Uudella-Seelannilla perusteita julistautua ilmastonmuutosvapaaksi vyöhykkeeksi

Kirjoitin pari vuotta sitten bloggauksen Uuden Seelannin lämpötilamittauksia koskeneista epäselvyyksistä. Asiaan on saatu vähän lisätietoa, sillä tuoreessa tutkimuksessa on analysoitu mitattuja aikasarjoja uudelleen.

Professori Chris de Freitas

Uuden Seelannin ilmatieteen laitos (NIWA) on väittänyt maan lämpötilojen kohonneen vauhdilla 0,9°C/100 vuotta – ja syynä tähän on tietysti ollut katastrofaalinen ja maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen, jonka ihmiskunta on aiheuttanut (= CAGW-ilmiö). Aucklandin yliopiston professori Chris de Freitas on tutkijakollegoidensa kanssa tullut tulokseen, että vauhti vuosina 1909 - 2009 on ollut vain 0,28°C/100 vuotta – siis kolmasosa väitetystä. Ero paikallisen ilmatieteen laitoksen väittämään on tietysti hämmästyttävän suuri. Molemmat eivät voi olla oikeassa.

Täältä maapallon toiselta puolelta on vaikea sanoa, kumpi on oikeassa. Vai onko kumpikaan? Vanhana skeptikkona kävin lataamassa pisimmän Uudesta-Seelannista löytämäni adjusteeraamattoman kuukausilämpöjen mittaussarjan, joka oli eteläsaarella olevalta Hokitika Aeron sääasemalta. Tuon sääaseman alue on edelleen maaseutua, joten se voisi olla myös vapaa niin valitettavan monien sääasemien raakamittaustulosten uskottavuutta syövältä lämpösaarekeilmiöltäkin. Alla olevassa kuvassa on tuon sääaseman tulokset lämpötilapoikkeamina verrattuna keskilämpötilaan 1981 - 2010.

Noiden tulosten mukaan Hokitika Aeron lämpötila on kyllä jonkin verran vaihdellut, mutta viimeisen 120 vuoden trendi ei osoita lämpenemistä lainkaan. De Freitasin tutkijaryhmä ei voinut analysoida noin pitkää sarjaa osana koko Uuden-Seelannin keskilämpötilaa, sillä muista kuudesta mittauspisteestä ei yhtä pitkää mittaushistoriaa löydy.

EU:n olemattomasta sovusta ilmasto- ja energiapolitiikassa – peiliin katsomisen paikka

EU-maiden johtajat pääsivät Brysselissä viime torstain ja perjantain välisenä yönä ”sopuun” EU:n yhteisistä ilmasto- ja energiatavoitteista vuoteen 2030 mennessä. ”Sovittiin” – ja tarkoituksella panin tuon sanan lainausmerkkeihin – seuraavista tavoitteista:

1. Kasvihuonepäästöjen sitova vähennystavoite EU:ssa on vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
2. EU tavoittelee 27 prosentin energiansäästöjä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta laskettiin yön neuvotteluissa ehdotetusta 30 prosentista, eikä se sido jäsenmaita.
3. Kolmas tavoite on, että 27 prosenttia energiasta tuotettaisiin uusiutuvista lähteistä. Tavoite sitoo EU:ta, mutta ei yksittäisiä jäsenmaita.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy otti
lapsenlapsensa kokouskuvaan kertoakseen, ketä varten maailma
jälleen kerran pelastettiin. Jaloa!

Ensimmäisessä kohdassa mainittu 40 prosentin päästövähennystavoite jaetaan kansallisesti sitoviin osatavoitteisiin niin, että korkeamman bruttokansantuotteen omaavat maat - siis mm. Euroopan puhtaimman energian omaava Suomi - saavat kovemmat tavoitteet. Huomioon otetaan kuitenkin myös Suomen ajama ajatus kustannustehokkuudesta: vähennyksiä tulisi kohdentaa aiempaa enemmän köyhempiin maihin, jotka eivät ole vielä tehneet suuria toimenpiteitä. Tuota ensimmäistä kohtaakaan ei ole siis jyvitetty jäsenmaille, joista jokaiselle lisäksi jätettiin veto-oikeus kaikkiin niitä koskeviin tuleviin päätöksiin kaikkien kolmen asian osalta.

