puoliksi omistamasta Fortumista. Yhtiökokouksessa päätetään luopua Venäjän fossiilisista voimaloista ja määrätään Meri-Pori ja Espoo polttamaan biopolttoaineita vuoteen 2025 mennessä. Fortumilla on kassa pullollaan, joten yhtiökokous voi päättää, että sillä rahalla rakennetaan tuulimyllyjä ja aurinkokennoja, niin ei mene verorahojakaan siihen touhuun. Sitä esimerkkiä on helppo muiden seurata ja varmaan myös Helen Oy:n.
Hetkinen. Kaikki tiedotusvälineethän ovat kertoneet Fortumin keskittyvän uusiutuvaan voimaan? Mistä siis puhut?
Kummallista on sekin, että Hesari ja muut mediat suojelevat henkeen ja vereen Fortumia, mutta Helen on niiden hampaissa. Kun nuo mediat puhuvat Fortumin Venäjän voimaloista, aina jätetään kertomatta, paljonko fossiilisia polttoaineita siellä poltetaan, ja mikä on hiilen osuus. Tulee vaan mieleen, että mitkä ovat ministerien omat sijoitukset, kun ovat Helsingin energiayhtiötä tuhoamassa. Ollaanko sitä kaappaamassa jonkun isomman syliin?

Kuka Heleniä olisi muka kaappaamassa? Sehän on ollut Helsingin hiilenmusta helmi ja rahasampo! Ja nythän sillä on hieno uusi strategiakin kohti hiilineutraaliutta!
Kansanedustaja Emma Kari ei pidä ydinvoimastakaan
Jos valtion johto ja Helsingin tuulimyllyjen halaajat, eli ilmastouskossa oleva valtuusto, toimisi fiksusti, se kävisi keskustelua Helenin uusiutuviin liittyvästä staregiasta. Nyt siellä Emma Karin [vihr] tapainen teinipoliitikko puuhaa yksisilmäisesti hiilivoimalaitosten alasajoa ja sanoo, että lämmitysenergia saadaan kun lämmitetään talosta ulos menevää ilmaa.
Mutta onhan meillä ilmastovastuu ja velvollisuus näyttää esimerkkiä muulle maaailmalle!
Energiavastuullisen henkilön pitäisi ensin lyödä pöytään realistinen vaihtoehto hiilivoimalle kustannusten ja arktisen pääkaupungin energiahuoltovarmuuden näkökulmasta. Helsingin enrgiahuolto on jo nyt ollut aika veitsen terällä kovimpien pakkasjaksojen aikana. Nyt sitten tosiaan joku lapsipoliiikko toisessa polvessa kerää ääniä hokemalla, että hiilivoimalaitokset pitää sulkea. Ja varmaan ääniä saakin, mutta aika moraalittomalla tavalla etenkin, kun Suomi on mukana EU:n tason päästökaupassa. Se on hyvä muistaa, kun Helsinki on 25 asteen pakkasella sähkötön ja lämmötön ja talojen putket ja vanhukset jäässä. Nimittäin niihin hajautettuihin lämpöpumppuihinkaan ei sähköä tule, ellei sitä joku tuota ja ainakaan aurinko ja tuuli ei sitä sydäntalven pakkaisilla tuota.
Pääministerin valtiosihteeri
Paula Lehtomäki
Helsinkihän on iso talousalue, jonka energiahuolto varmasti kiinnostaa monia tahoja. Puhutaan että Mykkäsellä [kok] ja [energiayhtiö] ST1:n Anttosella on erityisen lämpimät välit. Tällaisen miljardöörin rahanhimo on varmaankin pohjaton ja mikäs sen parempi asia, kuin tehdä valtauksia oman ministerin avustuksella. Tämä on sitä uutta energiapolitiikkaa, jonka Pekkarinen [kesk] tuulivoimapuolella [tukiaisineen]aloitti? Vai onko se vain politiikkaa, jota Sipiläkin [kesk] Talvivaarassa harrasti? 
Nojuu, salaliittoteorioita. Älä nyt vaan väitä, että ns. paskalain velvoitteilla miljoonaomaisuudet tehneellä Sipilällä olisi mitään tekemistä sen kanssa, että kyseistä asetusta aikanaan voimakkaasti puolustanut ympäristöministeri Paula Lehtomäki, joka sittemmin putosi eduskunnasta, nimitettiin Sipilän valtiosihteeriksi yli 10 000 euron kuukausipalkalle? Tai että Lehtomäellä, jonka perhe omisti yli 300 000 euron arvosta Talvivaaran osakkeita, olisi mitään tekemistä Sipilän Talvivaara-politiikan kanssa?

_______________________________

Siihen Paven kommentit loppuivat - ainakin hetkeksi. Yritin puolustaa Sipilää, Mykkästä ja muutamaa muutakin ihan blogistin viran ja tarinan juonen puolesta. Ehkä onnistuin tai sitten en?

Ihan lopuksi vielä yksi kysymys lukijoille: Miksi liki kaiken Suomen energiantuotannosta tietävä "Pave" ei halua kirjoittaa tänne tai muuallekaan omalla nimellään? Minä tiedän vastaukset. Pave ei halua vahingoittaa työntekijöitään eikä myöskään työnantajaansa. Pave ei ole poliitikko, eikä muutenkaan havittele mainetta tai kunniaa.

