tiistai 4. marraskuuta 2014

Fiktiot katoavat nopeasti - neuvo Perussuomalaisille ja Keskustalle

En ole Steven Goddardin Real Science -blogin fanittaja, mutta siitä huolimatta käyn lukaisemassa muutaman päivän välein blogin sisällön. Mielestäni parasta tuossa blogissa ovat historiatiedot, jotka ovat täysin kateissa ilmastotutkimuksen nykyiseltä valtavirralta. Siksi lainasin Goddardilta pari kuvaa, jotka saavat ilmastoasioihin vakavasti suhtautuvat aika syviin mietteisiin.

James Hansenin ennustus globaalista keskilämpötilan
muutoksesta vuonna 1988.
Ensimmäinen kuva alempana kertoo ilmastonmuutoksen isän, James Hansenin, ilmastomallinnuksiin perustuvista laskelmista vuodelta 1988.

Hansenin ennusteen skenaario A, joka edustaa likipitäen toteutunutta hiilidioksidipäästöjen määrää, on erehtynyt aivan valtavasti toteutuneeseen GISS- ja RSS-aikasarjoihin verrattuna. Toteutunut lämpötilakehitys on jäänyt jopa alle skenaario C:n, jonka mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvu olisi loppunut noin 15 vuotta sitten. Tuota kuvaa katsoessa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että Hansen oli totaalisen väärässä. Hansenin hypoteesi on hallinnut myös YK:n ja sen IPCC-nimisen raportointiorganisaation käsitystä ilmastonmuutoksesta.

IPCC:n ennuste tulevasta lämpötilakehityksestä
verrattuna 20 viimeisen vuoden toteutumaan.
Toiseksi Goddardin kuvaksi valitsin IPCC.n mallinnuksen ja todellisuuden välisen eron. Ensin mainitun mukaista viestiähän meille on kerrottu liki kaikista medioista viime päivinä, kun IPCC julkaisi synteesiraporttinsa viime viikonloppuna. Sanoisin, että seuraisi melkoinen naurunremakka, jos lähes minkä tahansa tieteen harjoittajat heittäisivät vastaavia ennusteita vain tietokonemallinnuksiin perustaen eteemme. Ok, poikkeuksia toki on näissä uusissa "tieteissä" kuten naistutkimuksessa ja muissakin sosiaalialan lajeissa. Mutta fysiikan, kemian, matematiikan tai kovimpien luonnontieteiden aloilla tuollaiset ennusteet eivät menisi läpi. Jos ennuste ei vastaa todellisuutta, kuten ensimmäinen kuva selvästi osoittaa, sen mukainen hypoteesi hylättäisiin.

Eilen 3.11.2014 poliittiset johtajamme reagoivat noihin Hansenin ja IPCC:n ennusteisiin pohjautuviin "uusimpiin tietoihin" (jotka tosiasiassa ovat jo noin 4-6 vuotta vanhaa tutkimususkomusta) Yleisradion etusivun uutistensa mukaan seuraavasti (fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisestä):

– Kyllä se hyvä tavoite on, ja se on myöskin realistinen. Suomella siinä on hyvää teknologiaa ja hyviä mahdollisuuksia siihen. Pelkästään biomassojen varaan se ei voi rakentua, se on selvä asia, tarvitaan kyllä uusiakin keksintöjä matkan varrella, mutta uskon, että niitä syntyy, sanoo Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

SDP:n Antti Rinne on samoilla linjoilla.
– Minusta on hyvä asettaa kovia tavoitteita ja pyrkiä niitä kohti. Sitten on mahdollisuus vähän epäonnistuakin.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kuuluttaa Suomelle edelläkävijän roolia ilmastoasioissa ja vannoo puhtaan teknologian ja biotalouden nimiin.
– Tämä on meille hurja mahdollisuus Euroopassa.
Myös Suomen mahdollisuuksiin päästä päästövähennystavoitteisiin pääministeri uskoo.
– Uusiutuvissa me ollaan jo erittäin pitkällä, 34–35:ssä prosentissa. Ja päästövähennystavoite 40 prosenttia tulee myös toteutumaan. Suomi on näissä kysymyksissä edelläkävijä, Stubb sanoo.

