Kun jää paljastaa kiusallisia ilmastosalaisuuksia

Minulla on ollut muissa hommissa kiireitä, josta syystä blogin päivitykset ovat hieman harventuneet syyskuussa. Siksi koetan nytkin päästä helpolla ja lainaan Antero Ollilan mainiota Tebatti-puheenvuoroa, jota kommentoin muutamin osin. Ollilan teksti on sisennetty ja kursivoitu.

Mendenhallin jäävirran suu vuonna 2011 

 Alaskan jäätiköiden alta paljastuu puita

Kahdeksan maan ulkoministerit pitivät elokuun lopussa Alaskassa kokouksen ilmastonmuutoksen torjunnasta. Yhteistä kannanottoa ei kuitenkaan saatu aikaan, koska Kanada ja Venäjä vastustivat sitä.

Alaskan Mendenhallin jäätikön alta paljastuu
hautautunut metsä.

Kirjoitin tuoreeltaan tuosta presidentti Obaman hallinnon erikoisesta ilmastonmuutosmanifestista, jonka esimerkkinä käytettiin Alaskan luontoa.

Media uutisoi mielenosoittajien esityksistä, joissa oltiin huolissaan jääkarhujen selviytymisestä ja jäätiköiden sulamisesta. Medialle olisi voitu esittää myös niitä näkymiä, joita Alaskan sulavat jäätiköt ovat paljastaneet. Samanlaisia löytöjä on tehty ainakin Alaskan suurimman jäätikön Bearingin liepeiltä sekä Mendenhall-jäätikön alueelta läheltä eteläistä Juneaun kaupunkia.

Molemmissa paikoissa on paljastunut jäätikön alta muinaisten metsien hyvin säilyneitä jäänteitä. On löytynyt halkaisijaltaan jopa 1,6 metrisiä pystyssä olevia kantoja juurineen sekä puunrunkoja, joissa on vielä kaarnaa tallella. Alustavat ikämääritykset osoittavat puiden kasvaneen vuosien 600 ja 1000 välisenä aikana.

Laajentunut jäätikkö on katkaissut kasvaneen
puun kuin tulitikun.

Niinpä! Me tiedämme asiaa selvittäneistä tutkimuksista, että lähes kaikki tutkitut pienet vuoristojäätiköt ovat sulaneet holoseenin aikana ainakin kertaalleen. Ne ovat myös olleet jäättömiä pitkiä aikoja, sillä metsä ei ihan äkillisesti jäätikön pohjalle kasva. Myös muut asiat viittaavat aiempiin lämpimiin jaksoihin, jolloin mm. puuraja Fennoskandiassa ulottui Jäämerelle ja puusto peitti liki kaikki Suomen suurtunturit. Korjatkaa, jos olen väärässä (lähteet mukaan).

Myös Alpeilla jäätiköt ovat viime vuosikymmeninä sulaneet. Mutta samalla ne ovat paljastaneet vain sata vuotta sitten kasvaneiden jäätiköiden alle hautautunutta historiaa tai 4000 vuotta vanhaa vahvaa metsänpohjaa. On tutkimustuloksia, joiden mukaan Alppien nykyiset jäätiköt - ainakin korkeudeltaan alimmat - ovat syntyneet hiljalleen vasta 500-2000 vuotta sitten. Tietysti Veiksel-jääkauden aikana Alpit vuoristolaaksoineen olivat jään peitossa, mutta ne ovat saattaneet olla ympärivuotisesta jäästä vapaina pääosan holoseenia. 

Eikö uhkaava ilmastokatastrofi huoleta edes suomalaisia?

Maailman suosituimmassa ilmastoblogissa, WattsUpWithThat:ssa (WUWT), oli katsaus siitä, miten Googlen hakukone näkee ihmisten kiinnostuksen ilmastonmuutokseen. Tekstin kirjoittaja oli saanut idean juttuunsa vastaavasta Forbesin kirjoituksesta. WUWTin jutun hakusanat olivat ”Global warming”, ”Climate change” ja kolme joulukuun alussa Pariisissa pidettävää ilmastokokousta koskevaa todennäköistä hakusanaa. Tulokset näet alla kuvassa 2.