Samanlaisia energia-alan huippuosaajia meillä on tuo ehkä 10 - 20 henkilöä. Hekään eivät halua vaarantaa yhtiöidensä ja niiden työntekijöiden asemaa energiamarkkinoilla tai hyvin toimivaa ja yhtä maailman puhtaimmista energiajärjestelmistä yleensä. Ja syynä on se, että energiapolitiikka on voimakkaasti politisoitunut ja myös polarisoitumassa. Sormet palavat nopeasti, jos esität erilaisia ja perusteltujakin mielipiteitä vihreään tai keskusta/kokoomusvihreään tuulivoimahalaajien dogmaan verrattuna. Lojaalisuuden vaatimus politiikalle on niin luja, että realismi ja rehellisyys joutuvat väistymään. Esimerkkejä asiasta on jo nähty. Siksi nuo huippuosaajat Pavea ja Katternön rohkeita miehiä lukuunottamatta ovat olleet lojaalisti hiljaa.

Mutta onko meillä maailman pohjoisimpana ja siksi energiariippuvaisimpana kansana varaa pitää todelliset energia-alan asiantuntijat hiljaisina ja antaa vihreiden poliitikkojen tehdä kokeilunsa arvostelulta suojassa? Vai pitäisikö vihreä pintavaahto kuoria pois, ja katsoa mitä sen alla porisee?


25 kommenttia:

  1. Hyvä yritys Mikko. Vähän lisää whataboutismia peliin, niin kyllä siitä hyvä tulee! :)

    VastaaPoista
  2. Jaahas, Mikko teki kirjoituksen, kuten sovimme. Aika kovan rankkauksen laittoi tuohon, mutta mukavahan se olisi, jos noin olisi. Muuten jätän jäävinä kirjoituksen muiden arvioitavaksi.

    Muistui kuitenkin vielä eräs muutaman vuoden takainen energiaseminaari mieleeni. Siinä kepulainen kansliapäällikkö Hannelle Pokka aivan erityisesti Helenin nimeltä mainiten totesi, että Helen pakotetaan polttamaan biopolttoaineita. Sekin kuvaa hyvin sitä, miten valtion johto suhtautuu yhteen yritykseen.
    Tuota biopolttoainetta ei ole maaseudulla varaa käyttää, koska se on kallista ja sen saatavuus on aika rajallista ja siksihän sitä tuodaan jatkuvana rekkarallina Venäjältä Suomeen. Valtion johto näkee kuitenkin tuon Helsingin talousalueen niin maksukykyisenä, että sen monipuolinen ja edullinen kaukolämpöjärjestelmä kestää kalliimman polttoaineen, jolla kuvitellaan saatavan maaseudun risusavotat nousuun.

    Paineet Helsinkiä kohtaan ovat siis kovat, ja sitä helpottaa tuo ilmastouskoon hurahtanut valtuusto. Tosin äärimmäisen erikoista on se, että osakeyhtiön toimintaan puututaan, koska eihän niin tee Fortuminkaan omistaja. Ei edes siinä tilanteessa puututtu, kun yhtiön johto maksimoi tulospalkkionsa ja myi Suomen energiahuollon kulmakiven ja varmaa vuotuista tuottoa tuovan sähköverkkoyhtiönsä ulkomaalaisille pääomasijoittajille.

    Suomi havittelee olevansa maailman esikuva ja napa kun kieltää hiilen polton lailla. Kun miettii tehtyjä elintärkeiden sähkö- ja tietoverkkojen myyntiä ulkomaalaisille pääomasijoittajille ja tuota tulevaa hiililakia arktisessa ja hyisessä Suomessa tilanteessa, jossa muu maailma lisää hiilen käyttöä rakentamalla yli 2500 isoa hiilivoimalaa, Suomi kyllä pomminvarmasti saa mainetta ja kunniaa. Se saa sitä maailman typerimmän valtion johtamisen merkeissä. Mutta varmaan Brysseliin Kataisen seuraksi ja Suomen pankkiin pääsee pakoon tekosiaan, eli turvapaikka on vain yhden hakemuksen päässä. Niitä odotellessa; hyvää Joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän Ilmastorealismia-blogiin sopivaa terävyyttä sanoissa. Ei Mikko valinnut ollenkaan väärin lähdettään.

      Poista
    2. Helen on kaupungin liikelaitos, ei osakeyhtiö kuten Fortum. Siitä myös johtuu voimakas politikointi yhtiöllä. Osakeyhtiössä moinen ei ole mahdollista. Helenin tuotannon muuttaminen tulee niin kalliiksi, että se vaikuttaa koko Helsingin talouteen veroäyriä myöden. Helen tulouttaa kaupungille n. 200-300M€ vuodessa. Kun tämä rahasampo on kerran tuhottu, joutuu Helen irtisanomaan ja tehostamaan toimintaa muuten. Tämä vain siksi kun poltetaan hiiltä. Helenin aikaisemmalla,tunnustetulla/palkitulla työllä energiatehokkuuden ja Helsingin ilman hyväksi ei tunnu olevan mitään merkitystä.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Sen verran olen sivusta Helenin asioita suurella mielenkiinnolla seurannut, että kyllä se on 2015 alkaen osakeyhtiö, jonka toiminnasta vastaa sille nimetty hallitus. Helsingin kaupunginvaltuusto ei vaan ole sisäistänyt asiaa, vaan puuttuu sen toimintaan kuten se edelleen olisi sen liikelaitos.