Perussuomalaisten Timo Soini ei päässyt työmatkansa takia kommentoimaan päästövähennysasiaa, mutta Perussuomalaiset suhtautuu suunnannäyttäjän rooliin muita kriittisemmin. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström sanoo, että moni maa voisi ottaa jo nyt mallia Suomen teollisuudesta, myös ilmastoasioissa, eikä Suomen pitäisi olla ainakaan yksinään suuntaa näyttämässä.
Voisin yhtyä sekä Sipilän että Lindströmin lausumiin lähinnä taloudellisiin perusteisiin vedoten. Mutta ilmastolliset vaikutukset, joihin Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja meitä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa edustava henkilö vetoavat, ovat kyllä minulle aivan huuhaata. Perusteita minkäänlaiseen ilmastopaniikkiin ei yllä olevien kuvien toteutuneesta lämpötilakehityksestä löydy. Eikä sellaisia ole myöskään uudemmassa ilmastotutkimuksessa - siis sen vakavammin otettavassa osassa. Siksi kannustaisin Keskustan ja Perussuomalaisten johtoa haastamaan nykyisen ilmastopolitiikan tekijöitä yhä kovemmin ilmastollisilla faktoilla.

Fiktiot nimittäin ovat usein yllättävän nopeasti politiikastakin katoavia asioita. Realisti tajuaa, että fosiilisista polttoaineista päästään eroon, kun markkinaehtoisesti korvaava tapa energian tuottamiseksi löytyy. Asiaa kannattaa tutkia, mutta nykyisistä tukiaisten varassa toimivista (ja vähemmän tai ajoittain toimivista ja luonnolle vahingollisista) tuulivoimaloista ei sellaiseksi ole. Siksi niitä ei pitäisi kannustaa lainkaan, vaan pikemminkin panna rahat uusien innovaatioiden tukemiseen.

24 kommenttia:

  1. Neljä vuosikymmentä sitten, kun ilmaston kylmeneminen (global cooling) oli suurinta muotia ja tieteen hyväksymä konsensus, tiedeihmiset ja poliitikot ajoivat mm. seuraavia pikaisia toimia ihmiskunnan tuhon estämiseksi:

    - Beringinsalmen sulkeminen padolla Venäjän (Neuvostoliiton) ja Alaskan välisellä
    - padon rakentaminen Norjan ja Grönlannin välille
    - napa-alueiden kattaminen mustalla kelmulla
    - hiilidioksidituotannon lisääminen
    - metallipölyn levittäminen ilmakehään
    - jättimäisten peilien lähettäminen maata kiertävälle radalle
    - kaliumpölystä tehdyn keinorenkaan rakentaminen maapallolle (vrt. Saturnus)
    - Färsaarten luona olevien vedenalaisten vuorten räjäyttäminen vetypommeilla jotta lämmin vesi pääsisi helpommin Arktisille alueille
    - Grönlannin lämmittäminen ydinreaktoreilla
    - napajään sulattaminen vetypommeilla

    Onnea matkaan ilmaston ”lämpenemisen” estämisessä! Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahdeviitteet puuttuvat. Missa mielessa kyseessa oli "konsensus"?

      Poista
    2. Kyllä ne lähteet on kirjoissa ja kansissa, nykytiede ei vain halua muistella niitä kun suunta on taaskin väärä.

      http://motherboard.vice.com/blog/the-soviet-scientist-who-dreamed-of-melting-the-arctic-with-a-55-mile-dam

      Ilkka

      Poista
  2. Minua ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä se, että näissä IPCC:n skenaarioissa jotenkin oletetaan, että teknologinen kehitys pysähtyy nykyiselle 2000-luvun alun tasolle. Jokainen voi pohtia, miten hyvin vuoden 1914 ennusteet osuivat kohdalleen seuraavan sadan vuoden osalta.