Kuva 2

Kuvasta näkyy selvästi, että noilla englanninkielisillä ilmauksilla haettiin eniten tietoa vuoden 2007 alussa, mutta sen jälkeen hakumäärät ovat aika paljon ainakin suhteellisesti laskeneet. Googlen trendipalvelu laskee myös ennustetta hauille, mutta se ei usko merkittävään nousuun edes laajasti mainostetun kokouksen aikana. Sekä Forbesin että WUWTin juttujen kirjoittajat hämmästelevät ilmastoaiheisten hakujen suhteellisen suosion laskua siitä huolimatta, että asia on Pariisin ilmastokokouksen lähestyessä ollut vahvasti esillä niin mediassa kuin maailmanluokan huippupoliitikkojen puheissa.

Minä halusin katsoa, miten suomenkielisillä hakusanoilla ”ilmastonmuutos”, ”ilmaston lämpeneminen”, ”ilmastokokous” ja ”Pariisin ilmastokokous” on ollut kiinnostavuutta. Sen kurkistuksen tulokset näet seuraavassa kuvassa 3.

Kuva 3

Meillä suuntaus on samankaltainen kuin englanninkielisessä maailmassa. Kuvan siniseen kuvaajaan on summattu yhteen haut sanoilla "ilmastonmuutos" ja "ilmaston lämpeneminen". Kiinnostus niihin on alkanut myöhemmin verrattuna englanninkieliseen maailmaan ja jatkunut hyvin aina Kööpenhaminan ilmastokokoukseen 2009 asti. Jopa sana "ilmastokokous" (punainen kuvaaja) nousee kohinasta esiin syksyllä 2009. Mutta siitä kokouksesta alkaen haut ilmastonmuutosteemalla ovat olleet tasaisessa laskussa ainakin suhteellisesti tarkastellen. Pariisin ilmastokokous ei ole pannut ihmisiä hakemaan Googlen kautta merkittävästi lisätietoa.

Korkmanin ilmasto-ongelmasta muutama huomio ja keltainen kortti

Aalto-yliopiston taloustieteen professori, Sixten Korkman, on avautunut meille Helsingin Sanomille lähettämässään mielipidekirjoituksessa otsikolla ”Mikä on suurin ongelmamme?”. Lähdin lukemaan

Professori Sixten Korkamilla on ongelma, jonka purkaminen ei
oikein onnistunut HS:n mielipidekirjoituksessa.

Korkmanin tekstiä sillä odotuksella, että vihdoinkin joku viisas kykenee pelkistämään olennaisen. No, millaisia viisauksia Aalto-yliopiston taloustieteen kammioissa on löydetty:

Suurin ongelmamme ei se [sic] ole talouden kilpailukyky tai hallituksen esittämä pakkolainsäädäntö, vaikka siitä on noussut iso meteli. Ei se ole valtion budjettialijäämä. Ehkä se ei ole edes nopeasti kasvanut pakolaisvirta, vaikka tähän liittyy paljon inhimillistä tragediaa.

Tjaah, ongelmat eivät siis löydykään niiltä alueilta, joilta usein mediassa haastatellulta professori Korkmanilta yleensä pyydetään lausuntoja, ja joita tasavaltamme hallitukset ovat viime vuosina pitäneet ongelmallisina. Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Nyt Korkmanilla täytyy olla jokin todella suuri tieteellinen löytö, joka ongelmallisuudessa ohittaa kaiken.

Tiedemiesten valtaenemmistö katsoo ilmaston lämpenemisen olevan tosiasia ja ihmisen aiheuttama. Sillä voi olla katastrofaalisia seurauksia esimerkiksi meriveden nousun ja viljelymaiden aavikoitumisen sekä sään ääri-ilmiöiden muodossa.

Ohhoh – vai tiedemiesten valtaenemmistö? Korkman siis päätti aloittaa perustelunsa vetoamalla auktoriteettiin. Sehän ei ole harvinaista vaikkapa pienten lasten kasvatuksessa, uskonnollisissa piireissä, politiikassa tai iskostettaessa kuria armeijan yksiköihin. Mutta niin sanottujen kovien tieteiden piirissä auktoriteettiin vetoamista pidetään kyllä aloittelijoille tyypillisenä argumentointivirheenä. Nojuu, nythän on kyse taloustieteilijän argumentoinnista.

