Pääministeri Abbott panee toimeksi |
Pääministeri Abbott on lunastamassa vaalilupauksiaan, ja se on aiheuttamassa hätääntyneitä ääniä edelllisen hallituksen vankimmissa tukijoukoissa. Abbott nimittäin aikoo leikata seuraavien neljän vuoden aikana erilaisten vihreiden ohjelmien tukiaisia 5,75 miljardin aussidollarin vuositasolta 0,5 miljardin tasolle. Kyse on siis yli 90 prosentin leikkauksista. Euromääräisesti leikkaukset ovat vähän yli 3,5 miljardin suuruiset. Luku on suuri, sillä Suomeen suhteutettuna se vastaisi lähes miljardin euron leikkausta menoissa.
Nuo leikkaukset kohdistuvat mm. uusiutuvan mutta markkinaehtoisesti kannattamattoman energiatuotannon saamiin tukiaisiin ja moniin muihin kiistanalaisiin ympäristöohjelmiin, millä tulee olemaan dramaattisia vaikutuksia tukiaisten varaan laskeneille yrityksille ja julkisille toimijoille. Mutta suhteellisesti kovimmin ne iskevät siihen laajaan virkamieskuntaan ja "asiantuntijajoukkoon", joiden määrää on työväenpuolueen hallitustaipaleen aikana kasvatettu. Yli 70 valtion virastoa tullaan lakkauttamaan, rajusti supistamaan tai yhdistämään supistettuina toisiinsa. Totaalisen kuoliniskun saa mm. Australian uusiutuvan energian komissio. Maan tiedeakatemia arvioi yli 5000 ilmastonmuutostutkijan ja -asiantuntijan saavan lopputilin. Abbottin hallitus ei kuitenkaan aio lopettaa tieteen tukemista, mutta painopisteet vaihtuvat. Yli kymmenen miljardin euron lääketieteellinen tutkimusrahasto saa alkunsa mm. ilmastotutkimuksesta säästyvillä rahoilla.

Saattaa olla, että vihdoin näemme liikkeellä ensimmäiset niistä 50 miljoonasta "ilmastopakolaisesta", joita YK:n ilmastoasiantuntijat odottivat jo viime vuosikymmenellä. Nuo pakolaiset ovat ilmastonmuutosasioissa poikkeuksellisen hyvin koulutettuja, ja he suunnannevat mm. Eurooppaan etsimään uutta palkanmaksajaa. Ehkäpä EU-alueen usean sadan miljardin euron ilmastonmuutosbisneksen vuosittaisesta rahavirrasta joillekin australialaisasiantuntijoille palkkarahaa riittääkin. Tosin Ilmatieteen laitoksen johtaja Alestalon viereisessä kuvassa olevan lausunnon lailla joudun miettimään lopullisen totuuden löytäneen tieteenalan tutkimisen järkevyyttä.
Tony Abbottin hallitus on toki aloittanut reformit monilla muillakin politiikan alueilla. Otin nyt esimerkiksi ilmastopolitiikan, kun tämä blogi on siihen enimmäkseen keskittynyt. Tämän esimerkin valossa sanoisin, että nykyistä hallituskoalitiota äänestäneet saavat vaikutusta Australian tulevien vuosien politiikkaan. Äänestämisellä siis oli ainakin siellä merkitystä.
Näin EU-vaalien alla näen unionimme ja työväenpuolueen hallitseman Australian ilmastopolitiikoissa paljon yhtäläisyyksiä niin kunnianhimon, käytettävien isojen resurssipanosten ja olemattoman tai suorastaan negatiivisen vaikuttavuuden osalta. Siksi epäilen, että jonain päivänä myös eurooppalainen äänestäjä pohtii vaikutusmahdollisuuksia vakavissaan. Näissä vaaleissa tuskin vielä äänestetään ilmastopolitiikan suunnasta, sillä aihe on aika harvassa jäsenvaltiossa noussut edes osittaiseksi vaaliteemaksi. Mutta viiden vuoden kuluttua pidettävissä uusissa vaaleissa siihen on aineksia. Suosittelen kuitenkin jo ensi sunnuntaina harjoittelemaan tuota päätöksentekoa. Helpommin se harjoitelleelta sujuu. Joten muistakaapa vierailla äänestyskopissa. Ilmastorealismin vaalikoneiden pikatesti voi auttaa ehdokkaan valinnassa.
