Paluu lämpöaaltojen luonnollisuuteen ja pari napinpainallusta

Maaliskuun 2012 lämpöaalto oli luonnollinen tapahtuma NOAA:n mukaan

Palataanpa kotimaan lämpimien kesäsäiden keskeltä hetkeksi Yhdysvaltoihin ja maaliskuuhun vuonna 2012. Maan keski- ja koillisosien lämpötilat olivat tuolloin harvinaisen korkeat. Jo lämpöaallon aikana alkoivat kiertää todistukselliset tarinat ilmiöstä Gaian rangaistuksena ihmisille. Sana levisi englanninkielisten lehtien kautta myös Suomeen, jossa mm. kasvihuonekaasupäästöjen laskennan asiantuntijaksi itsensä esittelevä Petteri Huuska kirjoitti 30.3.2012 Helsingin Sanomissa yhdistäen lämpöaallon ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Professori Antero Järvinen koetti oikoa ilmastoaktivisti Huuskan mielikuvituksen lentoa vastineella, jonka HS jätti arvattavista syistä johtuen julkaisematta. Katsotaanpa lyhyesti, mitä Järvinen kirjoitti:

Petteri Huuskan mielestä Yhdysvaltain koillisosassa maaliskuussa koettu lämpöaalto oli merkki kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta (HS 30.3.). Faktat eivät tue tätä väitettä.

Ensinnäkään ei ole olemassa yhtään tieteellistä tutkimusta, joka sulkisi pois luonnollisen ilmastonvaihtelun siellä täällä havaittujen lämpötilamuutosten selittäjänä. Puheena oleva lämmin jakso oli poikkeuksellinen, mutta ei ainutlaatuinen. Esimerkiksi maaliskuussa 1910, jolloin hiilidioksidia oli ilmassa paljon nykyistä vähemmän, oli vielä lämpimämpää (vuodesta 1895 lähtien Keskilännen maaliskuun lämpötila on laskenut). Poikkeavia sääilmiöitä esiintyy jatkuvasti, mikä on täysin luonnollista. Yhdysvaltain keskiosien lämpöaalto oli luultavasti myös normaali ilmiö...

Nyt asiasta on ilmestynyt tieteellinen raportti, joka on julkaistu Bulletin of the American Meteorological Society -julkaisussa. Seuraavassa on lyhyesti Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen, NOAA:n, tutkijoiden päätelmät:

1. Monet todistelulinjat osoittavat, että äärimmäisen tapahtuman ensisijainen syy oli luonnollinen vaihtelu. Vastaava ilmiö esiintyi myös vuonna 1910.
2. Voimme päätellä, että Yhdysvaltain keski- ja itäosissa havaitut äärimmäiset lämpötilat maaliskuussa 2012 johtuivat ilmaston ja sään luonnollisesta vaihtelusta, josta merkittävä osa olisi ollut ennakoitavissa.

Painoin nappia Huuskalle ja HS:lle

Ilmastoaktivisti Petteri Huuska sai esitetyksi NOAA:n tutkimuksen valossa lähinnä vihreäksi poliittiseksi propagandaksi tai ilmastouskonnollisen ihmeteon todisteluksi osoittautuneet päätelmänsä maamme luetuimmassa lehdessä. Helsingin Sanomien laadunvalvonta petti jälleen kerran pahasti ilmastoasioissa jo Huuskan kirjoitusta hyväksyttäessä, mutta Järvisen kirjoituksen hylkääminen saattoi osoittaa, ettei sitä laadunvalvontaa ehkä siellä ole ollutkaan.

Julkaisin tästä asiasta blogikirjoituksen vasta noin vuotta lämpöaaltoa ja Huuskan kirjoitusta myöhemmin. Sen kirjoituksen terä oli suunnattu Huuskaa isompaa ilmastopropagandistia kohti. En nyt lähde toistelemaan, miten väärässä presidentti Obamakin oli ko. lämpöaallon suhteen. Totean vain, että professori Antero Järvisen luonnollisen vaihtelun tulkinnan takana on nyt myös maailman suurin ilmatieteen laitos.

Kun selailin tuota yli vuoden vanhaa kirjoitustani, löysin sen kommenttiosuudesta seuraavan anonyyminä jätetyn kommentin:

Toinen painallus viereiselle kommentille

Mäkinen kirjoittaa: "Yhtä lailla pääsääntöön tässä keskustelussa kuuluu se, että vastineet eivät mene läpi, vaikka vastineen laatija olisi akateemisesti ansioitunut tiedemies. Tästä todisteena on alla oleva professori Antero Järvisen yritys vastata Huuskan kirjoitukseen. Vastinetta ei julkaistu."

Mäkinen tekee Antero Järvisen vastineen julkaisemattomuuden HS:ssa liioitellun dramaattiseksi, koska samaan Petteri Huuskan kirjoitukseen HS julkaisi jo seuraavana päivänä (31.3.2012) vastineen. Sen oli laatinut tunnettu "skeptikko" dosentti Jarl Ahlbeck Åbo Akademista. Ahlbeckin vastine on täynnänsä samoja perusvirheitä ja nettimaailman blogosfääristä poimittuja pseudotieteellisiä väittämiä kuin Järvisenkin kirjoitus, mutta Ahlbeck kirjoittaa asiansa lyhyemmin ja HS lienee valinnut hänen kynän tuottonsa julkaistavaksi "Mielipide" -palstalla. Ei siinä sen kummempaa diskriminointia ole ollut.

Järvinen ja Ahlbeck ovat omilla tieteenaloillaan arvostettuja akateemisia tutkijoita, mutta ilmastotieteellisissä kommenteissaan heidän näkemyksensä edustavat vain henkilökohtaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä vailla koeteltua tieteellistä näyttöä ilmastofysiikan alalla.