    Tarkoitan siis, että en pidä kovin uskottavana, että hiilivoimalat olisivat planeetan pääasiallinen energianlähde vielä 50- saati sadan vuoden kuluttua. Niinpä tämä hurja ponnistelu fossiilisista luopumikseksi tämän vuosisadan loppuun mennessä tuntuu kauniisti sanottuna koomiselta. Teknologinen kehitys ratkaisee kyllä nämä ongelmat, jos ne edes ongelmiksi osoittautuvat.

    Valitettavasti ilmastonmuutosvillityksestä on tullut (kuten tässäkin blogissa on usein todettu) todella ison edunsaajajoukon ja erilaisten epämääräisten vihreiden agendojen temmellyskenttä, enkä ole ainakaan vielä itse keksinyt, miten yleiseen keskusteluun saataisiin enemmän ilmastorealismia, vaikka faktat ovat jo kauan olleet enemmän skeptikoiden puolella.

    Alarmistit ovat saaneet liian kauan hallita keskustelua, ja sille pitäisi tehdä jotain, mutta mitä?

    -Zuul

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, eli maailma mataa radallaan käyttäen
      saatavissa olevinta hyödyllisintä energiaa, eli yritykset kiristää maailmaa energialla tulevat menemään hukkaan.

      Tarkoitan siis olevani samaa mieltä.

      http://theresilientearth.com/?q=content/skunk-works-build-compact-fusion-reactor

      Eli Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.

      Ilkka

      Poista
    2. Tämä on aina vaan niiiin hyvä (s. 52):

      http://www.maol.fi/fileadmin/users/EDimensio/Dimensiossa_julkaistua/ilmastonmuutos_DM1202.pdf

      Toivottavasti joku tallentaa FIMin sivuilta Petterin ja muiden puheet uusimman raportin julkistamistilaisuudesta, niin tulevaisuuden tutkijat saavat hyvän esimerkin siitä, kuinka ihmisiä voidaan johtaa harhaan. Nythän sen jo näkee tuosta Mikon aloituksestakin, vaikka aikajänne on lyhyt, mutta riittävä - ainakin meille tervepäisille omilla aivoilla ajatteleville ihmisille.

      Paavo

      Poista
    3. Ollos huoleto, Petterin valheet on tallessa bittitaivaassa, tosin vaarassa hävitä koiran syömänä.

      http://areena.yle.fi/tv/2062032

      Ilkka

      Poista
  3. En ole kuullut yhdeltäkään politiikolta mitään mainintaa siitä että millä teollisuuden energiatarve tyydytetään kun fossiilisista "luovutaan" eli ne kielletään?
    Liikennekin on kuulemma kohta täysin päästötön, kukaan ei vaan kerro että millä helvetillä se toteutuu?
    Jo vanhiksen hallitukset hukkas viherhuumaan yli miljardin, mitään hyötyä tosta "sijoituksesta" ei ole tähän päivään menneessä saatu. Maksettavaa kylläkin mm. syöttötariffin muodossa.
    Tosta saamme kiittaa itseoppinutta ilmastoasiantuntijaa joka myös DJ muna:na tunnetaan ja jota vanhis taisi ikävä kyllä uskoa?

    VastaaPoista
  4. Hyvä huomio se, että fossiilisia polttoaineita ovat hiili, öljy, maakaasu ja turve. En minäkään usko, että hiili on pääasiallinen polttoaine kehittyneissä maissa 50-100 vuoden kuluttua, mikä on hyvä sikäli, että kehitysmaat saavat sitten polttaa loput maapalloon varastoituneet fossiiliset polttoaineet hyvinvointinsa edistämiseksi. Mikään maailman mahti ei nimittäin rajoita fossiilisten polttoaineiden kaivamista ja pumpaamista maaperästä, koska se on niin tärkeää sitä tuottaville maille. Ja vaikka ei olisikaan, niin esim. korkean elintason hyvinvointivaltio Norja tuottaa öljyä kaiken aikaa, vaikka kansantaloutensa puolesta voisi jättää öljylähteet ihan rauhaan ikiajoiksi. Nytkin muuten öljyn hinta notkahti alaspäin, ettei vaan käyttö hiipuisi.