    Tällaisen hallituksen vastuu firman toiminnasta on suuri ja se ei voi tehdä sellaisia päätöksiä, joilla firman taloutta oleellisesti huononnetaan. Tuo insinöörin mainitsema tuloutustaso kaupungille on historiaa monestakin syystä. Yks oli tuon firman osakeyhtiöksi muuttuminen. Toinen on kehitysohjelman toteuttaminen, joka päätetiin ensin valtuustossa ja siten ylimääräisessä yhtiökokouksessa juuri siksi, ettei käy kuten Finavian halliukselle olisi johdannaisbisneksen vuoksi käynyt, jos ei ministeri Berner olisi vesittänyt asiaa. Kehitysohjelmapäätös, jota kunnalisvaalien alla yhä vaan emmakarit jaksavat vatvoa. Sitä paitsi hyvää johtamista on pitää kiinni tehdyistä päätöksistä eikä repiä niitä joka päivä auki. Mutta hyvä johtaminen ei enää kuulu ideologiseen politiikkaan:

    ”Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti Helenin kehitysohjelma toteutetaan mallilla, jossa investoidaan vaiheittain biopolttoaineiden lisäämiseen lämmöntuotannossa.
    Samalla huomioidaan uusien teknologioiden mahdollisuudet sekä mahdolliset muutokset asiakkaiden energiankäytössä. Esimerkiksi aurinkolämmön, geotermisen lämmön ja lämpöpumppujen laajamittaista hyödyntämistä selvitetään.”

    Nyt kun Helen 2024 purkaa toimivaa ja hyväkuntoista voiman tuotantoa, Suomesta häviää kovimpien pakkasten aikana lämmityksen ohella syntyvää sähköntuotantoa ja Helenin tulos on vaivoin plussan puolella. Biopolttoaineet ovat kalliita ja miljardien tuulitukiaiset ovat johtaneet siihen, ettei edes Helsinkiin kannata rakentaa sähköntuotantoa, vaan Suomen lyhyen kylmimmän ajankohdan sähköt tullaan tuottamaan lauhdevoimalla jossakin muualla, eli sitä kautta tuo päätös nostaa globaaleja päästöjä, ellei päästökauppa rajoita niitä. Mutta vaikka rajoittaisi, energian tuottamisessa 40 % hyötysuhteella ei ole mitä järkeä, jos se voidaan tuottaa 90 % hyötysuhteella.

    Nyt 2016 Helsingin kaupunki porskuttaa Supercellin 370 miljoonan verotulon voimin, mutta minä en luota tietokonepelien jatkuvuuteen siinä määrin, että löisin kaupungin energiantuotannon ja –huoltovarmuuden lössiksi sen takia, ettei niitä rahoja tarvita.

    On myös täysin väärä käsitys, että Helen tuottaisi rahaa siksi, että polttaa hiiltä, koska hiilen osuus on vain 30 % polttoaineista: https://www.helen.fi/helen-oy/tietoa-yrityksesta/energiantuotanto/energianlahteet/. Hiili on puuta paremman varastoitavuuden ja korkean energiasisältönsä takia Helsingin energiahuollon kivijalka kovimpine pakkasten aikaan ihan kuten se on Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Espoossa, Vantalla ja jopa Rovaniemellä. Näistä osassa toki pienemmällä osuudella, koska ne sijaitsevat metsien keskellä, joista niihinkään ei saada luotettavasti polttoainetta kaikkina aikoina.

    Olisi myös hyvä huomata, että energiapuolella Suomi on saavuttanut päästötavoitteet ja mykkästen ja karien pitäisi kaikin voimin keksiä keinot sille, miten viimeisin EU:n asettama 39 % päästöjen vähennys toteutetaan liikenne- ja maataloussektorilla. Mutta kun ei taida paukut riittää siihen, niin puuhataan tuon Helsingin hiilen kimpussa. Tai siten on nuo muut blogissa mainitut motiivit sen taustalla, kuten itse vahvasti epäilen.

    VastaaPoista
  4. Piti vielä sanoa, että kaikkein törkeintä tuossa Fortumin suojelemisessa on se, että he saavat valtionjohdon ja median suojeluksessa siirtää kasapäin suomalaista energiarahaa venäläiseen päästöparatiisiin. Siis ihan niin kuin rahaa siirretään piiloon veroparatiiseihin, niin päästöt piiotetaan Venäjälle. Ja niitä globaaleja CO2- fossiiliisia päästöjä syntyy heidän toimestaan todella paljon siellä Venäjällä. Niiden päästöparatiisiin siirrettujen päästöjen vähentämistä voisivat myös sipilät, mykkäset ja karit hieman pohtia kuten mediakin, joka uutisoi (HS) viimeisimpien Fortumin fossiilisten voimalaitosostojen yhteydessä, että Fortum AIKOO rakentaa tuulipuiston Venäjälle. Huvittavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulivoiman tuotanto Venäjällä kaksinkertaistui vuoden 2015 aikana. Melkoinen parannus siis, kuten vihreät tyytyväisinä myhäilisivät. Siitä huolimatta tuotettuina terawattitunteina tuo vuoden 2015 tulos koko Venäjänmaalta on yhtä paljon kuin Suomen tuulivoiman tuotanto vuonna 1997. Venäjän koko primäärienergiasta tuulivoimalla tuotettiin 0,0005%. Näin siis BP:n tuoreimman tilastokatsauksen mukaan.

      Poista
    2. Onhan se tuotanto helppo tuplata, jos se voidaan toteuttaa yhdellä uudella tuulimyllyllä.