Tuon kommentin nimettömän kirjoittajan taustaa voi vain arvailla. Kommentin tarkoituksena kuitenkin oli leimata professori Järvinen ja myös dosentti Ahlbäck asiantuntemattomiksi pseudotieteilijöiksi. Toivoisin, että tuon kommentin kirjoittaja ei itse istu millään ilmastofysiikan tai ilmatieteellistä tutkimusta tekevän laitoksen tuolilla tekemässä pseudotutkimusta tai johtamassa sellaisen tekemistä, mutta kommentin kirjoitustyylistä mieleeni on jäänyt epäilys kommentoijan tai hänen taustaryhmänsä lysenkolaisesta olemuksesta.

Nostin tuon kommentin esiin tässä kirjoituksessa kahdesta syystä:

1. On hyvä muistuttaa, että lysenkolaisittain kirjoittavat kommentoijat ovat olleet tieteen historian mukaan useimmiten väärässä. Siksi he kirjoittavatkin lysenkolaisittain.
2. Jatkossa ei kannata nähdä vastaavien leimaavien kommenttien kirjoittamisen vaivaa ainakaan anonyyminä ja väärillä perusteilla. Ne eivät kauaa kommenttipalstalla ole luettavissa.

Loput Järvisen hyvin argumentoidusta mutta julkaisematta jääneestä vastineesta voit lukea täältä.

Parempaa lämpenemisen mittatikkua etsimässä

Alestalon kirjoituksen loppu LK:ssa 2.7.

Ilmatieteenlaitoksen johtaja Mikko Alestalo ehdotti kirjoituksessaan Lapin Kansassa 2.7.2013, että meidän pitäisi seurata ilmastonmuutosta pitkillä ja kestävillä mittareilla sen sijaan, että katsoisimme viimeisen 10-15 vuoden lämpötiloja tai säätä. Olen Alestalon kanssa samaa mieltä. Pitkät sarjat ja kestävät merkit muutoksista ovat parasta realismia.

Alestalo ehdotti, että seuraisimme mm. Jäämeren jääpeitteen vähenemistä. Merijään määrä toki on pettämätön mittari, sillä se ei valehtele. Jää sulaa nollan asteen vaiheilla aina. Mutta minulla on Alestalolle ehdotus vielä paremmasta mittarista. Se on Etelämeren jääpeite. Perustelenpa ehdotustani muutamalla kappaleella.

Pohjoisen merijään laajuutta rajoittavat mantereet ja merivirrat

Tieteellisen konsensuksen mukaan kasvihuonekaasujen pitoisuus vaikuttaa merkittävästi alailmakehän lämpötilaan. Nuo kasvihuonekaasut myös sekoittuvat melko hyvin ilmakehässä, joten molemmilla pallonpuoliskoilla niiden aiheuttama säteilypakote on suurin piirtein yhtä suuri. Voimme siis tämän puolesta mitata yhtä hyvin pohjoista tai eteläistä merijäätä tai molempia. No niinhän me nykyisin satelliiteista teemmekin.

Pohjoinen merijää on sekä meitä eurooppalaisia että pohjoisamerikkalaisia lähempänä, ja se tietysti vaikuttaa eteläistä merijäätä enemmän ilmastoomme. Mutta sillä on myös maantieteelliset rajoituksensa, mistä syystä väitän sen olevan noista rajoituksista vapaampaa eteläisen pallonpuoliskon jäätä huonompi mittari. Jäämeri on kokonaisuutena melko pieni merialue. Sitä rajoittavat laajat Aasian ja Amerikan mantereet saaristoineen, ja sen virtaukset eivät ole mahdollisia lännessä kuin kapean Beringin salmen kautta ja toisella puolella pienehkö Grönlanninmeri yhdistää sen laajempiin valtameriin. Tiedämme, että molemmissa kapeikoissa virtaavan veden lämpötilan vuosittaiset ja vuosikymmeniset vaihtelut ovat suhteellisen suuria, ja on selvää, että laajat mantereet rajoittavat jään muodostusta. Toisaalta ne voivat myös sen muodostumista vahvistaa, sillä niitä vastaan kerroksittain pakkautuva jää sulaa huonosti, jolloin helposti muodostuu monivuotista paksua jäätä, joka saattaa kestää jopa useita lämpimiä sulamiskausia.

Niinpä on hyvin mahdollista, että noista salmista joko Atlantilta tai Tyyneltämereltä virtaavan veden lämpötilan vaihtelu vaikuttaa pohjoisen jään muodostumiseen tai sulamiseen ratkaisevasti, tai jääpeite saattaa olla tuulten ja fyysisten esteiden tuotetta. Tuolloinhan jääpeite ei välttämättä ole ilmaston vaan virtaavan veden lämpötilan ja maantieteellisten esteiden mukaan mukaisesti muuttuva asia. Ylempänä olevasta kuvasta näkyy hyvin, miten pohjoinen jääpeite ulottuu noiden rajoitteiden vuoksi laajimmillaankin vain Hudsonin lahdella sekä Beringin ja Ohotan merillä keltaisella merkityn napapiirin eteläpuolelle.

Eteläinen merijää ulottuu pitkälle napapiirin ulkopuolelle

Etelän merijään pulssi satelliittimittausten aikana

Etelämerellä ei ole vastaavia rajoitteita. Etelämantereen ympärillä kiertävä Länsituulten merivirta ei tiettävästi päästä ajoittaisia lämpimän veden pulsseja vaikuttamaan Etelämannerta ympäröivään jääpeitteeseen ainakaan Golf-virran ja Beringinsalmen virtausten lailla. Eikä Etelämantereen ympärillä ole sellaisia maantieteellisiä esteitä, jotka rajoittaisivat jään muodostumista tai aiheuttaisivat kerrostumia pohjoisten olosuhteiden lailla. Siksi etelän liki 90-prosenttisesti yksivuotinen merijää sykkii vuodenaikojen mukaan voimakkaammin ulottuen talvisin kaikkialla napapiirin ulkopuolelle, mutta toisaalta sen sykkeeseen eivät maantieteelliset rajoitteet tai kaoottinen sää vaikuta yhtä voimakkaasti kuin pohjoiseen jäähän. Eteläinen merijää voisi siis olla pohjoista vastinpariaan "puhtaampi" tektoniikan, termohaliinikierron ja sään satunnaisten vaihtelujen kohinasta.