    Greenpeacen Kosonen hehkuttaa aiheeseen liittyen sitä, miten Tanska AIKOO siirtyä uusiutuviin polttoaineisiin vuoteen 2050 mennessä. Toivotaan, että jotakin uutta keksitään tai sitten rakentavat ydinvoimaa. Nythän Tanskan energia tuotetaan 80-prosenttisesti hiilellä, eikä ainakaan tuulimyllyjä paljoa enempää metsättömälle saarelle mahdu.

    http://www.greenpeace.org/finland/fi/media/blogi/vastaus-ilmastotieteen-hlyttvn-sanomaan-satap/blog/51164/

    Sitä ihmettelen tuossa Kososessa, ettei hakenut hyvää esimerkkiä lähempää, ihan samasta kaupungista, jossa asuu. Helsinki on tehnyt ihan samat suunnitelmat:

    https://www.helen.fi/hiilineutraali

    Sen verran Kosonen ilmeisesti muista ilmastohihhuleista poiketen tajuaa, että energiakäännetä ei voi tehdä sormia napauttamalla, eikä se järkevän elinkaariajattelun ja kestävän kehityksen kannalta olisi viisastakaan. Kunhan tuossa ei vaan kävisi kuten Ruotsin ydinvoimasta luopumiselle, jonka piti tapahtua 30 vuodessa 40 vuotta sitten. Siellä käytännössä vanhojen laitosten tehoa on nostettu niin, että Ruotsin ydinteho on kaksinkertainen luopumispäivään nähden. Mutta ei olla pessimistejä eikä hätähousuja, vaan katsotaan miten Tanska ja Helsinki pärjää ylevien tavoitteidensa kanssa ja tuetaan heitä ympäristöjärjestöjen ja median avula tässä työssä.

    Paavo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomiona ja muistutuksena Kososelle edelliseen liittyen se, mitä Euroopan mahtimaa Saksa tekee parhaillaan:

      http://wattsupwiththat.com/2013/04/23/germany-to-open-six-more-coal-power-stations-in-2013/

      Paavo

      Poista
  5. INFORMAATIOTERRORI, PROPAGANDA JA DISINFORMAATIO ”ILMASTO-SUOMESSA”

    Suomessa poliittinen ”eliitti”, propagandalaitokset (FMI) ja valtamedian (YLE ja Hesari) kritiikittömät toimittajat hysterisoivat maamme kansalaisia faktoihin perustumattomilla väitteillä.

    Faktoihin perustumaton disinformaatio muistuttaa karmealla tavalla Venäjän Ukrainan-kriisissä käyttämää hybridisotaa, jossa informaatioterrorilla ja propagandalla pyritään aivopesemään kansalaisia, omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

    Sivustosi KUVISTA näkee, miten paikkansa pitämättömillä skenaarioilla Suomen kansaa höynäytetään! Surullista, että niin monet täyspäisetkin (?) kansalaiset uskovat tähän fiktiiviseen tarinaan jota syötetään kaikista tuuteista.

    Se, että maapallon lämpötilat eivät ole enää 2000-luvulla nousseet, ei tunnu merkitsevän mitään tässä informaatiosodassa.

    Miten päästäisiin eroon FIKTIOIHIN perustuvasta disinformaatiosta, joka EI perustu FAKTOIHIN?

    Sivultasi löytyi HYVÄ OHJE:

    ”Siksi kannustaisin Keskustan ja Perussuomalaisten johtoa haastamaan nykyisen ilmastopolitiikan tekijöitä yhä kovemmin ilmastollisilla faktoilla”.

    Stubbman, narratiivinen (tarina-johtajatyyppi) johtajamme haluaa siis ”pelastaa maapallon”, mutta kuka pelastaisi Suomen?

    Ensi kevään (2015) vaaleissa kannattaa muistaa, että ilmastohörhöistä pääsee eroon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuohon ole mitään lisättävää!

