Kirkon verkkoviestinnän todistus ja 8. käsky

Kirkon tiedotuskeskuksessa verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski, joka omien sanojensa mukaan pitää itseään kaikkien alojen asiantuntijana, sai julkaistuksi 14.3.2016 Suomen Kuvalehdessä kirjoituksen ”Mistä valtamedia oikeasti vaikenee?”. Seuraavassa siitä lainauksia ja niiden kommentointia kauniina maaliskuun iltapäivänä.

On yksi asia, josta suurimmat mediat oikeasti ovat käsittämättömän hiljaa. Se asia on tämä tässä. Planeetan lämpötilaennätykset menivät taas kirkkaasti rikki. Ja siitä me olemme käsittämättömän hiljaa.

Kuva 1: Rajusti justeeratun GISS-aikasarjan kuukausi-
kohtainen globaali keskilämpötilapoikkeaman kuvaaja
12.3.2016

Lohikoski tarkoittaa viime helmikuun globaalia pintalämpötilan anomaliaa ja vahvistaa sanomaansa viereisellä kuvalla. Mutta olivatko suurimmat mediat asiasta hiljaa kuten SK:n jutussa väitetään? Googlaamalla löysin alle minuutissa jutut Helsingin Sanomista, MTV3:sta, Kansan Uutisista ja Talouselämästä. Nuo artikkelit julkaistiin 14.3. – siis pari päivää tuon Nasan graafin julkaisemisen jälkeen. Vaikka Yle ei uutisoinut suoraan uutista viereisestä kuvasta, se on pitänyt asiaa esillä vaikkapa tällä 8.3. julkaistulla ja monilla muilla jutuillaan. Ilmastorealismia-blogikin – vaikka se ei ehkä valtamediaan kuulu – julkaisi bloggauksen asiasta jo 10 päivää ennen Lohikoskea.

Minä en ole Lohikosken lailla kaikkien alojen asiantuntija, mutta muistelen rippikoulussa joskus 1970-luvun alussa opetelleeni 10 käskyä, joista kahdeksannessa todetaan seuraavaa: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Toisen Mooseksen kirjan 23. luvun 1. jakeessa todetaan lisäksi: "Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen.” Mielestäni Lohikosken väittämä ”käsittämättömästä hiljaisuudesta” ei ole oikeaa todistusta.

Kun joulukuussa Pariisin ilmastokokouksessa päätettiin pyrkimyksestä rajoittaa seuraavien vuosikymmenten toimepiteillä maapallon lämpötilan nousu 1.5 asteeseen, meni vain kaksi kuukautta ja ja raja meni jo rikki! Kyseessä on toki vain yhden kuukauden mittaustulos, mutta asiantuntijat ovat tyrmistyneitä.

Kuva 2: RSS-sarjan alemman troposfäärin globaalit
kuukausikeskilämpötilat Kelvin-asteina. Viimeisinä
oikealla viime tammi- ja helmikuun lämpötilat.

Hmm… Kävin tarkistamassa satelliittihavaintoihin perustuvasta hyvin arvostetusta ja tarkasta RSS-aikasarjasta alemman troposfäärin kuukausittaiset lämpötilat. Viime helmikuu oli toki lämpimin tuossa helmikuiden sarjassa – 0,85 astetta vuosien 1979-2016 keskiarvoa korkeampi, mutta sarjasta löysin 237 lämpimämpää kuukautta. Ennätyslämmintä oli vuoden 1998 El Nino –vuoden heinäkuussa, joka oli 2,4 astetta viime helmikuuta lämpimämpi. Siis mikä lämpöraja rikottiin, ja mitä sillä oli tekemistä Pariisin kokouksen kanssa?

Mitään vastaavaa lämpötilan nousua ei koskaan ennen ole tapahtunut.

Kuva 3: Globaali maanpinnan keskilämpötila viimeisen
4,6 miljardin vuoden aikana noin suurinpiirtein.

Kuulostaa niin kohtalokkaalta, kun käytetään ilmaisua ”ei koskaan ole tapahtunut”. Paleoklimatologian keinoin on selvitetty, että globaali ilmastomme on ollut jopa kahdeksan astetta nykyistä lämpimämpi pääosan maapallon olemassaolon ajasta, kuten viereinen kuva kertoo. Elämä on yleensä kärsinyt sukupuuttoaaltoja juuri kylminä jaksoina, jollaisina pleistoseeni ja nykyinen holoseenimme ovat näyttäytyneet, ja lämpiminä se on kukoistanut. Tiede muuten on tästä jokseenkin yksimielinen. Olisiko Lohikosken edellisessä lauseessa siis liioittelua?