Jos halutaan ilmastollisesti seurata erityisesti Tyynenmeren ja Atlantin virtausten vaihteluja, jotka vaikuttavat ratkaisevasti leveysasteidemme sääilmiöihin ja ilmastoomme, silloin tietysti pohjoinen merijää tarjonnee nopeamman mittarin. Mutta globaalin ilmaston häiriöttömään havainnointiin asumaton eteläinen napa-alue ympäröivine merialueineen olisi minun mielestäni ideaali seurantakohde. Kasvihuoneilmiöhän on globaali, joten se näkyy niin etelässä kuin pohjoisessa, mutta lämpösaarekeilmiöistä ja muista ihmiskunnan maankäytön aiheuttamista häiriöistä vapaa Etelämanner tarjoaa puhtaimman ympäristön myös ilmakehän kaasujen aiheuttaman säteilypakotteen havainnointiin.

Länsituulten virta suojaa Antarktista häiriöiltä

Arvaan, että joku lukija miettii, suosittelenko eteläisen merijään seuraamista vain siksi, että sen maksimi- ja minimilaajuus ei ole merkittävästi pienentynyt, vaikka ilmastomme on muutamalla asteen kymmenyksellä noussut sitten 1970-luvun. No etelän merijää ei ole pienentynyt, sillä alueen merivedet ja ilma eivät ole lämmenneet. Se ei todista vielä siitä, etteivätkö ne jossain vaiheessa voisi lämmetä, sillä ilmastomallinnukset poikkeuksetta ennustavat aivan yhtä merkittävää lämpenemistä etelään kuin pohjoiseenkin. Mutta toisin kuin pohjoisessa, jossa Pohjois-Atlantilta Grönlannin-, Barentsin- ja Karanmerelle sekä Tyyneltämereltä Beringin salmen kautta Tšuktšienmerelle saapuvat virtausten sykliset vaihtelut sulattavat ajoittain merijäätä suuria määriä altapäin ja saattavat kokonaan peittää varsinaisen ilmakehän muutoksesta aiheutuvan lämpenemisen, Antarktika olisi puhdas ja myös skeptillisesti nykyiseen ilmastoparadigmaan suhtautuvat vakuuttava mittari ylhäältä päin jäähän ja korkeisiin leveysasteisiin kohdistuvan ilmastovaikutuksen havaitsemiseksi.

Sain innoituksen tähän kirjoitukseen lukiessani tämän Jim Steelen blogikirjoituksen. Siinä Steele perustelee englanniksi pidemmin, tarkemmin ja myös lähdeviittensä esittäen tämän suomeksi selittämäni idean. Bloggaus perustuu hänen erinomaiseksi mainostettuun kirjaansa, jonka nimi suomennettuna on "Maisemat&Syklit: Ympäristönsuojelijan taival ilmastoepäilykseen". Minä panin kirjan hankintaan.

Kesän ilmastohölmöyden ennätys lehdistösarjassa

Verkkojulkaisu Uusi Suomi osasi kertoa 25.7.2013 seuraavan uutisen:

Tutkijat: Antarktiksella muhii aikapommi – jättimäinen lasku odottaa maailmaa

Uuden Suomen jutun kuvitus

Etelä-Mantereen mannerjäätikön sulamisesta on tiedemiesten mukaan koitumassa jättimäinen lasku. Financial Timesin ja BBC:n siteeraaman tutkimuksen mukaan ilmastonmuutoksesta Etelä-Mantereella eli Antarktiksella saattaa koitua jopa 60 000 miljardin dollarin eli noin 45 000 miljardin euron kustannukset. FT sanoo summan olevan samaa kokoluokkaa kuin koko maailmantalous viime vuonna. Cambridgen ja Rotterdamin yliopistojen tutkijoiden laskelmat perustuvat arvioihin siitä, miten paljon mannerjäätikön sulamisen aiheuttama ilmastonmuutos vahingoittaa viljelykasveja ja aiheuttaa tulvia. Tutkijat korostavat sitä, että Antarktiksen jäätikön alaisissa sedimenteissä oleva orgaaninen aines saattaa muuttua metaaniksi. Kun jäätikkö sulaa, metaani voi päätyä ilmakehään ja nopeuttaa ilmaston lämpenemistä.

Uutinen rikkoo kirkkaasti tämän kesäisen ennätyksen lehdistön ilmastohölmöydessä. Katsotaanpa, miksi annan sille tuon kyseenalaisen sijoituksen.

Oikeastaan ainoa tosiasia uutisessa on se, että myös Financial Times ja BBC ovat menneet julkaisemaan jutun, joka perustuu Nature-julkaisun verkkoversiossa 24.7.2013 julkaistuun artikkeliin otsikolla "Ilmastotiede: Arktisen muutoksen valtavat kustannukset".  Tarkastelen tuota alkuperäistä juttua vähän myöhemmin, mutta selvää on se, että US:n toimittaja ei Naturen juttua ole koskaan lukenut.

Uusi Suomi (US) kertoo siis Antarktiksella, eli Etelämantereella, muhivan ilmastollinen aikapommi. Naturen jutussa kuitenkin kerrotaan "pommin" olevan noin 20 000 kilometriä pohjoisempana, siis toisella puolella maapalloa eli Arktisella alueella. US:n toimittaja ei ehkä tiennyt Arktikan ja Antarktikan eroa siitä huolimatta, että Naturen jutussa viitattiin Pohjois-Siperian ikiroudassa olevaan metaaniin. Myöskään Etelämantereen kirjoitusasu ei ole US:n toimituksen tiedossa.

Minä en tiedä paljoa Antarktiksen mannerjäätikön alla olevista sellaisista orgaanisista aineista, joiden US epäilee muuttuvan jään sulaessa metaaniksi. Mutta sen tiedän, että ko. mannerjäätikkö on jököttänyt paikallaan vähintään 10 miljoonaa vuotta, joiden aikaisista jääkausien välisistä ajoista pääosa on ollut nykyistä holoseenia lämpimämpiä. Epäilen, että Antarktikan mannerjään alle jääneet orgaaniset aineet ovat jo kauan sitten muuttuneet metaaniksi ja muiksi hiiliyhdisteiksi, ja siellä ne myös pysyvät seuraavatkin miljoonat vuodet.