      Vihreä kusetus on juuri tällaista, suhteellisuudentajusta ei tietoakaan.

      Poista
  5. Ei huvita hiukkaakaan tämä suomalainen oman pesän likaaminen näillä poliitikkojen oma-etu kikkailuihin perustuvilla toimilla. Fortum myi korjauksia vaille jätetyn valtakunnan sähköverkon ulkomaille, ja rahat käytetään ulkokultaisesti Venäjällä saastuttavaan energiantuotantoon. Pekkarisen "nerokas syöttötariffi" tuulivoimalle menee perheen ja S-ryhmän "halpuutus" (muut pois markkinoilta) rahoittamiseen. Onko tarkoitus autioittaa Suomessa maaseutu "tuulivoimapuistoilla" ja siirtää väki kaupunkeihin S-ryhmän, S-pankin ja S-voiman asiakkaiksi. Sitra jne. "Advisory Group tuo toimintamme kehittämiseen laaja-alaista tietoa ja näkemystä tulevista trendeistä ja avaa uusia mahdollisuuksia. Uskon, että ryhmän kautta saamme vastuullisuustyöhömme lisää uusia innovaatioita, sanoo SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen".
    https://www.s-kanava.fi/uutinen/advisory-group-vauhdittaa-s-ryhman-vastuullisuustyota/1653014_384136

    Advisory Groupin S-ryhmän ulkopuoliset jäsenet:

    Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori, Helsingin yliopisto
    Minna Halme, johtamisen professori, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu, erikoistunut vastuulliseen liiketoimintaan
    Pirkko Harrela, johtaja, sidosryhmäsuhteet, UPM
    Aleksi Neuvonen, tulevaisuudentutkija, ajatushautomo Demos Helsinki
    Mari Pantsar-Kallio, johtaja, resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teema, Sitra
    Sirpa Pietikäinen, europarlamentaarikko
    Liisa Rohweder, pääsihteeri, WWF
    Markus Terho, Executive Coach, Sustainability, TripleWin
    Susan Villa, vapaa asiantuntija ja kirjoittaja, ihmisoikeusasiat

    VastaaPoista
  6. En ymmärrä alkuunkaan väitteitä siitä, että Fortumia tai Heliniä suojeltaisiin tai niiden toimintaa ei voisi kritisoida, esimerkkinä tämä bloki. Fortumin Venäjän tuulivoimasta saama takuuhinta on kuulemma 175 €/$ per MWh. Jos hinta on totta niin investointi on luultavasti kannattava. Venäjällä toimitaan paikallisten sääntöjen mukaan ja Tjumenin alueen voimaloissa poltetaan maakaasua, hankkeiden kannattavuus nähdään joskus, nyt varmaankin ollaan huolissaan. Helen on rakentanut pari suurta aurinkopaneelikenttää ja lisäksi kalliin akkuvaraston. Investoinneissa ei ole pienintäkään taloudellista järkeä. Millähän oikeudella kaupunkilaisten rahoja tuhlataan ?. Kiinan hiilipäästöt kasvavat noin vuoteen 2030 asti samoin Intian (= meillä on oikeus samaan elintasoon kuin muillakin). Jos Helenin hiilipäästöt pysyvät ennallaan, niin syntitaakkamme hypoteettiseen ilmaston lämpenemiseen pienenee koko aja. Jos ilmaston lämpeneminen osoittautuisi todelliseksi ja haitalliseksi ilmiöksi, niin koko ongelma on ratkaistava globaalisesti, paikallisilla rataisuilla on anekaupan arvo. Poliitikkojen suurin synti on rahan holtiton jakaminen, vaikka valtion rahat ovat olleet loppu jo toistakymmentä vuotta. Rahaa voi tietenkin käyttää, jos vastikkeeksi saadaan jotain. Luonnon polttamisella ja lintusilppureiden rakentamisella tuhotaan tähänastiset melko vaatimattomat luonnonsuojelun saavutukset.

    VastaaPoista
  7. Ei tainnut ihan avautua tuo kirjoitus sinulle Matti. Tai sitten johdat asiaa tahallaan harhaan. Vastaan pariin asiaan. Helen tekee noita älyttömiä energiajuttuja juuri siksi, että kaupunginvaltuusto niin kehitysohjelman kautta vaatii. Eli niitä aurinkokennoja ja akkuja sekä biopolttoa pääkaupungissa, josta talousmetsät ovat satojen kilometrien päässä saa ja pitää arvostella, mutta arvostelu pitää osoittaa oikeaan osoitteeseen eli kaupunginvaltuustolle. Sen enempää en ala kaupunginvaltuuston roolia toistelemaan. Sen lisään edelliseen niille, jotka asian ymmärtävät, että osakeyhtiötä johtavassa hallituksessa on poliittisesti valittuja jäseniä puolet ja puolet yritysmaailman ammattilaisia. Sitä kautta pitäisi myös valtuuston kaiken sortin amatöörien poliittiset halut mennä ammattimaisesti johdetun firman toimintaan, joka toimii EU:n ja yhteiskunnan yhteisillä pelisäännöillä. Saa muuten nähdä koska Jyväskylän hakekasa saadaan sammumaan http://www.ksml.fi/kotimaa/Rauhalahden-voimalaitoksen-hakekasa-kytee-yh%C3%A4-Huomenna-tied%C3%A4mme-enemm%C3%A4n/891903#cxrecs_s Onneksi niillä on sitä hiiltä siellä!