Koko talvi on ollut kummallinen. Suomen kylmä tammikuu oli hetkellinen poikkeus, sillä arktisen alueen lämpötila oli tammikuun aikana peräti 7,5°C yli pitkän ajan keskiarvon. Yksittäisinä päivinä globaali lämpötila on ylittänyt jopa kahden asteen rajan, jota maapallon ei pitänyt ylittää ennen vuotta 2100!

Kuva 4: RSS-sarjan arktisen alueen alemman troposfäärin
kuukausikeskilämpötilat Kelvin-asteina. Viimeisinä
oikealla viime tammi- ja helmikuun lämpötilat.

RSS-sarjan mukaan napapiirin pohjoispuolisen arktisen alueen alemman troposfäärin tammikuu oli keskilämpötilaltaan -28,8 °C, mikä oli 3,8 astetta vuosien 1979-2016 tammikuiden keskiarvoa lämpimämpi. Ennätyshän sekin oli Arktikaa koskevien satelliittimittausten tammikuiden 37-vuotisessa sarjassa, mutta en noita lukuja kovin huolestuttavan lämpiminä voi pitää. Lisäksi olen 100-prosenttisen varma siitä, että arktinen alue on joskus aiemmin ollut paljon viime tammikuuta lämpimämpi, joskaan en voi sitä instrumenttimittauksin todistaa. Mutta eipä Lohikoskikaan voi päinvastaista todistella.

Lohikoski sekoittaa täydellisesti pitkäaikaiset lämpötilakeskiarvot, päiväkohtaiset poikkeamat ja jopa maantieteen lainatessaan Slate-verkkojulkaisussa kolumnistina toimivaa ilmastopanikoijaa tai –poliitikkoa, Eric Holthausia. Voivatko asiat mennä enää sekaisemmin kuin kaikkien asioiden asiantuntijalla?

Lohikosken tekstiä ei oikeastaan jaksaisi lukea pidemmälle, sillä johdannossa ei ole ollut muuta kuin valheita ja tahallisia tai tahattomia väärinkäsityksiä ja käsitesekaannuksia. Mutta jatketaan kuitenkin vielä muutamilla otteilla.

Ottaen huomioon kuinka merkittävästä, jopa koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavasta asiasta on kyse, puhumme mitättömän vähän siitä, mitä ilmastonmuutoksen rajoittaminen Pariisissa sovittuun 1,5 asteen tavoitteeseen todella merkitsee. Erityisen äänekkäästi vaikenemme siitä, mitä ilmastonmuutoksen rajoittaminen merkitsee meille itsellemme ja elämäntavoillemme.

Kuva 5: Eero Järnefeltin maalaus Raatajat rahanalaiset on
mainio kuvaus hiilineutraalista yhteiskunnasta, vaikka homma
ei lopulta ihan CO2-neutraalia taida olla, kuten ei elämä
yleensäkään.

Olen aika lailla eri mieltä asian uhkaavuudesta, mutta siitähän me todella puhumme vähän. Miksihän? Esimerkiksi, mitä tapahtuisi, jos huomenna päättäisimme heittäytyä hiilidioksidipäästöttömiksi? Kukaan ei lähtisi autolla töihin, sähköntuotanto ajettaisiin alas vesi-, tuuli- ja aurinkovoimaloita lukuun ottamatta, sulkisimme sähköpulassa tehtaamme ja kauppamme, kotona lämmittäisimme puuperäisillä polttoaineilla, seurustelisimme kyläkaivolla vettä kotiin hakiessamme, lento- ja laivaliikenne lopetettaisiin jne. Sitten kehittelisimme uusia teknologioita kylmässä ja päreliekin valossa vähän samaan malliin kuin esivanhempamme joskus satoja vuosia sitten siinä sivussa kalastellen, karjaa hoidellen ja käsin kylvämistä odotellen loppukevään koittaessa. Voi, kun joku vihreä toimittaja kirjoittaisi juttusarjan nopeasta transformaatiosta hiilineutraaliin yhteiskuntaan! Olen varma, että siitä tulisi lukuelämys. Mutta vielä sellaista ei ole nähty ainakaan valtamediassa.

Olemme yhteiskuntana aika pitkälti vieläkin laittaneet toivomme yksin teknologian kehityksen mahdollisuuksiin ratkaista länsimaisen elämänmuodon perustavanlaatuiset kestävyysongelmat.