Vakuuttavuutta uutiseen oli ehkä haettu metaania siivillään hätistelevän pingviinin kuvalla. Pingviinit kyllä elävät Etelämantereen tuntumassa, mutta eivät asu mannerjäätiköllä. Ne elävät pääosin Etelämannerta ympäröivän merijään päällä. US-toimitukselle annettakoon lisätietona se tosiasia, että tuon eteläisen merijään laajuudessa saavutettiin muutama päivä sitten ennätys. Tässä kuumenevassa ilmastossa eteläinen merijää siis tekee vuodesta toiseen laajuusennätyksiä. Siinä olisi US:lle oikean uutisen aihetta, mutta se ei taida sopia julkaisun toimitukselliseen linjaan?

Saman Naturen artikkelin perässä myös Helsingin Sanomat ja Talouselämä julkaisivat uutisensa aiheesta, joskaan niissä ei sentään erehdytty pallonpuoliskon vertaa. Kumpikaan ei vaivautunut minkäänlaiseen lähdekritiikkiin, ja siksi niidenkin jutuista otsikoista alkaen saisi hauskat kirjoitukset.

Ilmakehän metaanipitoisuus NOAA:n mukaan

No mennäänpä muutamaan asiaan, joita edes Naturen toimittajat eivät jaksaneet penkoa. Aloitetaan ilmakehän metaanipitoisuudesta, jota mitataan miljardisosilla. Viereisessä kuvassa näet metaanipitoisuuden muutokset modernien mittausten mukaan. Vaikka ilmakehän metaanipitoisuus on hieman kasvanut, emme puhu mistään dramaattisista muutoksista. Naturen jutun takana olevat ympäristömallintajat ovat puuhastelleet tietokonemallinnustensa kanssa, eivätkä ehkä ole muistaneet tarkistaa empiiristä evidenssiä? 

Metaanipitoisuuden muutokset ovat pääosin lämpötilan muutoksen seuraus eikä syy. Ja vaikka nyt tauolla oleva ilmaston ja merten lämpiäminen joskus jatkuisikin, ei asia vaikuta suurimpaan osaan napa-alueiden kylmien vesien alla tai ikiroudassa olevasta metaanista moniin satoihin tai tuhansiin vuosiin. Seuraava jääkausi joskus kenties 5000-15000 vuoden kuluttua joka tapauksessa laskee niin metaani- kuin hiilidioksidipitoisuudet hyvin alhaisille tasoille ihmiskunnasta riippumatta.  

  

Ilmaston lämpenemisen pysähtymisen sietämätön keveys

Olin yllättynyt, kun luin Ylen nettisivuilta uutisotsikon "Tutkijat pohtivat, miksi ilmaston lämpeneminen näyttää pysähtyneen". Sivun avaaminen hieman jännitti, kun johdannossa vihjattiin "Onko ilmastonmuutosta koskevissa teorioissa vikaa, vai mahtuuko lämpenemisen pysähtyminen normaaliin vaihteluväliin?" No ei valitettavasti värissyt mikään enää jutun lukemisen jälkeen. Perustelenpa vähän tunteitani.

Jutun kirjoittanut toimittaja Yrjö Kokkonen oli lyhentänyt jo aiemmin englantilaisessa Guardian-lehdessä olleen artikkelin tekemättä itse suurempaa ajatustyötä tai toimituksellista operaatiota löytääkseen jotain lisäarvoa. Kokkonen lisäksi onnistui tekemään kakusta litteän pannukakun. Iltalehden kesätoimittajakin olisi osannut repiä toimitussihteerin opastuksella jotain tällaista otsikoksi: "Ilmaston lämpeneminen pysähtynyt." Ja jatkoksi olisi voinut panna vaikka tuon saman johdannon tai ehkä vieläkin räväkämpää tyyliin: "Nyt tiedät, miksi kala ei käy pyydykseen." Ehkä Kokkosella ei ollut aikaa hakea kannanottoja suomalaisilta asiantuntijoilta (kesälomat jne.), ehkä sellaisia ei saatu tai ehkä Yle halusi saada uutiselle mahdollisimman vähän lukijoita?

Olipa miten tahansa - minä en tiedä toimittaja Kokkosen motiiveja - mutta laskujeni mukaan tämä oli ensimäinen kerta, kun mikään Suomen merkittävimmistä mediataloista viitsi kertoa suomalaisille, että ilmaston lämpeneminen pysähtyi noin 15 vuotta sitten tai tilastollisten merkitsevyyksien sisällä jo kauan ennen sitäkin. Huonosta otsikosta huolimatta täytyy antaa Ylelle muutama piste. No tämä tulee tietysti MOT-toimituksen Ilmastokatastrofi peruutettu -reportaasin ansaitseman papukaijamerkin lisäksi.

En lähde toistamaan Ylen juttua, sillä jokainen voi lukea sen selvällä suomenkielellä tästä linkistä. Totean vain kahdella virkkeellä, että mitään uutta tuossa Guardianin jutussa ei ollut. Lämpenemisen pysähtyminen selitetään merten syvyyksiin piiloutuneella lämmöllä ja lisääntyneillä tulivuorten aerosolipäästöillä. Lisäksi todetaan, että tietokonemallinnukset ovat havainneet tällaisen pitkähkön lämpötilan nousun pysähtymisen mahdolliseksi.

Tyynenmeren alueen pintakerroksessa
ei näy syvyyksiin hiipivää lämpöä.

Toimittaja Kokkosella ei tietenkään ollut aikaa tutkia, miksi tuota syvyyksiin kadonnutta lämpöä ei ole havaittu, kun se vaelsi merten paremmin mitattujen päällimäisten satojen metrien läpi alaspäin. Ei ollut myöskään aikaa soittaa aerosolitutkijoille, jotka käsitykseni mukaan eivät olisi vahvistaneet Guardianin huhua vulkaanisten aerosolien lisääntymisestä ilmakehässä. Eikä Kokkosella tietenkään ollut aikaa hakea vieraskielistä ilmastomallintajaa, joka olisi kyllä osannut vahvistaa tauon lämpenemisessä, joskin mallinnuksissa tuo tauko näkyy vasta vuosina 2040-2060. Ymmärrän siis ainakin osittain toimittaja Kokkosen ongelmia jutun laatimisessa.