      Poista
    2. Onhan siihen se kysymys lisättävä, että miten kepu muka haastaa nykyisen ilmastopolitiikan, kun on suomalaisista sen suurin hyötyjä. On risupakettia ja tuulimyllyfarmin paikkaa vuokralle. Ulkomaiset tuuliparonit toki hyötyvät vielä enemmän.

      Tapsa

      Poista
  6. Muistan vielä kun luonnonsuojelu oli tärkeää. Itsekin olin pieni kaappivihreä siihen aikaan. Sitten keksittiin ilmaston lämpeneminen/ilmastomuutos ja sillä kaapattiin kaiken huomion luonnonsuojelusta.
    Taitaa kuitenkin tavallaan olla sitä, mitä nykyihminen tilasikin. Eli rahalla voidaan kuitata pois huono omatunto ja jatkaa samalla tyylillä "roskaamista".

    Onkohan muuten kukaan viherhörhöistä tajunnut että energia ei ole yhtä kuin sähköenergiaa.
    Viimeksi tänään: http://www.hs.fi/kotimaa/a1415070126354

    "Suomi pystyy siirtymään vähähiiliseen yhteiskuntaan, mutta sitä varten energian tuotanto ja käyttö olisi uudistettava perusteellisesti"

    Voisivat pyytää Einsteiniltä kommenttia tuohon pulmaan

    VastaaPoista
  7. Joo, toi juttu kuuluu samaan sarjaan Hesarin ”töpselityttöjen” älynväläysten kanssa, jossa sähköautoilu on heidän ”ilosanomansa” mukaan täysin ”päästötöntä”.

    Sähkö tehtäisiin biomassaa polttamalla. jossa muodostuu ”ihmehiilidioksidia” (joka yllätys yllätys ei olekaan infrapunasäteilyä imevää plaatua eli ilmastoa lämmittävää). Tai sitten ”taivaasta ilmestyisi” yht äkkiä sama määrä bioainesta (esim puuta) joka oli juuri poltettu.

    Monissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu biomassan ja sähköautoilun ”päästöttömyys” pelkäksi viherhörhöjen harhautus liturgiaksi ja ilmastolain kaipuuksi (jolla pääsisivät hallinnoimaan kansalaispoloisia).

    Tänäänkin sitä piti tuoda esiin jollakin tavalla (vähähiilisyyden ohella):

    http://www.hs.fi/kaupunki/a1305894072806

    Käyttäen entisen Neuvostoliiton liturgiaa, Hesarin naistoimittajat saivat töpselitytön ”arvonimen ja korkean arvon” keksittyään, että sieltä seinässä olevasta pistorasiasta se sähkö tulee kun sinne sen töpselin tyrkkää”.

    Toi ”hiilijuttu” taas kuuluu sarjaan, jossa ilmastohihhulit ovat keksineet, että ihmiset pitäisi siirtää haja-asutus alueelta ”hiilineuraaleihin kopperoihin” asumaan (jossa tiiviin rakentamisen johdosta piruparat sitten kuolisivat homeisiin),

    Hiilineutraalin energiantuoton (jos polttaa esim. kuivattua lantaa, siinä muodostuva hiilidioksidi ei muutu uudelleen paskaksi kuten töpselitytöt jossakin aikaisemmassa jutussa uskoivat), hiilineutraalin liikenteen ja vaikkapa ruokailun (ei saa syödä, sisältää hiilipitoista orgaanista ainesta) tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaisiin todellakin ”uutta Einsteinia” tai tässä blogissa mainittua ”Stubbmanin” vakaata uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hiilineutraalit kopperot ovat homepesiä ja sitten hysteeriset ilmastovanhemmat itkevät, kun kersoilla on flunssa. Alkaa muuten rakennusproffatkin tuskaantua (ilmastonmuutos)asiaan:

      http://www.rakennuslehti.fi/2014/10/energiaprofessori-vaatimus-nollaenergiarakennuksesta-on-jarjeton/