Minulla ei ole ongelmia hyväksyä Korkmanin ensimmäisen virkkeen alkuosaa pienillä tarkennuksilla. Uskoisin nimittäin likipitäen kaikkien ilmakehää tavalla tai toisella tutkineiden tiedemiesten tulleen siihen tulokseen, että ilmakehämme alimmat osat ovat hitusen (keskimäärin muutaman asteen kymmenesosan) lämmenneet verrattuna aikaan vaikkapa 100 vuotta sitten. Mutta ei sen vahvistamiseen mitään tiedemiesenemmistöä tarvita. Siitä todistaa mittausdata, joka yksinään on riittävän vahva todiste asiasta.

Loppuosa tuosta koko kappaleesta onkin ongelmallisempi. Nimittäin ilmastotutkimuksen parissa on paljon erimielisyyttä siitä, miten paljon ja millä mekanismeilla ihmiskunta on lämpenemiseen vaikuttanut. Konsensusta asiasta ei ole, eikä sellaisella ole merkitystäkään, sillä äänestyksillä asiat eivät ratkea fysiikassa.

Jääkauden jälkeinen merenpinnan nousu metreinä.

Katastrofaalisista seurauksistakin voisimme varmaan väitellä pitkään, mutta tähän mennessä nähdystä lämpenemisestä en ole vielä löytänyt hälyttäviä merkkejä. Merenpinta on ollut nousussa viimeiset 22 000 vuotta, ja nousu jatkunee hitaana vielä saman verran, kunnes seuraavan jääkauden tulo saa mannerjäätiköt taas merkittävästi kasvamaan. Epäilen, että esivanhempamme eivät pitäneet jääkauden päättymistä ja sitä seurannutta rajua merenpinnan nousua noin vuosina 12000-8000  ennen nykyisen ajanlaskun alkua kovinkaan uhkaavana asiana. Pikemminkin päinvastoin!

Aavikoitumista toki tapahtuu paikallisesti, mutta tuoreimmat tutkimukset kertovat huomattavasta kasvullisuuden lisääntymisestä isojen aavikoiden reunamilla kuten Sahelissa. Sään ääri-ilmiöt ovat meitä aina koetelleet, mutta niidenkään lisääntymisestä ei ole dataan perustuvaa uskottavaa näyttöä.

Isossa kuvassa maapallon suurin ongelma on ympäristön rasittuminen ja etenkin ilmaston lämpeneminen. On se kumma, että suremme valtion velan jättämistä lapsillemme mutta suljemme silmämme ekologisena kriisinä siirtyvälle perinnölle.

Minä en menisi väittämään, että olemme sulkemassa silmiämme miltään ekologiselta kriisiltä, joskin monen sellaisen (kuten ylikalastuksen, vesistöjen ja maaperän likaamisen, metsien raivaamisen, eroosioherkkyyden kasvattamisen, luonnontilaisten alueiden hävittämisen jne.) osalta voisimme varmasti katsoa tulevaisuuteen tarkemmin. Ehkäpä nuo todelliset ongelmat ovat jääneet ilmastonlämpenemishysterian alle, vaikka niistä on jo nyt todellista näyttöä toisin kuin viime vuosikymmenten pienestä lämpenemisestä, joka tosin on jo parikymmentä vuotta ollut tauolla ja pidemmällä aikatarkastelulla – siis tuhansien vuosien perspektiivissä – osoittautuu lämpötilaproxytutkimusten valossa hitaaksi viilenemiseksi.

Taloustieteilijät ovat arvioineet, että ilmaston liiallisen lämpenemisen ennalta ehkäiseminen olisi viisaampaa kuin peruuttamattoman etenemisen salliminen. Miksi tositoimiin ei ole ryhdytty, miksi kasvihuonepäästöjen [sic] kasvu sen kuin jatkuu?

Jaahas, jo toinen kerta, kun professori Korkman vetoaa auktoriteettiin – tällä kertaa kollektiivisesti taloustieteilijöihin. Toki muutamat taloustieteilijät ovat noin arvioineet, mutta toiset ovat kovin eri mieltä asiasta, mikä ei ole kovin harvinaista yleensäkään taloustieteissä. Osa jopa IPCC:n käyttämistä taloustieteilijöistä pitää pientä lämpenemistä nettovaikutukseltaan hyödyllisenä.

