Hesarin pingviinijutun otsikko |
![]() |
Kuva prof. Turneyn edelliseltä tutkimusmatkalta |
Nuo artikkelit perustuivat The
Guardianissa olleeseen juttuun,
jonka pohjana oli käytetty viime syksynä australialaisen yliopiston
ilmastonmuutosta tutkivan yksikön tutkimuspaperia ja muutaman sen tutkijan
lausuntoja. Kun tutkijoiden joukossa on myös ilmastonmuutosaktivismin professori Chris Turney, jonka
edellinen tutkimusmatka juuttui vuodenvaihteessa 2013 - 2014 rajusti
lämmenneen - joskin mittausten perusteella asia näyttää päinvastaiselta -
Antarktikan ”olemattomiin” mutta ennennäkemättömästi kasvaneihin merijäihin,
olisi niin Guardianin kuin suomalaislehtien toimitusten hälytyskellojen pitänyt
soida. Kellojen olisi pitänyt soida kovaa, sillä tutkimuspaperissa ei mainita mitään 150 000 jääpingviinin ruumiista. Alla Guardianin videoklippi jääpingviinien "joukkotuhosta".
Mitäpä me luulemme tietävämme jääpingviineistä, jotka on hyvin usein nostettu jääkarhujen lailla ihmisperäisen ilmastonmuutoksen uhreiksi? Jääpingviinien määrä Etelämantereella on vasta muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa laskettu kattavasti, joten aiemmat väittämät kannan laskusta ovat siis perustuneet vajaaseen tai olemattomaan tietoon. Laskennan tulos on aika mykistävä. Laskentaa johtanut Stony Brook -yliopiston tohtori Heather Lynch kertoo: "Me havaitsimme 53 % kasvun pingviinien kokonaismäärässä."
Lynchin johtama tutkija ryhmä laski jääpingviinit
satelliittikuvista ja sai luvuksi 3,79 miljoonaa pesivää paria, mikä on 1,1
miljoonaa enemmän verrattuna aikaan 20 vuotta sitten. Hmmm... se on pikkuisen
enemmän kuin sukupuuton partaalla olevalla lajilla normaalisti. Eikä
populaation kasvukaan viittaa suurempiin ongelmiin ympäristötekijöissä. Kaiken
kaikkiaan tutkijat löysivät 251 jääpingviiniyhdyskuntaa, joista he kartoittivat
41 ensimmäistä kertaa. Noiden 41 joukossa oli 17 yhdyskuntaa, joista tutkijat
eivät ole aiemmin tienneet mitään. Tutkimuksesta kertonut Wall Street Journal olikin otsikoinut juttunsa "Jääpingviinien
laskenta osoittaa lintujen kukoistavan".
![]() |
Jääpingviini tervehtii ystävällisesti suosikkibloginsa lukijaa |
Uutinen 150 000 kuolleesta pingviinistä ei muuten
tullut itse tutkimuspaperista, jossa sellaista ei väitetty. Se tuli
julkisuushakuisuuden kautta tutkimusrahaa houkuttelevan professori Turneyn
haastattelusta, minkä haastattelun tekijäkin saattoi olla professori Turney.
Eräät ihan oikeat pingviinitutkijat, kuten vaikkapa Minnesotan yliopiston Michelle LaRue, torjuivat Turneyn väittämän
joukkotuhosta toteamalla jääpingviinien muuttavan pois kolonioista, joissa
elämä ja lisääntyminen vaikeutuvat. Niin ne ovat ennenkin vastaavissa
tilanteissa toimineet. LaRue kysyi lopuksi, missä Turneyn laskentapaperit 150 000
tuoreesta raadosta olivat. Niitä edelleen odotellaan.
Eräs toinen viime vuonna jääpingviinien ja
ilmastonmuutoksen suhdetta tutkinut ryhmä tuli siihen tulokseen, että Antarktikan
koko populaatio on kasvanut 135-kertaisesti viimeisen 14 000 vuoden aikana.
Kun tuona aikana on nähty yksi ihan todellinen ilmastonmuutos merkittävine
lämpenemisineen, mieleen hiipii epäilys, että jääpingviinit viihtyvät paremmin
hieman lämpimämmässä ilmastossa kuin kovin kylmässä, mikä tosin ei ollenkaan sovi nykyisiin ilmastonmuutoksen uhkakuviin.