Muistui mieleeni tällainen ohjelma TV:ssä (25.2.2008)
VastaaPoistaRuotsissa ilmastouskovainen toimittaja haastatteli tavallisia kansalaisia ja asiantuntijoita.
Ohjelmassa nämä ”asiantuntijat” laukoivat mm. tällaisia ”totuuksia”:
Miljoonat ilmastopakolaiset ”valloittavat” Ruotsin.
Helleaallot tulevat: siat ja siipikarja kuolevat! Juomavesi pilaantuu. Lämpötila nousee varmaan 40 asteeseen! Vanhukset kuolevat (olisivatko kuolemattomia ilman ilmastonmuutosta?) Sairaat ja lapset kärsivät!
Toimittaja pettyi kun jatkossa kävi näin (mikä on nyttemmin osoittautunut todeksi):
Ruotsin puolustuslaitoksen tutkijat ilmoittivat, että "satoja miljoonia ilmastopakolaisia ei ole tulossa, ei ainakaan Ruotsiin".
Puolustuslaitoksen edustaja totesi myös, että tämäntyylinen journalismi on lähinnä pelottelua.
Haastattelija näytti pettyneeltä, ja etsi myöhemmin käsiinsä hollantilaisen pariskunnan, joka oli muuttanut Ruotsiin.
Johdattelemalla hän sai nämä myöntämään, että he ovat "ainakin puoliksi" ilmastopakolaisia!
Jos kirosanat jätettiin pois, kommentoin (silloin) ohjelmaa näin: ……….
Tämä postaus on siis myöhäsyntyinen.
Kiitos taas! Muuttaisin lopusta pari sanaa eli "Siksi epäilen..." muotoon "Siksi olen varma..."
VastaaPoistaAntero
Juu. Kyllä voisin käyttää ehdottamiasi sanoja olematta itselleni epärehellinen.
PoistaÄÄNESTÄMÄLLÄ VOI VAIKUTTAA!
VastaaPoistaVihreä ilmastouskovainen tyttönen (Anne Bland) heilutteli huolettomasti (ymmärtämättä asiasta tuon taivaallista) ”ilmastokorttia” (onneksi häntä ei valita 25.5. Euroopan parlamenttiin). Ilmastopolitiikan todellinen asiantuntija (Eija-Riitta Korhola) sen sijaan valitaan.
Voiko äänestämällä vaikuttaa? Vastaus on yksinkertainen kyllä voi (asiantuntija vs vihertyttönen)!
http://annebland.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168452-ilmastonmuutos-on-totta-%E2%80%93-perussuomalaisten-kampanja-torkea-ja-rasistinen
http://kalleerkkila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168489-kallen-galleria-pilapiirtaja-vastaa-anne-blandille
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2014/05/19/ilmastohammennys/
En meinannut aluksi uskoa, että Anne Bland on todellakin Vihreiden varapuheenjohtaja. Kyllä oli niin tuubaa hänen kirjoituksensa US:n Puheenvuorossa. No, hyvää on tietysti se, että eri puolueiden merkkihenkilöt kertovat selkeästi kantansa ja argumenttinsa, ja senhän Bland teki.
PoistaAGW- ilmastonmuutokseen ainakin osin kriittisesti suhtautuvana en ihastunut Kalle Erkkilän piirroksiin. Vaikka ne ovat taitavasti piirrettyjä, niistä mielestäni puuttuu sellainen hersyvä oivallus, mikä saisi minut syttymään. Nyt ne vaikuttivat vähän kuin tilaustöiltä tai pakkopullalta. Mutta tietysti ko. piirrosten julkaisu Perussuomalaisten kampanjan osana tai ohessa - kummasta lienee kyse - vahvistaa puolueen kriittistä suhtautumista AGW-ilmiöön.