MOT: Väärää voimapolitiikkaa – vai tuliko mitään tutkituksi?

Yleisradion TV1-kanavalla esitetyn MOT-ohjelman nimi on lyhenne sanoista ”mikä oli tutkittava”. Tuon fraasin mukaisesti toimitus lähti tutkimaan Suomen energiapolitiikkaa teemalla ”Meillä ei ole tähän nykymaailmantilanteeseen sopivaa energiapolitiikkaa.” Jos tuon Areenassa vielä vajaan kuukauden nähtävillä olevan ohjelman sanoma pitäisi pelkistää muutamaan virkkeeseen, se olisi seuraava: Suomi ei investoi tuuli- ja aurinkovoimaan, kuten verrokkimaat. Siksi maamme teollisuus menettää valtavat liiketoimintamahdollisuudet maailmanmarkkinoilla. Tilanteesta on syyttäminen nykyistä ydinvoimaan luottavaa energiapolitiikkaamme, jota suunniteltaessa ei ole kuunneltu haastateltuja professoreita.

Arvioin ohjelmaa nyt hieman aiemmasta poikkeavalla tavalla seuraavien välikysymysten avulla: Mitä piti tutkia ja mitä tutkittiin? Keitä piti kuulla asiantuntijoina ja keitä kuultiin? Mitä olisi pitänyt kertoa ja mitä kerrottiin? Mitä jätettiin kertomatta?

Mitä piti tutkia ja mitä tutkittiin?

Ymmärrän, että puolen tunnin ohjelmaan ei saa mahtumaan kaikkea energiapolitiikastamme ja -järjestelmistämme. Minun mielestäni relevantteja asioita olisivat olleet vaikkapa

1.  Energian hinta suurkuluttajille ja kotitalouksille.
2. Energian saatavuus ja saatavuuden luotettavuus.
3. Energian tuotannon ja käytön tehokkuus.
4. Energian kotimaisuusaste.
5. Energiatuotannon vaikutus ympäristöön.

"Väärän" energiapolitiikan syntipukki 1

6. Em. tekijöiden vaikutus elinkeinoelämän kilpailukykyyn ja laajemminkin kansantalouteen.

Lyhyesti sanottuna mitään noista asioista ei tutkittu. Muutamia niistä hutkittiin löysillä haastattelupätkillä ja perustelematta muuten kuin oletettuun auktoriteettiin vetoamalla. Jos jotain tutkittiin – ja tuo sana on valitettavasti aivan liian juhlava tähän yhteyteen – se oli neljän professorin paha mieli siitä, että heidän näkemyksiään ei ole otettu vakavasti sen paremmin energiateollisuuden, virkamiesten kuin poliitikkojenkaan keskuudessa.

Keitä piti kuulla asiantuntijoina ja keitä kuultiin?

Näin energia-alan ulkopuolisena seuraajana hakisin energiatuotannon asiantuntijoita sähkö- ja sähkövoimatekniikan, säätötekniikan ja voimalaitostekniikan osaamisen sekä energia-alalla toimivien tuotanto-, jakelu- ja myyntiyhtiöiden strategisen johtamisen parista. Näitä henkilöitä löytyy vaikkapa Teollisuuden Voimasta, Fortumilta, Pohjolan Voimasta, Heleniltä, Finngridiltä, ABB:lta, Nesteeltä, STUK:sta, teknillisten korkeakoulujen energiatekniikoiden laitoksilta. MOT ei ollut löytänyt haastateltavaksi ainuttakaan em. aloilla toimivaa.

Puhtaat paperit Huttuselle selkeistä sanoista

Energiapolitiikan asiantuntijoita kuvittelisin löytyvän sektoriin perehtyneistä johtavista virkamiehistä, poliitikoista ja näiden kanssa toimivista sekä tuotantoa että kulutusta edustavista etujärjestöistä. Ohjelman sivuroolissa sentään oli näitä kaksi: Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen sekä Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.