Ilmastonmuutosprofessori Turney osoittautui tässäkin asiassa
asiantuntemattomaksi ja valehtelijaksi, jonka klubiin The Guardian, STT ja yllä
mainitut suomalaislehdet liittyivät. Toimittajilla ei luultavasti ilmastopoliittisista
mieltymyksistä johtuen ollut haluja penkoa jutun väittämiä? Oma kotimainen
lehdistömme lopulta alitti rehellisyyden riman paljon Guardiania enemmän, sillä
jälkimmäinen sentään osin oikaisi alkuperäisen juttunsa toisella otsikolla ”Missing
penguins mystery: 150,000 birds feared dead may have relocated”.
Jääpingviinit siis voivat paremmin kuin ehkä koskaan siitä
huolimatta, että erilaiset tiedemiehiksi naamioituneet koijarit ja valheita
levittävät poliittiset toimittajat koettavat siitä ilmastonmuutoksen uhria
tehdä. Ihan yhtä hyvin voivat muuten jääkarhutkin toisella puolella maapalloa.
Kadonneiden ruumiiden mysteeri on selvitetty.
Turneyn tarkoituksena oli todistaa, että
VastaaPoista1) ilmaston lämpenemisen seurauksena Etelämantereen vesillä on pingviinejä uhkaavia jäävuoria aiempaa enemmän, ja
2) pingviinit kuolevat massoittain.
Tässä on vain muutama ongelma:
1) Antarktikan ilmasto ei ole lämmennyt ainakaan viimeisen 50 vuoden aikana.
2) Kukaan ei tiedä, onko jäävuoria nykyisin enemmän vai vähemmän verrattuna viimeisen 14 000 vuoden keskiarvoon, mutta eipä mahdollinen muutos ainakaan lämpenemisestä johdu.
3) Jääpingviinit voivat oikein hyvin, vaikka joskus joutuvat muuttamaan hetkiksi paremmille paikoille.
Lisäsin tekstiin upotetun linkin tuohon alkuperäiseen tutkimuspaperiin. Mutta alla se on vielä copypastea varten:
Poistahttp://journals.cambridge.org/action/displayFulltext?type=6&fid=10171607&jid=ANS&volumeId=-1&issueId=-1&aid=10171606&fulltextType=RA&fileId=S0954102015000644
Tällainenkin versio tuosta löytyy:
Poistahttp://www.ibtimes.co.uk/150000-penguins-perish-after-massive-iceberg-leaves-colony-landlocked-antarctica-1543674
No alleista ei ainakaan ole pulaa kun Birdlifeltä tuli ilmastouutinen jonka YLE meditoi jotta Allit ovat siirtyneet pohjoisemmaksi talvehtimaan ilmaston lämpenemisen myötä ja vieläpä Espoon matalikoille joita en tiennyt pitkäaikaisena Espoolaisena ja vesillä liikkuneena olevan olemassakaan.
VastaaPoistaTosin viime vuonna uutisoitiin Allien runsauden alueella johtuneen runsaista sinisimpukkakannoista mutta lienee hovissa muuttunut.
5 miljoonaa alliahan talvehtii Itämerellä, joten allin
näkyminen vesillä ei luulis olevan mikään maankaatojuttu.
http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/luontoymparisto/suomeen-nimetty-kolme-uutta-kansainvalisesti-tarkeaa-lintualuetta
Ilkka
Onhan tuolla Suomenojalla noita lampareita, mutta kovin matalina tuppaavat herkästi jäätymään, joten suositten alleille muita talvimajoituskohteita. Ei taida olla alluista siellä vielä havaintoja:
Poistahttp://www.suomenoja.fi/historia/
Meinaakkona että Espoon lintumatalikot ovat Suomenojan jätevesipuhdistamon entisiä saostusaltaita paikan ollessa suosittu bongauskohde, eiköhän siellä allikin ole nähty semminkin kun altaat höyrysivät ennen sulina ympäri vuoden.
PoistaAikanaanhan sieltä louhittiin merenalainen jätevesiviemäri merelle Gåsgrundetin lähistölle
jonne puhdistetut jätevedet taitavat nykyäänkin virrata.
Silloin kun paska virtasi Suomenojalle ja mereen, paikkahan oli lintuparatiisi ja taitaa olla vieläkin.
http://retkipaikka.fi/vapaa/suomenojan-lintualtaalla-espoossa/
Ilkka
Meinaan vaan, että allien talvehdintaa siellä saa odottaa.