Mutta jos Kokkonen olisi ottanut minuun yhteyttä, olisin auttanut antamalla seuraavat neuvot:

1. Tee asiasta iso uutinen, sillä sitä se on.
2. Kysy johtavilta suomalaisilta asiantuntijoilta ja myös ilmastoparadigmaan kriittisesti suhtautuvilta mielipidettä.
3. Vaadi em. henkilöiltä lausunto sekä syvyyksiin kadonneesta lämmöstä että vulkaanisista aerosolivaikutuksista.
4. Tarkista, onko poliitikoillemme kerrottu totuutta lämpenemisen pysähtymisestä. Jos ei, niin miksi? Vaihtoehtoisesti voit tietysti kysyä johdattelevasti ilmastopolitiikkamme menestyksestä, jonka merkkinä on lämpenemisen pysähtyminen.
5. Mieti, miksi ns. kovan fysiikan nimiin vannovat ilmastotutkijat vetoavat empiiristen mittausten edessä tietokonemallinnuksiin ja havaitsemattomiin ilmiöihin. Kaikki asiat eivät ole kohdallaan tai englanniksi "Science is not settled", vai ovatko. Katso täällä yhdessä kuvassa näkyvää punaista viivaa viisi minuuttia, ja mieti sen sisältöä reaalimaailmalle.

Kovasta kritiikistä huolimatta annan pisteen Yleisradiolle siitä, että se ensimmäisenä isona suomalaisena mediatalona noteerasi jo yli 15 vuotta jatkuneen lämpenemättömyyden. Jospa jokin sellainen mediatalo, jolla ei ole keskinäistä propagandasopimusta Ilmatieteen laitoksen kanssa, osaisi joskus tehdä asiasta oikean uutisen?

Tämän jutun perusteella keskustellaan aiheesta, miksi kotimainen mediamme ei halua kertoa ilmastollisia tosiasioita ajantasaisesti, ja ovatko ilmaston lämpenemisen torjuntaan pannut rahamme niin sietämättömän keveitä, että niistä ei saa painavaa juttua?

Brittien säähuumori ja punainen viiva

Mail on Sundayn reportteri Adam Lee-Potter (oik) yritti vakuuttaa pieleen
menneen ennusteen julkaisseelle professori Stephen Belcherille hänen
työpaikallaan, että heinäkuu on alkanut lämpimänä. 

Brittien huumori on maailmankuulua. Maa tuottaa jatkuvasti komedia-, parodia- ja satiirisarjoja, joita myydään televisioyhtiöille ympäri maailmaa.  Olen aika varma, että brittien lahjakkaat käsikirjoittajat saavat osan innoituksestaan saarivaltakunnan vaihtelevasta ja välillä hyvinkin yllätyksellisestä säästä. Osan ideoista tarjoilee myös sikäläinen ilmatieteen laitos, MetOffice.

Puolisen vuotta sitten kirjoitin lyhyen jutun MetOfficen epäonnistuneista kausiennusteista. Kerrataanpa tähän niistä pari tuoreinta.   Keväällä 2009 se ennusti Brittein saarille kuumaa ja kuivaa kesää. Kolmen kuukauden kuluttua britit havaitsivat kesän olleen sekä viileä että erittäin sateinen. MetOffice ilmoitti tuolloin lopettavansa kausiennusteiden julkistamisen.

Lokakuun lopulla 2010 MetOffice kuitenkin ilmoitti tulevan talven olevan poikkeuksellisen lämmin ja talvien jatkossakin vain lämpenevän. Todellisuudessa brittien liikenne oli jo alkutalvesta täysin sekaisin lumesta ja kylmyydestä, sillä maa oli kokenut mittaushistorian kylmimmän joulukuun. Yksikään talvi saarivaltiossa sitten vuoden 2009 ei ole ollut keskimääräistä lämpimämpi.

Vuoden 2012 keväällä brittien ympäristövirasto antoi MetOfficen julkaisemattoman kausiennusteen perusteella varoituksen koko loppuvuoden jatkuvasta kuivuudesta. Sen perusteella määrättiin kovia rajoituksia veden käytölle. Kun vuosi oli ohi, britit saattoivat todeta kokeneensa yhden kaikkien aikojen märimmistä ja viileimmistä kesistään, jonka aikana tulvat olivat jatkuva riesa.

Kausiennustuksiin verrattuna täysin päinvastaisena toteutunut sää on ollut ymmärrettävästi naurun aihe mutta myös ärtymyksen kohde. MetOffice on tietysti joutunut myös muun kuin hyväntahtoisen naureskelun kohteeksi. Kausiennusteiden julkistamisesta pidättäytynyt virasto on kuitenkin julkaissut jonkinlaisia kuukausiennusteita. Nyt kesäkuun lopussa MetOfficen ilmastontutkimusyksikön johtaja, professori Stephen Belcher, ennusti kuluvan heinäkuun olevan hyvin sateinen, mikä sai runsaan joukon kesälomiaan suunnittelevia suuntaamaan lomanviettonsa saarten turistikohteiden sijaan jonnekin, missä varmasti ei kesällä sada ainakaan koko aikaa. No, lähes lopuillaan oleva heinäkuu on ollut ennätyksellisen sateeton ja poikkeuksellisen lämmin. Jälleen meni kuukausiennuste pahasti pieleen, ja ymmärrettävästi puolityhjien turistihotellien äreät ylläpitäjät ovat ruuhkauttaneet MetOfficen palautekanavia. Mutta ylimmässä kuvassa oleva Mail On Sundayn toimittaja sai asiasta tietysti huumoripitoisen jutun brittien iloksi.