Eija-Riitan jutuista ei yleensä löydy tuota väkisin tekemistä tai kirjoittamista. Kunnioitan häntä paineiden alla kestäneistä kannoista ja uskalluksesta olla eri mieltä jopa oman puolueen kanssa. Toivottavasti E-RK saa jatkokauden!
Kirja ”Taxing Air. Facts & Fallacies about Climate Change” (2013) käsittelee ilmastoasioita Australian näkökulmasta. Siitä on olemassa sekä kirja- että Kindle-versio (http://www.amazon.co.uk/Taxing-Air-John-Spooner-ebook/dp/B00CY1EOZA/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1400595192&sr=8-1&keywords=taxing+air). Höysteenä on suuri joukko John Spoonerin kiiteltyjä pilapiirroksia. :) Antero
VastaaPoistaLinkissä on lisätietoja Aussien leikkauksista ja niiden aiheuttamasta kitinästä
VastaaPoistaentisten edunsaajien joukossa.
http://theclimatescepticsparty.blogspot.fi/2014/05/climate-change-is-here-to-stay-climate.html
Ilkka
Australian pääministerin talouslinjaukset merkitsevät yleistä kurjistumista tavallisten ihmisen elämään; koulu- ja sosiaalitoimi ajetaan myös ala, tuloerot kasvavat rikkaien hyväksi ja suurteollisuutta hyödyttäväst. PM sanoo nostavansa Australian talouden ylös, mutta se tapahtuu suurteollisuuden yms hyväksi tavallisten ihmisten kustannuksella. Kaiken kaikkiaan Pääministeri ja hänen joukkonsa ovat ajamassa valtakuntaansa takaisin 1800-luvulle. Ilmastonmuutostoimet ja ympäristö ajetaan alas siinä sivussa. - Saa nähdä onnistuuko hän näissä takaisin kivikaudelle ohjelmissaan. Tavalliset ihmiset ovat jo nousseet barrikaadeille.
PoistaSuunnattoman suuren rahamäärän tuhlaamisen lopettaminen olemattoman ja/tai pienivaikutteisen "ilmastonmuutoksen" "torjuntaan" on aina köyhien etu kaikkialla maailmassa. Antero
PoistaHienoa Antero!..
PoistaKun minä olen samaa mieltä sinun ja Mauri Timosen kautta,
pelkästtään Fourier muunnoksen ollessa välineenä, tietämättä mistä on edes kyse.
Tallbogelle kertoisin että näytteistämisessä on vikkaa, koska aiemmin
oli vähemmin näytteitä kuin nykyään, eli eräänlaista laskostumista datassa, eli syntyy erilaisia jaksoja mitä ei välttämättä ole sellaisinaan olemassa, vaan interferenssi tuottaa niitä laskennallisesti.
http://tallbloke.wordpress.com/2014/05/19/solar-periodic-instability/
Ilkka
Mistä näitä sikiää tuonne US:n puheenvuoroon: "Näin voimme ilmastotieteen mukaan välttyä ilmaston lämpenemiseltä yli 2 asteen rajan, jonka ylittäminen olisi kohtalokasta sille maailmalle, jonka nykyään tiedämme: sekä ihmisille että muulle pallon elämälle."
VastaaPoistaTapsa
http://saarailvessalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168643-ilmastoa-suojellaan-tyollisyydella
Soisin teidän myös tietävän, että tämä vallan ihmeellinen "2 asteen tavoite"
Poistaei ole edes kotoisin tahoilta jotka ovat edustavinaan kanonisoitua ilmastotiedettä vaan YK,n alaiselta maailmanpankilta joka ohjailee
kansainvälistä rahoitusta poispäin kehitysmaiden kehittymisestä tarjoten
korvavaloja ja aurikopaneleja kamelin selkään risunuotion tilalle.
http://www.worldbank.org/en/topic/climatechange
Ilkka
Itse asiassa Spiegelin neljän vuoden takaisen artikkelin mukaan "kahden asteen raja" keksittiin Saksassa 1990-luvulla, kun poliitikoille piti antaa jotain konkreettista. Siitähän tuli tosiaan melkoinen menestystarina, ja nykyään "kahden asteen rajaa" toistellaan tieteellisenä tosiasiana, vaikka luku on enemmän tai vähemmän hihasta ravistettu:
Poista"Climate models involve some of the most demanding computations of any simulations, and only a handful of institutes worldwide have the necessary supercomputers. The computers must run at full capacity for months to work their way through the jungle of data produced by coupled differential equations.