Pääosassa olivat neljä professoria – yksi valtiotieteilijä ja kolme kauppatieteilijää. Ainoallakaan ei ole minun selvitykseni mukaan ns. kovaa osaamista energian tuotannon, jakelun tai suuren mittaluokan kulutuksen saroilla. Silmiinpistävää näiden neljän osalta oli eturistiriita (conflict of interest) sikäli, että heillä kaikilla näyttäisi olevan joko omaa liiketoiminnallista aktiviteettia ns. uusiutuvien energiateknologien markkinoilla tai sitten tutkimusrahoituksellista etua, jos energiapolitiikan linjaa reivattaisiin kunnolla vaikkapa tuuli- ja aurinkovoimamyönteisemmiksi. ”Asiantuntijoiden” vai pitäisikö sanoa asianosaisten valinta oli MOT-toimitukselta hämmästyttävä.

Kyse on vertauskuvallisesti samasta, jos puolustushallinnon materiaalipolitiikkaa ruotivan ohjelman ”asiantuntijoiksi” valittaisiin edustajat Siviilipalvelusmiesten liitosta, Sadankomiteasta,  Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:sta ja Vasemmistoliitosta. Olen aivan varma, että myös noista järjestöistä löytyisi yhtä ”objektiivisia” ja lähtövalmiita tohtoreita korjaamaan varustelupolitiikkamme linjauksia hyvinkin raikkaalla tavalla.

Mitä olisi pitänyt kertoa ja mitä kerrottiin?

Linnanen: "100%:sti uusiutuva energiatuotanto on mahdollinen."
On varmasti, mutta paljonko se maksaa?

Olisi ehkä voinut kertoa jotain energian hinnasta. Asia jäi käsittelemättä siksi, että eräissä myöhemmin mainituissa ”asiantuntijoiden” valitsemissa verrokkimaissa sähkön hinnat ovat pilvissä. Olisi voinut puhua primäärienergiasta laajemminkin, mutta taisi ”asiantuntijoiden” kiinnostus rajoittua vain tuuli- ja aurinkovoimaan – siis sähkön tuotantoon. Minua ei olisi haitannut, vaikka olisi puhuttu energiantuotannon päästöistä, joskin silloin olisi jouduttu tunnustamaan energiantuotantomme melkoinen edistyksellisyys. Turve uusiutuvana energialähteenä ei tainnut tulla esiin edes ohimenevänä mainintana. Energiansaannin huoltovarmuudesta ei taidettu sanoa sanaakaan, vaikka keskityttiin pelkästään sähköntuotantoon, joka on tässä suhteessa kriittisin.

Haastattelut keskittyivät kahden rakenteilla olevan ydinvoimalaprojektin arvosteluun, koska ne ”asiantuntijoiden” mielestä

1.   ovat vanhanaikaisia,
2. vievät investointirahat tuuli- ja aurinkovoimainvestoinneilta, sekä
3. kotimaisten investointien puuttuessa estävät yritysten kasvun uusiksi Nokioiksi ja energiamarkkinoiden maailmanvalloittajiksi.

Pakolaiset, ilmastonmuutos ja Ylen viides kolonna

Yleisradiomme uutisoi lauantaina 12.9.2015 lähes pääuutisena otsikkoa ”Pakolaisaalto on vasta alkusoittoa tulevasta”. Avataanpa tuo uutinen pala palalta, ja tutkitaan sitä faktojen rinnalla. Seuraavat sisennetyt ja kursivoidut tekstin osat ovat Ylen toimittaja Jenni Frilanderin ja normaaliteksti on blogistin.

Ylen nettijutun kuvitusta

Monien ennusteiden mukaan nykyiset 60 miljoonaa kotiseudultaan pakkosiirrettyä tai pakon edessä lähtenyttä ihmistä muistuttavat maailmantilanteen suuremmasta muutoksesta. Määrä on monien ennusteiden mukaan vasta jäävuoren huippu esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamasta pakolaisuudesta.