Niin, ilman tehokasta energiantuotantoa elämänmuotomme kestävyys olisi epäilemättä koetuksella.

 Vaikka teknologiat ovat ottaneet monia rohkaisevia loikkia, on silti epätodennäköistä, että teknologinen kehitys ja puhtaiden teknologioiden käyttöönotto etenisi sellaista vauhtia, että kasvihuonekaasujen kasvu ja planeetan lämpötilan nousu olisivat pysäytettävissä yksin niiden kautta.

Teknologioiden kehittymisestä en osaa sanoa muuta kuin rohkaisevaa, kun asiaa katson vaikkapa viimeisen 100 vuoden perspektiivillä. En usko kehityksen hidastuvan tulevina vuosikymmeninä, joiden kuluessa vaikkapa energiatekniikan puolella voimme nähdä jotain sellaista, mistä emme osaa tänään vielä edes uneksia – aivan kuten vanhempamme ja isovanhempamme 1900-luvun aikana. Nykyisten ”puhtaiden” energiateknologioiden, kuten PV-aurinkovoiman ja tuulivoiman, tiedämme olevan niin kalliita, tehottomia ja puutteellisia, että ne eivät markkinaehtoisesti kelpaa käyttöön missään. Väittäisin niiden käyttöönoton vain hidastavan puhtaampien ja tehokkaampien teknologioiden markkinoille tuloa. Mutta hätä ei ehkä olekaan kovin suuri.

Kuva 6: Mallinnusten lämpötilat eroavat
mitatuista lämpötiloista. Mitatut lämpötilat
sinisellä ja vihreällä.

Olen tutkinut melkoisesti ilmastomallinnusten tuloksia ja verrannut niitä ilmakehän toteutuneisiin muutoksiin. Niiden mukaan sillä, että me Suomessa tai vaikka koko Euroopassa tekisimme aiemmin kuvaamani elämäntapamuutoksen ja samalla melkoisen väestöpuhdistuksen, ei olisi mitattavissa olevaa vaikutusta planeetan lämpötilaan ainakaan seuraavan 100 vuoden aikana. Näin siis, jos ilmastomallinnukset olisivat oikeassa. Tästä pääosa ihan oikeistakin ilmastotutkijoista lienee kanssani samaa mieltä.

Mutta hullummaksi asia menee, kun mallinnuksia tutkitaan toteutuneeseen lämpötilakehitykseen. Valitettavasti mallinnustulokset ovat toistaiseksi osoittautuneet ennustekyvyttömiksi, kuten viereinen tohtori Christyn vertailukuva osoittaa. Ja ilman noita ennustekyvyttömiä mallinnustuloksia meillä ei ole tieteen puolelta mitään muuta, joka osoittaisi katastrofin olevan ovella, etupihalla tai edes samalla planeetalla. Tästä katastrofiuutisista elävä valtamedia on tosiaan ollut hiirenhiljaa muutamaa MOT-ohjelmaa lukuun ottamatta.

Hiljalleen on alettu ymmärtää, että pelkkä nykyisen järjestelmän hienosäätö ei riitä, vaan tarvitsemme myös uusia prioriteetteja – globaalia elämäntapamuutosta. Yksi hienoimmista ja selkeimmistä esityksistä tästä aiheesta on yllättäen – ja ehkä sittenkään ei niin yllättäen – paavi Fransiscuksen viime kesänä julkaisema Laudato Si-teksti. Jos sitä ei ole lukenut, se kannattaa lukea: siinä paavi – ja paavin apuna toiminut monitieteellinen työryhmä – esittää hienosti sen, miten ilmastonmuutoksen torjunta on kytköksissä myös kysymyksiin esimerkiksi köyhyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja elämäntavoista.

Kuva 7

Voihan jeesusmaaria sentään, mikä tieteellinen auktoriteetti nyt kaiken alkusekoilun jälkeen kaivettiin esiin! Itse katolinen kirkko, jonka ansiot pannukakkumaan ja maakeskeisen luomakunnan puolustajana, aidon tutkimuksen vainoajana, omanlaisen moraalinsa vartijana, sotien ja vainojen lietsojana tunnetaan historiankirjoituksesta hyvin. En minä kiistä, etteivätkö paavit ja kirkot olisi välillä tehneet hyvääkin, mutta Laudato Si –teksti ei kyllä ole terävimmästä päästä, ja siinä avustanutta ryhmää pitäisi kutsua monitieteellisen sijaan monipoliittiseksi tai –panikoivaksi.