MetOfficen kolme tuoreinta ilmastomallinnusta ja todellisuus

Vaikka maailman arvostetuimpana ilmatieteen laitoksena pidetty MetOffice on täysin todistettavasti kykenemätön ennustamaan seuraavaa vuodenaikaa tai edes kuukautta sinnepäinkään, se tietysti pitää itseään pätevänä ennustamaan ilmastoa vuosien ja jopa sadan vuoden päähän. Kanadalainen ilmastoblogisti, Steven McIntyre, on koonnut yhteen kuvaan laitoksen kolme viimeisintä ennustetta tämän vuosikymmenen loppupuolelle.

Kuvassa mustalla viivalla on esitetty mitatun globaalin keskilämpötilan poikkeama MetOfficen oman lämpöaikasarjan mukaan. Punainen kuvaaja oli laitoksen vuonna 2010 laatima ilmastomallinnuskontribuutio tänä syksynä julkaistavaan IPCC:n arviointiraporttiin. Sen ja tietysti muidenkin vastaavien mallinnusten mukaisesti eri maiden hallitusten odotetaan panostavan loppumattoman määrän miljardeja ilmaston lämpenemisen torjuntaan. Vihreä kuvaaja on vuonna 2011 laadittu mallinnus ilmaston lämpenemisestä tämän vuosikymmenen loppuun. Kun brittien lehdistö lopulta havahtui siihen tosiasiaan, että ilmasto ei ole lämmennyt 15 vuoteen, vaikka kaikki herkät ilmastomallinnusten kuvaajat sojottavat koilliseen, MetOffice tuotti ja julkaisi vaivihkaa viime jouluaattona tuon sinisen kuvaajan, joka ulottuu vain vuoteen 2017 asti.

En noita mallinnuksia lähde syvällisemmin ruotimaan. Totean kuitenkin sen, että alaspäin näyttää MetOffice säätävän ennusteitaan samalla, kun niiden ennustejaksoja lyhennetään. Oikeastaan säätäminen on väärä sana, sillä noiden kolmen ennusteen keskinäiset erot ovat valtavat. Ne eivät tietenkään kaikki voi osua edes lähelle totuutta. Ottaen huomioon MetOfficen tähänastisen osumatarkkuuden voi tietysti pieni pilke silmäkulmassa kysyä, onko niistä ainoallakaan mahdollisuuksia kuvata tulevaa ilmastoa. Voit lukea lisää asiasta englanniksi Steven McIntyren Climate Audit -blogista, joka tullee jatkojutuissaan seuraamaan tarkasti asiaa. 

Meidän oma Ilmatieteen laitoksemme ei julkaise kausi- ja kuukausiennusteita. Se on epäilemättä viisasta MetOfficen esimerkin valossa. Suomalaisten lumenkolaajien huumorintaju on ollut viime vuosina koetuksella pääjohtaja Petteri Taalaksen voimassa olevan vuosisataennusteen kanssa, jonka mukaan talvemme ainakin maan eteläosissa muuttuvat lumettomiksi jne. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Taalaksen ja muidenkin lämpenemistä ennustavien puheet eivät tule tyhjästä tai johdu ilmavaivoista. Niiden takana on lähes yksimielinen ilmastotutkimus - tai ainakin niin meille väitetään. Ja tuo tiedemaailman osa julistaa syksyllä totuuden olevan tuon punaisen kuvaajan mukainen. Varoitan tikahtumasta nauruun, kun pääjohtaja Taalas joskus loka- tai marraskuussa sitä vihreiden toimittajien keskellä esittelee. Ja ainoakaan toimittaja ei halua pilata tilaisuutta kysymällä, miksi 16 vuoteen ei ole lämmennyt. Sille asialle saa nauraa ehkä vasta 35 vuoden kuluttua, kun on ensin maksanut ilmaston lämpenemisen torjunnan kulut.

Pesän puolustus uhattuna nykyilmastossa?

Ilmastokeskustelussa on jo lähes 20 vuotta hoettu mantraa, jonka mukaan

1. ilmasto lämpenee,
2. se johtuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden noususta,
3. me ihmiskuntana olemme siihen syyllisiä, ja
4. tiedemaailma on tästä kaikesta lähes yksimielinen.

Jos joku rohkenee haastamaan yhtäkään tuon  katastrofaalisen ihmisperäisen ilmastonlämpenemishypoteesin peruspilareista tai puolustusaseista, vastaan iskee lauma niihin uskovia. Päämääränä on vähintään hiljentää haastaja ja mieluummin saattaa hänet sellaiseen asemaan, että haasto jäisi viimeiseksi yritykseksi. Vielä parempaa olisi, jos haastajasta voitaisiin tehdä varoittava ja leimallisesti huono esimerkki muille mahdollisille yrittäjille. Jotenkin tällainen preventiivinen skeptismin torjunta tuntuu oudolta tiedemaailmassa, jonka suhteellisesti suurimmat kehitysaskeleet otettiin nimenomaan aikansa vallitseviin paradigmoihin hyvin skeptisesti suhtautuvien tiedemiesten ansiosta.

Huonosti puolustettavissa oleva  ilmastopesä?
Ainoakaan ennuste ei osu edes maalin lähialueelle

Vaikka uskovaisten parvet surraavat ympärillä kuin pesänsä puolustamiseen hälytetyt mehiläiset, näitä skeptikkoja ilmaantuu. Ja heitä näyttää tulevan yhä enemmän, sillä mehiläispesän puolustus on heikentynyt samalla, kun hyökkääjien vastustuskyky piikeille on parantunut ja oma aseistus vahvistunut. Ratkaisevaa on tuo puolustuksen heikentyminen. Pesän puolustuksen haastajien lisääntyminen todistaa jo sinänsä, että neljäs kohta yllä, "lähes yksimielisyys", on vakavasti murenemassa, jos sellaista on koskaan ollutkaan.