      Poista
  8. Kepuun ei kannata näissä(kään) asioista luottaa. Mauri Pekkarisen vävy on mukana tuulivoimabisneksessä.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032916780974_uu.shtml

    VastaaPoista
  9. Suomen keskusta on pahin ilmastopuolue Vihreiden ohella. Ajatelkaa vaikka Paula Lehtomäkeä, joka haluaa kieltää polttomoottorit. Näyttää siltä, että Kepu on seuraava pääministeripuolue ja meno muuttuu jos mahdollista vielä hullummaksi. Kokoomuksesta sentään löytyi jokunen skeptikko (esim Ari Vatanen), mutta Keskustasta ei yhtään. Persutkaan ei uskalla olla avoimesti skeptisiä. Ehkä puristavat kättä nyrkkiin taskussa, mutta siihen se jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä usko poliitikkojen krumeruuleihin, vain teot merkitsevät eivätkä sanat joilla täytyy vain kosiskella äänestäjiä.

      Minusta tilanne on hallinnassa, ja monikin poliitikko myöntää missä energia-asioissa mennään mutta pitää pitää korkeata profiilia ilmastonpelastamisessa, mutta kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.

      Täytyy tosin myöntää heidän muuttuvan entistä hupaisammaksi porukaksi kiemurrellassaan kuin mato koukussa pelastaakseen kasvonsa.

      Ydinvoimatäky mitä tarjoavat on vain täky mitä tarjoavat pelastukseksi energialaskelmissaan, ne eivät pääosin halua sen tapahtuven, mutta antaa ajan kulua ja katsotaan onko meillä energiaa ollenkaan.

      Ilkka

      Poista
  10. Minusta Tony Heller aka Steven Goddard tekee rakkikoiramaisella asenteellaan ilmastokeskustelusta huomattavasti mielenkiintoisemman. Hän on hyvä vastapaino rauhallisemman, diplomaattisemman ja varovaisemman Watts:n rinnalla. Heller ei kumartele kuvia eikä epäröi nimittää korkea-arvoisiakin ihmisiä nimityksillä jollaisina nämä näkee.

    Yhdessä vaiheessa kyllästyin hänen ns. spämmäykseensä ja poistin hänen sivunsa ilmastonmuutosblogien RSS-syötekokoelmastani. Keskustelusta lähti samantien sielu ja lisäsin jo muutaman päivän kuluttua sen takaisin.

    Ilmastonmuutosalarmismin torjunnassa pitää olla sellainen Hellerin kaltainen innokas rakkikoira, joka on aina valmis raivostuttamaan virallisen totuuden levittäjiä räksyttämällä samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Heller muistuttaa minua siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuossahan tuo, eikä mulla ole muuta sanotavaa kun olen vähän kade.

      http://stevengoddard.wordpress.com/2014/06/27/who-is-steven-goddard/

      Ilkka

      Poista
  11. Ei taida tuo IPCC forecast olla oikein piirretty.

    I.K.

    VastaaPoista
  12. Nythän tänne on ilmestynyt niin monta anonyymiä, että en tiedä kenen kanssa keskustelisin. Jonkinlaista identifikaatiota suosittelen, vai mitä mieltä Mikko on?

    Tapsa

    VastaaPoista
  13. nnikuin mikko sanoo goddard on hyvä palauttamaan menneisyyden takaisin. juuri tätä tarvitaan. nyt kun kaikki tuulenpuuskat ovat ihmisen syytä, ainakin taalaksen mukaan ja virallisen uskonnon mukaan.
    kaikkeen se ihmine kykeneekin; muuttamaan jo ilmastoa?!
    goddardin tonginnassa on varmasti enemmän hyviä puolia ja aivan selvää on, että noaan
    lämpömittareihin ei ole mitään luottamista ja tämän selvittelyssä mies on kunnostautunut.
    usan vaalitulos lisää hiukan toivoa jonkinasteiseen muutokseen ilmastohysteriassa.
    näyttää sille että 2015 pariisi on entistä suuremmissa ongelmissa. oikein hyvä.

    VastaaPoista