All of this is much too complicated for politicians, who aren't terribly interested in the details. They have little use for radiation budgets and ocean-atmosphere circulation models. Instead, they prefer simple targets.
For this reason a group of German scientists, yielding to political pressure, invented an easily digestible message in the mid-1990s: the two-degree target. To avoid even greater damage to human beings and nature, the scientists warned, the temperature on Earth could not be more than two degrees Celsius higher than it was before the beginning of industrialization."
http://www.spiegel.de/international/world/climate-catastrophe-a-superstorm-for-global-warming-research-a-686697-8.html
-VV-
Mistä näitä sikiää?
Poistahttp://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168677-suomesta-biotalouden-suurvalta
Tapsa
Niitä sikiää kun selluteollisuus nimetään uudelleen biotaloudeksi,
Poistaja kammiini ekokammiiniksi.
Ilkka
Tuo on varmaan virhe... eiku vihreiden suursaavutus. Sellutehdas on aina tuottanut energiansa itse ja vielä myyntiikin on jäänyt. Propellisähköllä toimivaksi ei myllyä investoitaisi.
PoistaTapsa
Alestalon lausuma osoittaa hänen olevan kaikkea muuta kuin tieteilijä. Yksikään oikean tieteen edustaja ei väitä jonkin asian olevan tarpeeksi tutkittu.
VastaaPoistaAustraaliaan liittyen viimeaikoina tehty varsin mielenkiintoinen havainto CO2:sta pelkääville:
http://www.abc.net.au/science/articles/2014/05/22/4009078.htm
Puolueeton
Upeaa oli, että ilmastohihhuli Eija-Riitta "Jumalanhuora" Korhola tipahti. Muuten kokkareiden ja persujen menestys oli liian hyvää.
VastaaPoistaHänet korvasi Ilmastonmuutos-Pietikäinen ;D
VastaaPoistaKorhola on teikäläisiä. Hän on on sekavasti kritisoinut ilmastotiedettä ja -politiikkaa.
PoistaEi punavihertävien tarvii olla huolissaan kun sekoomuksen vihersiipi sai stuppidosta vahvistuksen.
VastaaPoistaEppäilisin, että ilmastopoliittisesti suurin paukku oli Englannin itsenäisyyspuolueen (UKIP) superjytky sekä EU-vaaleissa että paikallisvaaleissa.
VastaaPoistaSuomen kansa on tulossa vähän järkiinsä, kun Korholan pehmeä ilmastopuheet eivät enää uppoa.
PoistaOlisi kovin toivottavaa, että EU-parlamentti keskittyisi seuraavalla kaudella Euroopan todellisiin ongelmiin. Ilmastonmuutoksen torjuntaan voidaan palata tuonnempana, mikäli ilmenee aihetta.
VastaaPoistaTarkemmin muotoiltuna: Olisi kovin toivottavaa, että EU-parlamentti keskittyisi ongelmien ratkaisemiseen eikä niiden luomiseen.
PoistaTapsa
Poliitikot harvoin vastaavat saamiinsa palautteisiin. Lähetin Alex Stubbille pitkän mailin ilmastopolitiikasta. Hän vastasi pari päivää myöhemmin pari kertaa pidemmällä maililla!
VastaaPoistaHämmästyttävää, miten hän on perillä ilmastopolitiikan ongelmista! Koska on kyse henkilökohtaisesta mailista, en sitä voi tänne kopsata, mutta voin sanoa, että nyt selvisi, ketä kannatan Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi, vaikka on paljon kateellisia, jotka eivät häntä voi sietää.
Muutamaa kohtaa tulen kyllä hänelle kommentoimaan. Nyt ensin lähetin hänelle vain palautetta siitä, että hänkin, muiden poliitikkojen tavoin, pitää Sternin raporttia auktoriteettina.
Tapsa