Hmmm… Onpa mielenkiintoisesti heti introssa yhdistetty ilmastonmuutos ja pakolaisuus. Tuolla kytkennällähän pakolaisuus saa äkkinäisen lukijan mielessä luonnollisen selityksen – ilmastonmuutoksen. Yhdistelmä ei ole uusi, sillä voimme vastaavia tarinoita lukea vaikkapa raamatusta (esim. vedenpaisumus, israelilaisten lähtö Egyptistä ja sitä edeltäneet katovuodet) ja monista muista eri kansojen perimätiedoista.

Tuoreita ennusteita ilmastopakolaisuudesta on todella tehtykin. Niistä ehkä tunnetuin on YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ennuste vuodelta 2005. Sen mukaanhan maailmassa piti olla yli 50 miljoonaa ilmastopakolaista jo vuonna 2010. UNEPin uskottavuuden kannalta on hieman kiusallista, että vielä ei ole löydetty ainuttakaan ilmastopakolaista, vaikka järjestö julkaisi kartan (kuva 2), johon pakolaisten lähtöalueet oli merkitty. Hassua, että Syyria unohtui tuosta kartasta pakolaisten lähtöalueena

Kuva 2

Turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten määrä ei pitkällä aikavälillä vähene, vaikka Syyrian ja Irakin konflikteihin saataisiinkin ratkaisu. Ilmastonmuutos, muut laajat ympäristöongelmat sekä luonnonresurssien hupeneminen ja kallistuminen aiheuttavat pakolaisuutta ja siirtolaisuutta. Tämänhetkinen pakolaiskriisi ei ole lähelläkään sitä mittaluokkaa, johon katastrofaalinen ilmastonmuutos johtaisi. Tästä muistutti myös Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry pari viikkoa sitten arktisessa ilmastokokouksessa: ”Alamme todistaa ilmastopakolaisuutta. Luuletteko, että siirtolaisuus on nyt haaste Euroopalle? Odottakaa, mitä tapahtuu, kun tulee pula vedestä tai ruuasta tai kun heimot taistelevat elintilasta selviytyäkseen.”

Entä jos ulkoministeri John Kerry on ”dead wrong”? Siis aivan yhtä väärässä kuin jokainen malthusilainen tai ehrlichiläinen profeetta, joiden järjettömiä ja toteutumattomia ennustuksia hän nyt vähän uusissa kuoseissa ja aivan muista poliittisista syistä toistelee? Emme ole nähneet ensimmäistäkään uskottavaa merkkiä sen paremmin katastrofaalisen ilmastonmuutoksen tulosta kuin globaalista ruoka- tai vesipulasta. Sanoisin, että olemme nähneet päinvastaisen kehityksen: Koskaan ei näin suuri joukko ihmisiä ole nauttinut niin turvattua elämää kuin nyt. Kiitos tästä kuuluu mm. edullisille energiantuotantoteknologioille ja niiden mahdollistamille kyvyillemme tuottaa ja jakaa niin puhdasta vettä kuin ruokaa.

Kuva 3

Toki maailmassa on paikallisia ja jopa melko laajoja alueellisia ongelmia – monenlaatuisia sellaisia. Minä voin paljastaa yhden sellaisen viereisenä karttakuvana (kuva 3), jonka vihreällä merkityistä alueista me Suomessa saamme lähes kaikki turvapaikanhakijaperusteella tulevat siirtolaisemme. Korrelaatio on siis lähes täydellinen. Kyllä, kyllä – korrelaatio ei ole sama kuin kausaliteetti, mutta jälkimmäinenkin löytyy helposti tutkimalla syvemmin noiden vihreiden maiden humanitaarista, teknologista, tieteellistä, demografista, sivistyksellistä, demokraattista ja poliittista kehitystä viimeisen 700 vuoden ajalta. Niiden kehittymättömyys heijastuu myös naapureihin, joskin me ei-islamilaiset Euroopassa ja myös Itä-Aasiassa kehitimme viime vuosisatoina kohtalaisen immuniteetin noille ongelmille. Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset eivät ole tässä onnistuneet, ja siksi he ovat edelleen islamilaisen hegemonian pimeässä myllerryksessä. Jätän tämän asian käsittelyn blogitekstissä tähän, mutta tarvittaessa valotan näkökulmiani lisää kommenteissa.