PoistaProfessori Turneylle suosittelen seraavaksi tutkimuskohteeksi sitä, miten keisaripingviinit ovat kokeneet merijäiden ennätyslaajuudet, kun matka avovesiin on pidentynyt ilmastonmuutoksen myötä. Niitä näkyy asustelevan ympäri mannerta, joten jos mantereen reunalla asuvat, matka on hirveä evovesille.
VastaaPoistaVeikkaan kyllä, että asustelevat talvella merijäällä, mutta isäparoilla on kyllä mahdotonta munan kanssa seurata jään reunan etenemistä, kun hautoa pitäisi.
Pinviinien kielellä kannattaisi kysyä, pitäisikö lämmetä vai viiletä.
Näitä mysteereitä riittää. Kuten uppoavan Kiribatin mysteeri.
VastaaPoistaMeillehän on jo tuttua, että taistolaisperinne jatkuu vihreissä, josta yksi esimerkki on tuppuautuminen opettajiksi. Tästä yksi esimerkki on tämä Jarin blogi:
http://biologi-jari.blogspot.fi/2016/02/uusi-tutkimus-merenpinta-nousee-talla.html?m=1
Sieltä on linkki tähän Kiribatin hurjaan uppoamiseen mereen.
Kieltämättä siellä merenpinta hei luu kuin hullun joku jossakin, mutta pitkän ajan trendi onkin sitten ihan jotain muuta:
http://www.psmsl.org/data/obtaining/stations/1371.php
Aktiiviset voivat tuosta laskea, millainen nousutrendi sieltä löytyy. Atollisaarena en kyllä ihmettelisi, vaikka se uppoaisikin, mutta kun ei.
Että vallan kansankynttilä (biologian opettaja) Jari antaa asiantuntijalausuntoja.
PoistaTänäänhän YLE trollasi vallan ihmeellisen 2800 vuoden merenpinnannousuennätyksen 0,1 mm tarkkuudella ja tarjosi 1,3 metrin nousua vuosisadan loppuun.
Nils Axel Mörner ja Judith Currykin jo kommentoivat.
http://www.climatedepot.com/2016/02/23/sea-level-expert-rips-study-claiming-fastest-rise-in-2800-years-study-full-of-very-bad-violations-of-observational-facts/
Lisäksi on havukka alaarmi kun havukan pesinnän aikaistuminen parilla päivällä todistaa ilmaston lämmenneen Itä Suomen surullisenkuuluisan yliopiston AGW gradu.
http://yle.fi/uutiset/ita-suomen_yliopiston_gradu_haukkojen_pesinta_aikaistunut_ilmastonmuutoksen_takia/8686219
Näitä alaarmeja pursuaa kuin tuubista, eli YLE tuubista, eli voimme päätellä että alarmisointi jatkuu kiihtyvästi.
Ilkka
Kiribatissa kyllä nousuvauhdin voidaan sanoa tuplaantuneen tai ainakin kerrotun kahdella, tosin 2 x 0 taitaa edelleen olla nollan pinnassa.
PoistaSehän on niin kauhistuttavaa jotta maailmanpankki rahoittaa lentokenttiä alueelle, ja sopii päätellä joko ilmastopakolaisten viemiseksi tai turistien tuomiseksi.
PoistaJospa siellä on tulevaisuudessa IPCC ilmastokokous joka päättää ihmiskunnan kohtalosta, taas vaihteeksi.
http://www.worldbank.org/projects/P128938/pacific-aviation-investment-kiribati?lang=en
Ilkka
Antarktiksella on taas jäänmurtaja jumissa, Turneyn ja Mawsonin hengessä, juuttuneena jäihin kertoo Newsmaritime suomen median kertoessa sen ajautuneen rantakalliolle aaltojen tyrskeessä.
VastaaPoistaYhteistä uutisoinnissa on että ankkurointi on pettänyt.
http://www.newsmaritime.com/2016/australian-icebreaker-aurora-australis-stuck-at-ice-in-antarctica/
Ilkka
Itse kävin jo tuota samaa sivua lukemassa, kun radiouutisissa tästä tapahtumasta kerrottiin.
PoistaEn löytänyt siitä kuinka paljon tällä kerralla oli propagandatoimittajia ja ilmastonmuutosturisteja mukana.
Taas avartava artikkeli, Mikko. Kiitos!
VastaaPoistaJonkun aidosti tutkivan journalistin tulisi haastatella noita haamu-uutisia suoltavia toimittajia ja kysyä, miltä heistä tuntuu, kun heidän uutisensa ammutaan usein alas.