Tavoite päästä eroon kasvihuonepäästöistä vaikuttaa vaikealta, jopa ylivoimaiselta. Elintasomme ja ylipäätään koko länsimaisen kulttuurin viimeisen parinsadan vuoden kehitys on pohjannut juuri fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Saamme siis kiittää omasta hyvinvoinnistamme pitkälti niitä samoja asioita jotka ovat viemässä meitä kohti tuhoa.

Aina vaan menee hämmästyttävämmäksi. Nyt tuli ensimmäinen kappale, josta olen samaa mieltä viimeistä sivulausetta lukuun ottamatta. Tosin sen edestä puuttuu pilkku. No pilkuista viis, mutta todellakin elämäntapamme kehittyminen, äärimmäisen köyhyyden katoaminen, kaksinkertaistunut elinikämme ja monet muut tärkeät asiat ovat pitkälti johtuneet siitä, että olemme hiljattain oppineet vapauttamaan hyötykäyttöön vuosimiljoonien aikana maaperään varastoitunutta aurinkoenergiaa. Meillä länsimaissa on jo nyt hyvä elää ja aikanaan kuolla, mutta kehitysmaissa on vielä satoja miljoonia ihmisiä, joista osaa kerrallaan koetetaan paikallisin toimin nostaa puutteesta ja muusta äärimmäisestä kurjuudesta. Ilman fossiilista aurinkoenergiaa se ei ole mahdollista tänä päivänä. Meidänkin tukemme noille ponnistuksille riippuvat vielä pitkään kyvystämme muuntaa ja siirtää energiaa edullisesti. Tästäkin aika harvoin puhutaan vihreän agendan läpilyömässä lehdistössämme.

Vaikka yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet tuntuvat mitättömiltä, meillä ei kuitenkaan ole muuta paikkaa aloittaa kuin omasta itsestämme. Arkiset yksilötason ekologiset valinnat – sellaiset joista esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevassa Ekopaasto-kampanjassa puhutaan – nähdään usein tyylivalintoina ja elämäntapafiilistelynä, mutta niissä on kyse paljon syvemmästä asiasta: niiden kautta tehdään todeksi sitä kestävämpää elämäntapaa, jota kohti meidän pitäisi olla menossa. Ne osoittavat vahvaa uskoa siihen, että liki mahdottomaltakin näyttävä voi muuttua mahdolliseksi.

Jaahas, kaiken sekoilun tarkoituksena olikin tiedottaa Ekopaasto-kampanjasta, josta yhden bloggauksen kirjoitin pari vuotta sitten. Ihmettelin, miksi evankelisluterilainen kirkkomme on ottanut hiilidioksidin sielunvihollisen tai uuden uskon korvikkeeksi. Kysehän on vanhan kristillisen käsityksen mukaan luojan luomien kolmen atomin, yhden hiilen ja kahden hapen, muodostamasta molekyylistä, jota itse luonto työntää ilmakehäämme 30 - 50 kertaa enemmän verrattuna ihmiskuntaan. Kun lisäksi tiedämme tuon CO2-molekyylin olevan ravintoketjun alkupäässä - sehän on kasvien ruokaa - ja välttämätön elämän perusedellytys, tuntuu valtakirkkomme periaatteellisesti jyrkkä suhtautuminen siihen kovin kummalliselta.

En tietenkään vastusta energian säästöä enkä turhanpäiväisen kulutuksen hillintää. Ne ovat järkeviä pyrkimyksiä niin luonnonsuojelun yleisten tavoitteiden nimissä kuin myös taloudellisesti. Tämä pätee niin makrotaloustasolla kuin yksittäisen ihmisen kukkarossa. En siis vastusta myöskään ekopaastokampanjaa. Päinvastoin toivotan sille menestystä. Mutta kirkon työntekijöiltä toivoisin rehellisyyttä ja elämistä oppien mukaan.

Elämäntapamuutosten lisäksi meidän pitää kuitenkin myös pitää itse asiasta meteliä. Vaikeista ja elintärkeistä asioista ei saa vaieta.

Olen tullut aivan samoihin loppupäätelmiin Lohikosken kanssa, joskin täysin eri perusteilla ja ehkä eri asioita tarkoittaen. Lohikosken mainitsemista asioista ei ole vaiettu, mutta minun mainitsemistani pääosin on.