Lopputulema on se, että sovittiin eräistä tavoitteista, joita ainoankaan jäsenmaan ei tarvitse noudattaa tai tavoitella. Kansankielessä tätä voisi kutsua kokoontumiseksi toiveiden tynnyrin ympärille. Puola saa jatkaa energiantuotantoa halvalla kotimaisella kivihiilellä, ja vihreää ilmastopolitiikkaa voimakkaimmin ajanut Saksa voi jatkaa puhtaiden ydinvoimaloidensa korvaamista ruskohiilivoimaloita rakentamalla. Hiilen polttaminen siis tulee lisääntymään Euroopassa tulevina vuosina, mutta tästä huolimatta EU virallisessa politiikassaan siis pyrkii kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiin. Minä en viitsi tuhlata aikaani enempää nollasovun analysointiin. Totean vain, että ”sopu” oli heikko yritys pelastaa väärän politiikan kasvot ja retoriikkaa, jolla johtava ilmastonmuutospropagoija yrittää selvitä marras-joulukuun vaihteessa pidettävän kansainvälisen Liman ilmastokokouksen yli.

Jos Eurooppa-neuvosto olisi halunnut keskustella ilmastopolitiikan suuntaviivoista, sen tietysti olisi pitänyt käsitellä niitä lähinnä ilmastomallinnuksiin perustuneita ennusteita, joihin tuon politiikan luonti kymmenkunta vuotta sitten perustui. Nuo ennusteethan ovat menneet dramaattisesti pieleen, sillä globaalisti ilmasto ei ole juurikaan lämmennyt koko modernin EU:n olemassaolon aikana 1990-luvun puolivälistä alkaen. EU-johtajien kannattaisi katsoa peiliin ja kysyä, josko joukossa on hankalia änkyröitä, jotka kieltävät ilmastossa tapahtuneet asiat. Ja jos se olisi halunnut keskustella energiapolitiikasta, olisi sen pitänyt ensin arvioida, miten toteutetun energiapolitiikan keskeiset olettamat ovat kestäneet aikaa. Nuo keskeiset olettamathan olivat vuonna 2008 seuraavat:

1. Fossiilisten polttoaineiden hinnat nousisivat vääjäämättömästi, kuin maailmanlaajuinen kysyntä ylittää tarjonnan jo lähitulevaisuudessa.
2. Eurooppa saisi teollista kilpailuetua olemalla ensimmäinen merkittävä alue maailmassa, joka kehittää uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa vähähiilistä taloutta.
3. Asteittain nouseva hiilidioksidin hinta nostaisi ulkoisten vaikutusten - kuten ilmansaasteiden ja ilmastonmuutoksen - kautta hintaa, kunnes uusiutuvista energian tuotantomuodoista (tuuli- ja aurinkovoima, biopolttoaineet) tulisi täysin hintakilpailukykyisiä.
4. Voimakkaasti kohoavien energiakustannusten aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia globaalille kilpailukyvylle voitaisiin lieventää maailmanlaajuisella sopimuksella, jossa kaikki maailman suurimmat taloudet sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen vähentää päästöjä ja samalla korkeisiin energian hintoihin.

Toimittaja Kannisen tarinoista Bhutanista

Toimittaja Kanninen Paroni von Münchhausen
jossain matkallaan. Kuva Wikipediasta

Yleisradiolle veronmaksajilta kerätyillä rahoilla eksoottisiin paikkoihin matkusteleva toimittaja Jaana Kanninen on ehtinyt Himalajalla sijaitsevaan vuoristoiseen Bhutaniin. Kuten tavallista, Kannisen matkaraportointiin kuuluu katastrofaalisen ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (CAGW) merkkien etsiminen matkakohteista. Hyvän toimittajan lailla hän yrittää esittää asian siten pelkistetysti, että keskimääräinen lukija tajuaa asian kauheuden heti. Tosin vähän syvemmälle asioihin mentäessä Kannisen jutuista on aina löytynyt vakavia uskottavuusongelmia. Katsotaanpa, onko Bhutanin kohdalla samoin.

Tällä kertaa Kanninen perustaa ilmaston lämpenemisen Bhutanissa kahteen asiaan: Jäätiköt sulavat, ja ennen ei kaalia ja porkkanaa voitu alueella viljellä. Olen ottanut joitakin otteita Kannisen jutusta "Sulavat jäätiköt muodostavat uhan Bhutanissa" alle sisennettynä.

Ilmastotutkijat ovat kauan kiistelleet Himalajan jäätiköiden kohtalosta. Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli esitti vuonna 2007, että jäätiköt katoavat vuoteen 2035 mennessä.

Laakso Bhutanissa. Kuva Wikipediasta

Juu, tuollainen hullu väite tosiaan oli 4. arviointiraportissa.