Pelkästään merenpinnan nousu voi aiheuttaa kymmenien tai satojen miljoonien ihmisten muuttoliikkeen. Esimerkiksi Aasiassa 150 miljoonaa ihmistä elää "metrin päässä merestä", varoitti juuri NASA. YK:n raportin mukaan 150–200 miljoonaa ihmistä voi joutua siirtymään kotiseuduiltaan myös kuivuuden, tulvien tai äärimmäisen ilmaston takia. Ennusteet ilmastopakolaisuuden määristä ovat vuosien aikana vaihdelleet kymmenistä miljoonista jopa miljardiin.

Aivan, niin voi, jos sellainen raju ja äkillinen merenpinnan nousu tapahtuisi. Me nyt vaan satumme tietämään, että jääkausien välisinä aikoina merenpinta tuppaa nousemaan, kun jääkausien aikoina muodostuneet valtavat mannerjäätiköt ihan luonnollisista syistä sulavat. Ne ovat näin tehneet jo paljon ennen nykyihmisen olemassaoloa. Nytkin muuten merenpinta nousee noin yhden millimetrin (±0,8 mm) vuodessa, ja saattaa samaa rataa jatkaa seuraavat 10 000 vuotta. Silloin merenpinta voisi olla jopa 10 metriä nykyistä korkeammalla. Se tietäisi New Yorkin, Lontoon, Shanghain, Mumbain, Kairon ja lukemattomien muiden jättimetropolien menoa, mutta missä ongelma.

Luonto ja yksi sen muuntautumiskykyisimmistä eliöistä, ihminen, kyllä ehtivät sopeutumaan asiaan. Ihmiskunta on jo tähän mennessä kyennyt kehittämään suojaustaan sään ikiaikaisia ääri-ilmiöitä vastaan hämmästyttävästi. Emme ole koskaan historiassamme olleet näin hyvin suojassa sään vaikutuksilta, eikä mikään edes todista uhan äärevöitymisestä. Juuri nyt muuten on keskimääräinen Atlantin muidenkin pohjoisen pallonpuoliskon hirmumyrskyjen vuosittainen huippuajankohta, mutta ainuttakaan myrskyä ei ole riehumassa tai kehittymässä. No, kyllähän niitä vielä kehittyy, mutta ehkä Gore-ilmiö iski tällä kertaa Ylen uutisen ajankohtaan?

Suomessa me nähdään nyt jäävuoren huippu. Avustusjärjestöissä on nähty tämä jo vuosia ja vuosikymmeniä. Ja tämä on yhä kasvava ongelma. Tämä ei tule olemaan mikään ohimenevä ilmiö. Ihan selkeästi Eurooppa on löydetty, ja on myös mahdollisuus lähteä hankalista olosuhteista, sanoo Kirkon ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.

Avustusjärjestöissä on varmaan nähty sekä kehittymättömien maiden surkea tilanne, mutta onko siellä oltu sokeita sille valtavalle kehitykselle, joka on tapahtunut avustusjärjestöistä riippumatta? Ilmeisesti on, sillä ihmiskunnan keskimääräinen hyvinvointi ei koskaan ole ollut nykyistä korkeammalla tasolla. Minä voin yrittää arvata syytä sokeudelle: Loppumattomalta näyttävä ja jatkuvasti kasvanut rahavirta, joka on saanut monen täysin hyödyttömän maailmanparantajan tuntemaan olonsa paremmaksi avustusjärjestön kaveriporukassa.

En tiedä, haastateltiinko Alajarvaa ollenkaan ilmastonmuutokseen liittyen. Ylen artikkelista se ei käy ilmi. Vähän epäilen sitä. Mutta olen samaa mieltä Alajarvan kanssa siitä, että elintasopakolaisuuden kohteena Eurooppa ja nyt myös Suomi on löydetty. Kehitysapujärjestöt ovat jo pitkään tuota markkinointia tehneet.

Ympäristöpakolaisuus ei ole vain maiden rajat ylittävää pakolaisuutta. Sitä on jo pitkään näkynyt maiden sisällä. Syyrian kriisiä esimerkiksi edelsi neljä vuotta kestänyt maan dokumentoidun historian pahin kuivuus, ja 800 000 ihmistä menetti elinkeinonsa. Pahimmilla alueilla kolme neljästä viljelijästä kärsi täydelliset satotuhot.