    Mitä Fortumin suojelemiseen tulee, niin Fortum polttaa vain ja ainoastaan fossiilisia polttoaineita Venäjällä, mikä on täysin moraalitonta toimintaa, jota media ja valtion johto suojelee. Syitä ja hyväveliverkostoita ja omia sijoituksia voin vain arvailla. Maakaasusta syntyy toki hieman vähemmän hiilidioksidia, mutta Fortumin pelkät maakaasuvoimalat tuossa suuressa päästöparatiisissa ovat niin suuria, että niistä syntyy moninkertainen määrä hiilidioksidia Helsingin hiilen hiililaitoksiin nähden, jotka ovat jatkuvassa valokeilassa. Ja sen julkisuuden syitä yritän tuossa arvailla. Ja sitä, että Fortumin saa päästellä ihan vapaasti kenenkään sitä paheksumatta. Remonttiryhmäkin on kuin kusi sukassa.

    Surullisinta Suomen ja kuntien johtamisessa on se, että valtion johtajilta ja kaupunginvaltuutetuilta ei edellytetä minkään valtakunnan johtamisosaamista, -koulutusta eikä –kokemusta. Siksi johtaminen on tietysti mitä se on, eikä suuria kokonaisuuksia pystytä hahmottamaan sillä tavalla kuin yrityselämän johtopaikoilla. Sitten se johtaa juuri siihen, että tuijotellaan yhtä hiilikasaa ja tehdään vaikkapa impivaaralaista energiapolitiikkaa, jolla luullaan saavutettavan maailmalla mainetta. Kyllä varmaan mainetta saavutetaan, mutta kuten sanoin, ihan eri tavalla kuin luullaan.

    VastaaPoista
  8. Vähän harmittaa, että parhaat keskustelut tästäkin avauksesta käydään muualla (Facebookissa, Twitterissä jne.). No ei se lopulta haittaa. Tärkeintä on se, että tämäkin kirjoitus on herättänyt keskustelua.

    VastaaPoista
  9. Itse en näe mitä tuossa mainitsemassani "uudessa energiapolitiikassa" kirjoitellaan, mutta yksi kuningasajatus ja vihreä unelma, tai ainakin Anttosen unelma siellä kuulemma on Helsingin valtavalla työllä ja isolla rahalla rakennetun monipuolisen kaukolämpöverkon avaaminen kilpailulle. Sinne kuulemma syntyy lämpöpumppuja yms., kun Hanasaari lopetetaan.

    Mielenkiintoinen asia on se, miten siirtymäaikana varmistetaan se, että kaikki saavat lämpöä riittäväsi. Samoten kiinnostaa se, kuka varmistaa lämmön saannin silloin, kun lämpöpumput ovat remontissa tai rikki. Luultavasti se on yhteiskunnan asia aivan samoin kun se on tuulen yms. satunnaisvoiman tuottajilla sähköpuolella. Kysymyksiä herää lisää. Nykyisin Helenillä ja muilla vastuullisilla lämmön toimittajilla on velvoitteena pitää 3 kuukauden käyttöä vastaava polttoainevarasto kontollaan. Luultavasti edes itseoppineet energiaekonomit ymmärtävät sen verran, että sellaisessa varastossa kiinni oleva pääoma tuottaisi muissa kohteissa paljon paremmin, eikä syntyisi varastointikustannuksiaan. Kaukolämpöä varastoidaan lämpöakkuihin, joista sitä voidaan ottaa sen sijaan, että otetaan käyttöön vaikkapa öljykattila. Miten lämpöpumppuveijarit osallistuvat näihin velvoiteisiin ja kustannuksiin? Rahan himohan tässä kiiluu monissa silmissä, ja se varmaan on vihreän ideologian tukemana helppo toteuttaa etenkin, kun perusteluissa mainitaan ilmastonmuutos.

    Tähän kaukolämpöverkkoon liittyvä keskustelu osoittaa sen, kuinka vähän toimivasta kokonaisuudesta ymmärretään. Tuollaisessa monipuolisessa kaukolämpöverkossa tuotetaan energiaa kunakin vuodenaikana ja hetkenä erittäin kustannustehokkaasti, kun sinne lämpöä tuottavat mm.:
    - CHP-hiililaitokset,
    - maakaasukombilaitokset,
    -monella eri polttoaineella toimivat huippulämpökattilat, kun pakkanen menee alle – 5 C, eikä CHP-lämpö riitä,
    - lämpöakkuihin, joita ollaan lisää rakentamassa, voidaan varastoida kesäistä sähköä kuluttavaa lämpöpumppulämpöä,
    - iso lämpöpumppu, joka ottaa lämpöä jätevedestä ja auringosta,
    - pieniä lämpöpumppuja, jotka ottavat lämpöä voimalaitosten jäähdytysvedestä,
    - absorptiopumppu, jolla tehdään kaukolämpöenergialla jäähdytystä isoon osaan kaupunkia sen sijaan, että jäähdytys tehtäsiin paikallisilla jäähdytyskoneilla, jotka huutavat liiketalojen katoilla.
    - lämpökauppaa voidaan tehdä Espoon ja Vantaan kanssa, jos heillä on halvempaa lämpöä tarjolla ja päinvastoin.