Ilmasto ei ole lämmennyt sitten El Niñon 1997-1998 siitä huolimatta, että kasvihuonekaasujen aiheuttaman säteilypakotteen olisi pitänyt olla suurimmillaan juuri tuon tapahtuman jälkeisenä aikana. Kaikki tuohon säteilypakotteeseen perustuvat ilmastomallit todistavat yksimielisesti tasaisesta lämpenemisestä, jota ei ole tapahtunut. Toisaalta me tiedämme empiirisistä säähavainnoista, lämpötilarekonstruktioista ja fenologisista selvityksistä, että ilmaston viimeaikainen lämpeneminen alkoi jo 1700-luvulla, mitä hiilidioksidipitoisuudet eivät teoreettisesti selitä, eivätkä ilmastomallit pysty ilman epäloogisia kommervenkkejä toistamaan. Samoin on jokaisen lämpenemisen ja kylmenemisen osalta, joita paleoklimatologia on osoittanut olleen runsaasti viimeisten vuosituhansien aikana. Hyökkääjän vahvimmat aseet ovat lämpöaikasarjat, jotka jo pitkään ovat todistaneet ilmaston luonnollisesta vaihtelusta eripituisine historiallisine ja empiirisesti todistettavine oskillaatioineen sekä viime aikoina vallitsevan paradigman mahdottomana pitämästä lämpenemättömyydestä. Ilmastomallinnukset, jotka ovat olleet pesän pääasiallinen puolustusase, eivät luonnollista syklisyyttä osoittavia lämpöaikasarjoja vastaan toimi. Niillä ei osuta maaliin ainoassakaan tapauksessa.

Ilmastoherkkyys, jolla tarkoitetaan CAGW-hypoteesissa hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen aiheuttamaa lämpötilamuutosta, perustuu suurimmaksi osaksi hiilidioksidin lämmittävän vaikutuksen aiheuttaamaan haihdunnan lisääntymiseen ja ilmakehän vesihöyrypitoisuuden kasvuun. Eri malleilla lasketut ilmastoherkkyyden arvot ovat olleet kovasti pienenemässä viime aikoina. Puolustajien kannalta tärkeät vesihöyrypitoisuudetkaan eivät ole olleet kasvamassa - päinvastoin. Monet uusista herkkyysarvioista eivät ole enää kauhistuttavaan ilmastotulevaisuuteen johtavia. Tältä osin puolustuksen piikit ovat kutistumassa ja niiden pelotevaikutus katoamassa. Epäilys sekä piikin pituudesta, terävyydestä että kovuudesta on olemassa, sillä ilmastoherkkyyden kertomaa lämpenemistä ei ole nähty aikoihin.

Jokseenkin kaikki tutkimukset ovat osoittaneet, että maapallon olemassaolon aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutos on ollut seurausta lämpötilan muutoksesta. Miksi se ei olisi sitä nytkin? Vai onko ihmiskunta onnistunut muuttamaan seurauksen syyksi?  On tietysti kiistatonta, että energiantuotantomme fossiilisilla polttoaineilla siirtää maan kuoreen varastoitunutta hiiltä ilmakehään, mutta se ei yksin selitä hiilidioksidipitoisuuden kasvua. Onko sillä edes niin suurta väliä, jos hiilidioksidipitoisuuden muutos ei korreloi lämpötilamuutoksen kanssa kuin satojen vuosien viiveellä ja luonnollinen syy-seuraus -suhde on vaaraton? Kun vielä tiedetään, että hiilidioksidi on kaiken elämän kannalta välttämätön kaasu ja hyödyllinen suhteellisen suurinakin pitoisuuksina, on löydetty aukko pesän puolustuksessa.

Kestävää fysiikkaa mehiläispesän puolustuksessa on tietysti se, että hiilidioksidikaasu absorboi infrapunasäteilyä, jolloin tuota kaasua yhä enemmän sisältävän ilmakehän pitäisi lämmetä. Me vain emme pysty tuota lämpenemistä ilmakehämittauksin havaitsemaan. Ilmastomallinnusten kuumat alueet ovat lukemattomien mittausyritysten jälkeen edelleen löytymättä. Ehkä tuo teoreettinen lämpeneminen on käytännössä niin mitätöntä, että se peittyy mittauskohinaan? Tältä osin CAGW-pesän puolustus on siis vain teoreettista ja empiirisesti mitattuna kovin ohutta. Haastajat näkevät sen läpi, eikä sitä puolustuskohtaa vastaan kannata edes hyökätä. Hyökkääjän paras ase tässä kategoriassa on tietysti aurinko, josta likimain kaikki maapallolla oleva lämpöenergia on peräisin. Ilmaston oskillaatioissa on kyse sen säteilemän energian vaihtelusta maapallon pinnalla tavalla tai toisella. Kuka tuon vaihtelun avaimet löytää itse auringosta, avaruudesta, pilvisyydestä, merivirroista tai muualta, saa käyttöönsä hiilidioksidin absorptiokäyrään ja toimimattomiin virtuaalimalleihin verrattuna superaseen, joka pakottaa vastapuolen antautumaan.

Scafetta osuu maaliin, vaikkei ehkä tunne aseensa
kaikkia ominaisuuksia.

Uusimpana aseenaan pesän puolustajat ovat esitelleet äärisään ilmiöt - hurrikaanit, tornadot, kuivuudet ja tulvat. Jotenkin tämä asekategoria kuulostaa epätoivoiselta, kun vielä muutama vuosi sitten samat tutkijat todistivat kuorossa, että yksittäiset sääilmiöt eivät kerro ilmastosta. Äärisääkään ei toimi, kuten professori Pielke Jr. eilen edustajainhuoneessa todisti.

Vallitsevan ilmastoparadigman, CAGW-hypoteesin, pesän puolustus on murenemassa, sillä pesästä on paljastunut puolustuskyvyttömiä aukkoja sekä virtuaalisia puolustuslinjoja. Puolustajan piikkien pelote tai teho on vähentynyt, jolloin puolustetuistakin aukoista mennään sisään. Siksi näitä Scafettoja ja muita tutkijoita tulee valtaamaan väsyneiden ja puolustuksensa uusimatta jättäneiden CAGW-mehiläisten pesää. Olivatpa nämä pesänvaltaajat allegorisesti mitä tahansa eliöitä, he eivät enää pelkää puolustajaa.

