Ei tullut jäätöntä Jäämerta tänäkään vuonna

Eteläisen merijään laajuus syyskuussa 2013

Pohjoisen pallonpuoliskon jäät ja lumet ovat näinä päivinä saavuttamassa vuotuisen minimilaajuutensa, ja vastaavasti eteläisen pallonpuoliskon merijääpeite on lähellä maksimiaan. Katsotaanpa, millaisia tuloksia nämä ilmastonmuutoksen herkät mittarit tänä vuonna antavat. Aloitetaan Etelämannerta ympäröivästä merijäästä.

Antarktikan merijään kasvukäyrä

Etelämeren merijään laajuus on koko vuoden pysytellyt reilusti pitkäaikaista keskiarvoa suurempana. Sekä jään minimilaajuus helmikuussa kuin tässä kuussa todennäköisesti saavutettava maksimi ovat 1970-luvulta aloitetun satelliittiseurannan avulla mitatuista suurimpia. Tämä vahvistaa pitkäaikaista eteläisen pallonpuoliskon hitaasti mutta tasaisesti kasvavan merijääpeitteen trendiä, mistä ei paljoa julkisesti keskustella. Tämä on jossain määrin hämmästyttävää, sillä tänä vuonna jääpeite on tehnyt kymmeniä päiväkohtaisia ennätyksiä. Ehkä eteläisen jääpeitteen kasvu ei oikein sovi nykyisen ilmastokonsensuksen tarinaan?

Pohjoisen merijään tämän vuoden minimi-
laajuus verrattuna vuoden 2007 minimiin

Jos etelän jääpeitteet eivät tänäkään vuonna yllättäneet ketään, niin pohjoisella pallonpuoliskolla kaikki on toisin. Monet julkisuushakuiset jäätutkijat ja poliittiset ilmastoaktivistit ovat ennustaneet kesäisin jäätöntä Jäämerta täksi vuodeksi tai viimeistään joksikin tulevaksi vuodeksi. No sellaista ei tapahtunut. Tänä vuonna Jäämeren jääpeitteen laajuus palautui pitkähköksi lähes normaaliin laajuuteensa - siis kahden standardipoikkeaman sisäpuolelle pitkäaikaisesta keskiarvosta, millä alueella se taitaa pysyä ainakin seuraavan sulamiskauden alkuun asti.

Arktisen merijään sulamiskäyrä

Pohjoisen merijään alueellinen kehitys näyttää mielenkiintoiselta ajatellen ensi vuoden sulamiskautta. Jäätä on edelleen runsaahkosti läntisellä Arktisella - siis Kanadan pohjoisessa saaristossa ja Beaufortinmerellä. Tämä pääosin 1-2 -vuotinen jää on mahdollisimman kaukana Grönlannin ja Huippuvuorten välisestä Framminsalmesta, jonka kautta Jäämeren tuulet usein puhaltavat valtavia määriä paksuakin jäätä sulamaan Pohjois-Atlantin vesille. Nyt todella iso osa tämän kauden selvinneestä jäästä siis ehtii kasvaa paksuksi monivuotiseksi jääksi ja muutamana seuraavana vuotena virtausten mukana vahvistaa myös Venäjän Arktikan jääpeitettä, ennen kuin se lopulta ajautuu sulamaan Barentsinmeren ja Atlantin lämpimämpiin vesiin. On selvää, että sulamista paremmin kestävän monivuotisen merijään määrä siis kasvaa ainakin nyt ennätysvauhdilla.

Arktinen merijää 2012 (kelt+pun) ja 2013 (kelt+vihr)

Jäätä on siis tänä kesänä ollut niin paljon Kanadan ja Alaskan vesialueiden läpi kulkevalla Luoteisväylällä, että väylän käyttö kauppamerenkulkuun on ollut käytännössä olematonta. Koillisväylän jäätilanne on ollut helpompi, joskin tänä kesänä sielläkin on ollut jäätä selvästi useita aiempia vuosia enemmän. Venäjän jäänmurtajalaivasto joutuu tällä purjehduskaudella avustamaan Koillisväylän käyttäjiä lähes koko väylän pituudelta, sillä jäätä on edelleen melkoisina jäälauttoina Novaja Zemljasta itään sijaitsevilla Laptevinmerellä, Karanmerellä ja Itä-Siperianmerellä. Vain väylän läntisin osa, Barentsinmeri, on jäästä vapaana. Koillisväylän liikenne varmaankin jonkin verran kasvaa tänä syksynä, mutta sellaiseen ennätyskasvuun, jota ennalta haettujen purjehduslupien kasvu ennakoi, ei päästäne.

80-90N -alueen päivittäinen keskilämpötila 2013

Ehkä hätkähdyttävintä Arktikalla on ollut tämän vuoden lämpötilakehitys. Tanskan Ilmatieteenlaitoksen mallintama 80–90 -leveysasteen lämpötilakäyrä on pysynyt käytännössä koko sulamiskauden ajan pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, vaikka tuon alueen pitäisi ilmastomallinnusten mukaan lämmetä kaikkein nopeimmin. No tänä kesänä se on jäähtynyt nopeammin, kuin mikään muu alue maapallolla. Kun lisäksi alueella ei ole tänä kesänä sattunut ainuttakaan sellaista poikkeuksellisen kovaa myrskyä, jotka sekä vuosina 2007 että 2012 puhalsivat valtavat määrät jäätä Atlantille, ei ole ihme, että Jäämeren jääpeitteen määrä on vuodessa kasvanut hämmästyttävästi 60 prosentilla. Väittäisin tätä kasvua ainakin satelliittimittauskauden ennätykseksi.

Jääpeitteen määrät satelliittimittausten aikana

Pohjoisen jääpeitteen tämänvuotinen merkittävä kasvu ei kuitenkaan vielä kovin paljoa oikaise parikymmentä vuotta jatkunutta laskevaa trendiä. Mutta siitä huolimatta yhä merkittävämmäksi alkaa muodostua se tosiasia, että tuon alueen merijään minimeissä ja maksimeissa ei ole juurikaan laskua vuoden 2007 jälkeen. Vastaavasti alueen lämpötilat ovat samoihin aikoihin lopettaneet nousunsa. Onko nyt tapahtumassa samanlainen käänne kuin 1940-luvun lopulla, jolloin kahtena edellisenä vuosikymmenenä vähiin huvennut ja ohueksi käynyt jääpeite alkoi kasvaa saavuttaen maksiminsa 1970-luvulla, mistä alkaen asiaa on kyetty kattavasti mittaamaan satelliiteista? No sen näemme muutamien seuraavien vuosien aikana, mutta ainakin minä suhtaudun edelleen hyvin skeptisesti ilmastomallinnuksiin perustuviin ennusteisiin jäättömästä Jäämerestä.

Yhden asian osalta olen luottavainen liittyen tämän vuoden globaaliin merijäähän. Ennätykselliset tapahtumat molemmilla kalottialueilla eivät tule saamaan julkisuutta suurimpien suomenkielisten mediatalojen julkaisuissa. Johtuuko se siitä, että nykyisessä ilmastopoliittisessa ilmapiirissä vain ennätyksellinen sulaminen on uutinen? Siksi en pane pahakseni, jos joku lukija sattuisi Facebookissa, Twitterissä tai jollain muulla sopivalla tavalla levittämään tämän vuoden tilannetta, joka minusta on uutisen väärtti.

Eteläisen merijään laajuus sitten 1979

PS. Eteläisen merijään peite saavutti satelliittimittausten ajan ennätyksen 14.9.2013. NSIDC:n mukaan pinta-ala oli 19,51234 miljoonaa neliökilometriä.