    Tämä on niin suuri, monipuolinen ja erittäin taloudellinen kokonaisuus, joka on poltoaineiden velvoitevarastojen tukemana varmistettu niin, että kaupunki saa kaiken aikaa halpaa kaukolämpöä ja energianhuoltovarmuus lämmön osalta on aivan huippuluokkaa. Nyt nämä ”uusi energiapolitiikka” –järjenjättiläiset Helsingin omat päättäjät ovat tuhoamassa tätä valtavaa ja tarkasti mietittyä kokonaisuutta. Se olisi jo nyt sellainen cleantechin ja energiatekniikan aivan huipputuote, että sitä pitäisi myydä ulkomaille, jolloin saataisiin maapallon päästöjäkin vähennettyä.

    Nyt pahimmillaan vihreät mykkäset ja karit tuhoavat senkin ja pahimmillaan siellä olevat lämpöpumput tuottavat yhteiskunnan tuella lämpöä kuten tuulimyllyt sähköä, vaikka sitä ei tarvittaisi ja samaan aikaan Helen priimaa lämpöä merivedellä lämmönvaihtimien kautta mereen. Suomalaiset löivät aikanaan päänsä Karjalan mäntyyn, Herra varjelkoon meitä, etteivät ne nyt maailman navoiksi pyrkiessään tuhoa Suomen ja Helsingin esimerkillisen hienoa ja monipuolista energiajärjestelmää!

    VastaaPoista
  10. Täällä liikkuu noita alarmisteja niin vähän keskustelua piristämässä.

    VastaaPoista
  11. Osa1: Se taitaa Tapsa olla tuo kirjoitettu vähän ”se on näin” –tyliin, että siksi keskustelua varmaankin syntyykin vain muilla foorumeilla. Jatkan edellistä kirjoitusta hieman pain esimerkin muodossa, koska lukijoina saattaa olla maallikoita, joita monipuolinen energiatoiminta ja sen hyödyt kiinnostaa. Ammattilaiset nämä asiat kyllä ymmärtävätkin.

    Nuo edellä mainitut lämpöpumput ovat hyvä osa toimivaa energiakokonaisuutta, kun niitä Helsingissä käytetään järkevästi ja keskitetysti ohjattuina. Kun esimerkiksi sähkön hinta on pörssissä niin korkealla tasolla, että lämpöpumppuihin menevä sähkö maksaa paljon enemmän kuin niillä tuotetun lämmön hinta olisi tuotettuna jollakin vaikkapa lämpökattilalla, lämpöpumppu kannattaa pysyttää. Sähkön tuntihinta voi olla jopa yli 100 euroa / MWh, joka yleensä tarkoittaa sitä, että sähköstä on pulaa verkossa. Voi olla vaikka niin, että on tyyni pakkaspäivä, eikä tuule, jolloin sähköstä on pulaa ja siksi on järkevää tukea valtakunnan sähköverkkoa ja pysäyttää sähköä kuluttavat lämpöpumput ja tehdä kaukolämpö jollakin lämpökattilalla sen mukaan, mikä polttoaine on sillä hetkellä halvinta.

    Toki jos jossakin aiemmassa käyttötilanteessa on ladattu lämpöakkua, kun esimerkiksi chp-laitos on tuottanut sähköä sellaisena tyynenä päivänä, jolloin ei ole ollut sähkötehoa vastaavaa kaukolämmöntarvetta, tai sähkö on ollut halpaa ja lämpöpumput ovat tuottaneet lämpöä yli sen hetkisen kaukolämmöntarpeen, kaukolämpö voidaankin ottaa lämpöakusta sen sijaan, että käynnistetään tuo lämpökattila.

    Näistä esimerkeistä voi ymmärtää hyvin sen, miten myös satunnainen tuulivoima on suorassa yhteydessä tuollaiseen keskitetysti ohjattuun älykkääseen kaukolämpöjärjestelmään. Nyt tuo yhteys ohjautuu sähköpörssin hintojen kautta. Kaikkein järkevintä olisi, että tuulimyllyt olisivat suoraan osa tuollaista kokonaisaltaista energiajärjestelmää niin, että sitä johdettaisiin yhdestä energiavalvomosta, eikä tuon pörssin vaikutusten kautta, joka on hidas ja tehoton ohjausmuoto. Siksi olisi hyvä, että vaikkapa Helsingillä olisi esim. 50 tuulimyllyä suorassa ohjauksessaan, koska Helenin energiavalvomo minun ymmärtääkseni kaiken aikaa tietokoneillaan optimoi sitä, mitä eri energian tuotantolaitoksissa milloinkin tuotetaan niin, että tuotanto on kuluttajan kukkaron ja päästöjen kannalta tehokkainta ja taloudellisinta. Se siinä vaan on, että tuulivoimayhdistys, Kepu ja Kokoomus vastustavat henkeen ja vereen sitä, että Helenin kaltainen iso yhtiö omistaisi noita tuulimyllyjä. Tukieurot kun halutaan jakaa tuulijobbareille sekä maakuntien isännille vuokrarahoina ja pikku kylille verorahoina, eikä siihen kuvioon kokonaisvaltainen järki mahdu, eikä moraali, mitä hyvin kuvaa se, että hiili kielletään lailla, mutta sitä paljon ”saastuttavampi” (jos nyt elämänkaasu co2 on saaste!) turve sallitaan. Kokoomus taas haluaa vapauttaa kaukolämpöverkot yksityisille lämpöpumppujobbareille, jotka käärivät siitä rahat, mutta energianhuoltovarmuuden turvaaminen ja sen kustannukset jätetään tuulivoiman tapaan muun yhteiskunnan maksettaviksi ja ylläpidettäviksi. Samalla tietenkin romutetaan tuollainen älykäs ja tehokas miljardeja maksanut kaukolämpöjärjestelmä. Jos sellainen laki tulee kaukolämpöverkoille, on mielenkiintoista nähdä avautuvatko myös pikku kuntien valmiiksi rakennetut kaukolämpöverkot lämpöjobbareille, vai tuleeko laki koskemaan vain Helsinkiä.