Väite todettiin pian tieteellisesti kestämättömäksi, ja viime vuonna ilmestyneessä IPPCC:n [sic] julkaisussa arviota oli korjattu. Sen mukaan 45 % jäätiköistä sulaa ensi vuosisadan alkuun mennessä, mikäli lämpötila kohoaa ilmastonmuutosen seurauksena 1,8 astetta Celsiusta.

Niin todettiin kestämättömäksi. Minä en ole vielä löytänyt tuoreimmasta 5. arviointiraportista kohtaa, jossa tuo edellisen raportin paha lipsahdus olisi suoranaisesti korjattu. Enkä myöskään löytänyt jonkin aikaa etsittyäni sellaista kohtaa, jossa 45% vuoristöjäätiköistä globaalisti tai koskien Himalajan itäosia, jossa Bhutan sijaitsee, sulaisi vuoteen 2100 mennessä. Yksi tuoreimmista ja kattavimmista Himalajan jäätiköitä arvioivista tutkimuksista pitää niitä kuitenkin suhteellisen vakaina, joskin alueen itäosissa osa jäätiköistä on selvästi viime vuosikymmeninä pienentynyt.

Bhutanin ilmatieteen laitosta vastaavan ”hydro-met” -osaston johtaja Karma Tshering sanoo, että jäätiköiden reuna vetäytyy 10-20 metriä vuodessa.
– Uskoisin, että Bhutanin jäätiköt ovat kadonneet ensi vuosisadan alkuun mennessä.

Hän ei pysty sanomaan, kuinka paljon Bhutanin lämpötila on kohonnut ilmastonmuutoksen seurauksena, koska mittaustuloksia on liian lyhyeltä ajalta.

Tuolla vauhdilla tietysti pienimmät ja alimpana olevat jäätiköt voivat kadota, ellei lämpötila laske seuraavan 85 vuoden aikana. Mutta Karma Tsheringillä on tietysti ongelma, jos hän ei osaa sanoa lämpötilan muutosta maassaan. Sen luulisi vaikeuttavan myös sulamisennusteita. Siksipä autan häntä. Olen hakenut viereiseen kuvaan (joka suurenee klikkaamalla) satelliittimittauksiin perustuvat Bhutanin alueen alailmakehän lämpötilat vuodesta 1979 alkaen. Taustalla näkyvä vaaleansininen murtoviiva kuvaa kuukausikeskilämpötilan poikkeamaa vuosien 1981-2010 vastaavien kuukausien keskiarvosta. Tummansininen viiva on em. arvojen 12 kuukauden liukuva keskiarvo. Vihreä murtoviiva kuvaa kesäkuukausien - siis voimakkaimman sulamiskauden - keskilämpötilaa. Mustan viivan hain CMIP5-ilmastomallinnuksista. Se on RCP8.5-ajojen keskiarvo.

Pelastaako Pyhä Alex meidät Brysselissä?

Pääministeri Stubb on menossa Brysseliin sopimaan EU:n ilmasto- ja energiapaketista ensi vuosikymmenelle. Hän katsoi viisaaksi selittää kansalle Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa, miksi asiat käsitellään jo nyt. Siitä muutamia otteita:

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Sen torjumisessa on kyse omasta ja lastemme tulevaisuudesta.

Kuva 1

Hmmm... Tulevaisuus on siis vaarassa, jollei haasteeseen vastata. Sijoitin tuohon viereen maapallon keskilämpötilakuvaajan vanhanaikaisessa muodossa, jotta pääministerin vanhemmatkin sukulaiset ymmärtävät, millainen CAGW-peto on nostamassa päätään. Pääministeri EU-kolleegoineen on siis päättäväisesti lähdössä torjumaan sitä, että sininen kuvaaja ei havaittavasti nousisi vaaka-akselilta tulevaisuudessa.

Jokainen meistä voi tehdä oman osansa päästöjen vähentämiseksi. Suomen, EU:n tai rikkaiden teollisuusmaiden omat toimet eivät kuitenkaan riitä siihen, että ilmasto lämpenisi vähemmän kuin kaksi astetta, jota pidetään kriittisenä rajana.

Uhkana siis ovat ihmiskunnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt, jotka kieltämättä ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä. Kasvihuoneilmiön voimistumista tosin ei oikein havaitse tuosta edellisestä kuvasta. Ja Stubb muiden lailla tähtää politiikkatoimillaan kahden asteen lämpenemisrajan alittamiseen. Sillä maailma pelastetaan.