    VastaaPoista
  12. Osa2:

    Minä olen puhunut näitä energia-asioita muutamille asiasta kiinnostuneille maallikolle. Melkein jokainen ihmettelee sitä, miksi puhumistani energia-asioista ei kirjoteta julkisuudessa. Vastaukset siihen olen kirjoittanut jo aiemmin, eli totuudet eivät sovi poliittisiin tavoitteisiin ja vain jotkut Ville Niinistön hokemat ja Sitran maallikoiden huu haa kirjoitukset julkaistaan. Myöskään positiivisilla asioilla ei ole minkään sortin julkisuusarvoa. Erittäin negatiivinen arvostelu ja johonkin hiileen liittyvät kauhukuvat ovat ihmisten mielestä paljon mukavampaa luettavaa ja paremmin ne kait myyvätkin. Uhkakuvat kuviteltuun ilmastonmuutokseen liittyen ovat aivan erityisen haluttuja. Ei ihme, että Suomi on itsemurhatilastojen kärjessä.

    Erityisen huolissani olen niistä viesteistä, joita olen teknillisten korkeakoulujen opetuksesta kuullut. Perinteinen energiaopetus on pantu sivuraiteille ja opiskelijoille uskotellaan, että joillakin hajautetuilla energiantuotantomuodoilla hoidetaan teollisuuden energian tarve ja kaupunkien energianhuolto. Tämmöinen näissä kirjoituksissa kuvattu älykkäseen kaukolämpöjärjestelmään liittyvä energiatieto alkaa kait olemaan katoavaa kansanperinnettä. Sen kyllä hyvin huomaa, kun lueskelee noita muita palstoja. Tuo opetuksen suuntautuminen taitaa olla härskin pelin tulos sekin. Joku Lund on mukana aurinkokennobisneksessä ja LUT suoltaa tuulivoimaa tukevia huuhaa tutkimuksia siksi, että sen proffat ovat mukana tuulivoimabisneksessä. Ei siis riitä, että poliitikot suosivat sukulaisiaan ja kevereitaan, vaan yhteiskunta alkaa olla aika läpi mätä monessa muussakin suhteessa. Mietin myös sitä, kuka on ollut sellainen pääministeri, jolla on ollut kansainvälistä painoarvoa kansainvälisissä neuvottelupöydissä ja on pystynyt johtamaan Suomea Euroopan yhteisiin pelisääntöihin vaikuttaen. Ei tuullut mieleeni kuin Paavo Lipponen. Vaikka en ole demari, tuollaista Pavea Suomi taas kaipaisi!

    VastaaPoista
  13. Anteeksi kirjoitusvirheet! En ole jaksanut riittävän montaa kertaa oikolukea noita juttujani. Toivottavasti niistä huolimatta varsinainen asia selviää!

    Pave

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tuolla uuden energiapolitiikaan sivuilla yksi kävi innoissaan tutustumassa Mynchenin kokeiluun, missä lämpöä varastoitiin hirveillä kustannuksilla muutamaksi tunniksi. Olisi ollut halvempaa käydä Salmisaaressa, mutta kun muiden rahoilla matkustaa, on se kivempaa käydä jossain kauempana.

      Poista
  14. Niin kauan kun hyvikset vaikenee, pahikset saa temmeltää aivan vapaasti.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Laitanpa tähän vielä vähän niin kuin koemielessä sellaisen yhden hiilen polttoon Hanasaaressa liittyvän jutun, josta ei sen paremmin uusi energiapolitiikka –ryhmän älyköt kuin myöskään eduskunnan energiaremonttiryhmä ole puhunut, kun puuhaa kieltolakejaan. Se on se, että Hanasaaren hiilen voisi korvata maakaasulla. Voisi sitten rakentaa sen polkupyöräsillankin eikä hiilikasa häiritsisi mielenrauhaa, eikä kaupungin rakentamista. Energianhuoltokin olisi Helsingissä turvattu aina siellä tapahtuvaa sähköntuotantoa myöten, vaikka se Helsingin sähköhän ei enää ole Helenin vastuulla. Etua siitä kuitenkin on, että Helsingin alueella on niin paljon sähköntuotantoa, että sen voi kytkeä vaikka omaksi saarekkeekseen sellaisissa vakavissa sähkönsaantiongelmissa, kun muu valtakunta on pimeänä. Sitähän taisivat muutama vuosi sitten jossakin Rovaniemellä kokeillakin ja onhan sitä kokeiltu Helsingissäkin muutamia kertojakin.

    Mutta siihen maakaasuun. Helsinkiin ja Espooseen tulee maakaasuputki, niin miksi sitä ei voisi vetää Hanasaareen? Toki kallista se on, mutta vetäväthän ne jo toista maakaasuputkea Venäjältä Saksaankin, eli siinä mielessä se ei varmaan ihan sikakallista olisi. Toki putken kannattavuutta laskettaessa tulee huomioida se, että Hanasaarella ei ole enää käyttöikää jäljellä kuin 20-30 vuotta, mutta laitteita kunnossa pitämällä sitäkin voitaneen pidentää.

    Vastaan itse siihen miksi tuo vaihtoehto ei tainnut tulla esille siinä vaiheessa, kun Hanasaaren purusta päätettiin kaupunginvaltuuston hyväksymän kehitysohjelman merkeissä. Maakaasu on ensinnäkin niin kallista, että sitä ei kannata käyttää kuin aivan pakosta. Gasum on hinnoitellut sen Suomessa korkealle ja verotus on äärimmäisen kovaa, jotta se ei häiritsi kepulais-vihreitä risumarkkinoita. Varsinainen pääsyy sille, ettei se ollut edes vaihtoehtona Hanasaaren hiilelle, taitaa olla kaupunginvaltuuston ihan itse keksimä ja tekemä 20-20-20 päätös, joka edellyttää, että Helsingissä on käytössä 20 % uusiutuvia polttoaineita + Helsinki vähentää co2-päästöjä 20 % vuoteen 20 mennessä. Tämä kaupunginvaltuuston tekemä päästö sulkee pois maakaasun tulvaisuuden energiapaletista ja pakottaa Helenin rakentamaan jonkun pelletti- tai hakelämpökattilan, jolla saa Hanasaaren lämmön korvattua luotettavasti vuoteen 2024 mennessä. Kiire on siis kova, koska vuoteen 2024 ei ole kuin 8 vuotta.
    Hanasaari olisi ollut sikälikin hyvä paikka energiantuotannolle maakaasulla, että siellä on energian huoltovarmuuden varmuusvarastotkin valmiina, eli suuret öljyluolat. Taitavat vaan tehdä niistä lämpöakut Oulun Toppilan luolien tapaan.

    Tuo kepulais-vihreä puun poltto Helsingissä on hieman huvittavaa, koska biomassa on tuotava landelta Helsinkiin jatkuvana rekkarallina siitä yksinkertaisesta syystä, että laivat eivät Sisä-Suomesta Helsinkiin kulje. Tuon energiamäärän tuottaminen puulla tarkoittaa useita rekkoja tunnissa, jotka sahaavat edestakaisin Kainuun korpiin. Niinpä noista rekoista pääsee vuodessa taivaalle enemmän pienhiukkasia, mitä Hanasaaren hiilivoimala tuottaa, kun se ei niitä juurikaan edes tuota. Ja kaikkihan tietävät, että liiketeen pienhiukkaspäästöt aiheuttavat jo nyt ilman niitäkin noin 800 ennenaikaista kuolemaa pelkästään Suomessa. On tämä sellainen ihanuuksien ihmemaa, jotta! https://www.hsy.fi/sites/Esitteet/EsitteetKatalogi/Julkaisusarja/2_2015_Ilmansaasteiden_terveysriskit_teiden_ja_katujen_varsilla.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä maakaasujuttu muuten kuvaa hyvin niitä sudenkuoppia, johon autoritäärinen johtaminen johtaa. Kun osakeyhtiötä johtaa toimitusjohtaja, joka keskustelee firmaa johtavan hallituksen kanssa, tavoitteita voidaan järkiperäistää selvitysten edetessä. Kun firmaa johtaa autoritäärinen kaupunginvaltuusto, jossa ei ole yhtäkään energia-alan ihmistä, moni järkeväkin vaihtoehto jää sivuun. Toki sama koskee neljän vuoden välein vaihtuvaa eduskuntaa ja maan hallitusta, joka tekee kieltolakeja yms. sen mukaan mitkä ideologiset tuulet ja kaverikapitalismi siellä milloinkin puhaltelee.

      Poista
  17. Pannaanpa vielä vähän kansainvälisyyttä kehiin. Sain nimittäin hyvältä ystävältäni energiapoliittisia jouluterveisiä Tšekeistä:

    You mentioned subsidies for wind mills in Finland. Our politicians and their “friends” prepared “clever” law in 2005 regarding solar power plants. It is valid for 20 years and could be not changed even if it is nonsense. Tax payers shall pay for them 24 x 109 € of subsidies…..???

    Samat tuulet siellä näköjään puhaltelevat ja sitaateista päätellen taustat ovat samat kuin meillä Suomessa. Toki aiempien keskustelujen perusteella tiesin, että muurien murtumisen jälkeen yksi suurimmista ongelmista siellä on ollut korruptio, jota tuo ei nyt suoranaisesti ole. Mutta kun keksitään joku yleisesti hyväksyttävä syy, valtio rahaa on helppoa jakaa vävyille sun muille tutuille ja ovathan säätiöt, formafuturat, koplaamiset yms. myös suomalaista poliittista arkipäivää, vaikka median antama suojelu kuvitellun ilmastonmuutoksen nimissä ja median vaientaminen kuuluukin suomalaisuuteen aivan olennaisella tavalla.

    Rahaa Suomessa yllättäen riittää 4 miljardin tuulitukiin ja nyt uusi piikki on avautumassa samaan aikaan, kun porukat ovat leipäjonossa, ihmiset sinnittelevät pienten kansan- yms eläkkeiden varassa, valtio lainaa rahaa ja tehdään kiky-talkoita.

    VastaaPoista
  18. Siis: Tax payers shall pay for them 24 000 000 000 € of subsidies…..???

    VastaaPoista