Toivottavasti ensi vuonna Pariisin ilmastokokouksessa syntyy sitovampi kansainvälinen sopimus. EU on valmistellut omaa panostaan jo pitkään. Ratkaisujen aika on torstaina Brysselissä kokoontuvassa Eurooppa-neuvostossa, jossa on tarkoitus päättää unionin ilmasto- ja energiatavoitteista vuosille 2020–2030.

Sopivasti juuri ennen tuota Eurooppa-neuvoston kokousta Yleisradion poliittisesti vihreä toimittaja Yrjö Kokkonen latasi mediayhtiönsä nettisivuille uutisen lämpöennätystä rikkovasta vuodesta:

Kuluneet 12 kuukautta, eli ajanjakso viime vuoden lokakuusta tämän vuoden syyskuuhun ovat olleet maapallon tilastoidun ilmastohistorian lämpimimmät. Asiasta kertoo Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA.
Kalenterivuosina mitattuna tähän mennessä lämpimin vuosi on ollut 1998. Ilmastotieteilijät muistuttavat, että tuolloin vuosi alkoi voimakkaan el Nino -sääilmiön vaikutuksessa. Tyynellä valtamerellä esiintyvä El Nino -ilmiö nostaa maapallon keskilämpötilaa. Tänä vuonna el Ninoa ei ole ollut, mutta on todennäköistä, että loppuvuodeksi se syntyy, ilmastotutkijat ennustavat.

Pohjoisen ilmasto ja meret ovat viilenneet viimeisen 10 vuoden aikana

Me olemme kuulleet mediasta ja Ilmatieteen laitoksen ns. asiantuntijoilta, että ilmaston lämpeneminen näkyy voimakkaimmin pohjoisilla alueilla. Olemme jännittäneet liki joka vuosi 2010-luvulla jäättömän Jäämeren ihmettä. Vaikka sellaista ei ole näkynyt, eivätkä alailmakehän lämpötila ole noussut tai merijään vuotuinen minimipinta-ala ole lineaarisella trendillä mitattuna laskenut 60. leveyspiirin pohjoispuolella tilastollisesti merkitsevästi enää yli 10 vuoteen, ei usko lämpenemiseen joissakin piireissä ole hiipunut. Tämä johtunee siitä, että ilmastomallinnukset ovat varmoja lämpenemisestä.

60. leveysasteen pohjoispuolisen ilmakehän keskilämpötilan
muutokset satelliittimittaussarjassa ja mallinnuksissa

Olen kuvaan 1 sijoittanut RSS-satellittiaikasarjan havainnoimat alailmakehän lämpötilat (sininen) 60. leveyspiirin pohjoispuolella ja viimeisten ilmastomallinnusten RCP8.5-ajojen tulokset samalla alueella (punainen) vuoden 2005 alusta lukien. Lineaariset trendit osoittavat, että joko satelliittimittaukset tai mallinnukset ovat väärässä merkkivirheen verran, mikä ei ole vähän. Siinä, että mallinnukset osoittavat lämpenevää ja mittaukset lievästi viilenevää, ei tietysti ole mitään uutta. Merkkieriävyyden lisäksi kuvasta tietysti näkyy paljaalla silmällä, että mallinnukset eivät pysty kuvaamaan pohjoisen ilmakehän lämpötilan melkoista vaihtelua.

Argo-poijujen toimintaperiaate

Kun tuo mallinnusten ja empiiristen mittausten välinen ristiriita on likipitäen sääntö, on ilmastotutkimuksessa tietysti jouduttu yhä enemmän pohtimaan, minne lämpö on kadonnut ilmakehästä. Jonnekinhan sen on pitänyt mennä, sillä ilmakehän fysiikkaa tarkasti simuloivat mallinnukset eivät kai voi olla väärässä? Vai...?

Viime vuosien aikana vastaus lämmön piiloutumisen kohteelle on ollut meret. No katsotaanpa tuon 60. leveyspiirin pohjoispuoleisia merialueita - siis käytännössä Arkistisia merialueita ja Pohjois-Atlantia. Yhdysvaltain meritietokeskus (NODC) on ystävällisesti päivittänyt Argo-poijujen mittauksiin perustuvia tietojaan merien lämpötilamuutoksista vuoden 2014 puoliväliin asti verkkopalveluunsa. Kävin hakemassa noiden merialueiden päällimmäisten sekä 100 että 2000 metrin lämpötilamuutokset. Valitettavasti minä en ole löytänyt merten lämpömallinnuksia mistään vertailukohdaksi mittauksille. Ehkä niitä ei ole kehdattu panna esille?