Ennemmin tai myöhemmin pesän puolustajat toteavat tilanteen mahdottomaksi ja joutuvat nopeasti evaluoimaan uutta puolustusstrategiaa säilyttääkseen pesänsä. Silloin vanhat aseet hylätään ja uudet tuodaan etulinjaan samalla kun aukot puolustuksessa tukitaan. Silloin varmaankin joudutaan vaihtamaan myös paradigmaa. Tai sitten pesän hoitaja, joka on erilaisilla torjuntakeinoillaan yrittänyt tukea mehiläistensä puolustusta, toteaa taistelun kannattamattomaksi, linkoaa jäljellä olevat hunajat myyntiin, sekä itse karistaa heikkenevän parvensa pois tai vain hylkää pesän. Tuon kohtalon välttämiseksi ilmastotieteen evoluutiolla alkaa olla kiire. Muuten valtaajat vievät saaliinaan hunajan ja toukatkin.

Mutta toisaalta, mitä väliä lopputuloksella on? Evoluutio voittaa joka tapauksessa, kuten se on aina tehnyt. Tieteen evoluution rautaisen säännön mukaan teoria, jota empiiriset mittaukset eivät tue, häviää aina.

Lopuksi vielä ohje kommentointia varten. Nyt aiheena ei ole Nicola Scafetta tai hänen tutkimuksensa. Aiheena on:

1. Onko nykyisen ilmastoparadigman ympärille enää rakennettavissa sellainen puolustus, että CAGW-hypoteesi kestää haastajat.
2. Mikä "ase tai vasta-ase" lopulta ratkaisee ilmastokiistelyn.
3. Montako kylmää talvea heikentynyt pesä kestää.
4. Milloin näemme lopputuloksen?

Soutamista ja ilmastoasiaa Luoteisväylältä

Luoteisväylän reitit

Luoteisväylä on todellinen testi jopa parhaille jäänmurtajille. Tuo Grönlannin länsipuolitse ja Kanadan pohjoisen saariston kautta Beaufortinmerelle johtava väylä on jääolosuhteidensa vuoksi ollut hyvin vähäisellä käytöllä, vaikka se lyhentäisi tuhansilla kilometreillä merireittiä Euroopasta Tyynenmeren pohjoisosiin verrattuna Suezin tai Panaman kanavien kautta kulkemiseen.

Soutureitti

Soutuvene The Arctic Joule

Pahimmat esteet tuolla väylällä ovat Kanadan saaristo, jonka salmiin jäät helposti ahtautuvat, sekä tuon saariston länsipuolella sijaitseva Beaufortinmeri. Nuo molemmat alueet pitävät aika usein jopa puolet jääpeitteestään sulamiskauden yli.

Luoteisväylä säilyi valloittamattomana vuoteen 1906, jolloin norjalainen seikkailija ja napatutkija Roald Amundsen löysi kuljettavan reitin. Tosin todellisen navigoitavan reitin löytymiseen meni vielä tuonkin jälkeen vuosikymmeniä, ja ensimmäinen kauppalaiva, yhdysvaltalainen öljytankkeri Manhattan, käytti väylää vasta vuonna 1969.

Sittemmin 2000-luvulla Luoteisväylästä on monien muiden vaikeasti kuljettavien alueiden lailla tullut extreme-harrastajien aluetta. Ensimmäisenä ilman konevoimaa väylän selvitti yhden purjehduskauden aikana ranskalainen Sébastien Roubinet vuonna 2007. Hän käytti yritystä varten suunniteltua katamaraania, joka kykeni purjehtimaan vedessä ja liukumaan jäällä. Sittemmin yrittäjiä on ollut lähes joka vuosi.

Paul Gleeson soutamassa

Tänä vuonna eniten huomiota saanee neljän hengen kanadalais-irlantilainen soutuvenekunta, joka lähti liikkeelle heinäkuun alussa Beaufortinmereen laskevan Mackenzie-joen suulta. He eivät siis souda koko Luoteisväylää mutta yrittävät läpäistä sen jääolojen kannalta vaikeimman osuuden pyrkien lähinnä Grönlantia olevan Baffinin saaren pohjoisrannalla sijaitsevaan Pond Inletiin. Tuosta noin 3000 kilometrin soudusta he toivovat suoriutuvansa syyskuun 15. - 30. päivään mennessä.

Miten tämä soutu liittyy ilmastoon? No liittyypä hyvinkin ja monella tavalla. Arktisen merijään täysin kiistatonta hupenemista 2000-luvulla on julistettu ilmaston lämpenemisen oireeksi. Ja tätä haluaa soutukunnan sponsorikin julistaa motolla "Vetäen ilmastonmuutosta vastaan". Pääsponsoriyhtiö nimeltään Mainstream Renewable Power myy ja ylläpitää tuuli- ja aurinkovoimaloita, ja sen myyntistrategiaan kuuluu ilmastonmuutoksen julistaminen, jotta noita markkinaehtoisesti täysin kannattamattomia laitoksia joku haluaisi hiilijalanjälkensä pienentämiseksi tai syntiensä sovittamiseksi ostaa. Mainostamatta enempää tuota mielestäni energiamarkkinoiden kannalta haitallista, luonnonsuojelullisesti vahingollista ja veronmaksajan kannalta kallista yhtiötä on kuitenkin pakko kertoa, että sen mukaisesti tuo soutukunta on nimetty Mainstream LastFirst:ksi.

Soutajat kabiinissa

Vaikka en pidä sponsorista, en voinut olla kiinnostumatta itse soutuyrityksestä. Se ei totisesti ole helppo haaste  edes niinä vuosina, jolloin jää vetäytyy pienimmilleen. Siksi aion seurata soutua ja ehkäpä kirjoittaakin siitä jutun tai kaksi parin seuraavan kuukauden aikana. Toivon aidosti, että soutajat menestyisivät yrityksessään.

Heidän suurimmat haasteensa ovat jääolot ja sää. Beaufortinmeren itäosan ja Kanadan saariston jääpeite on tänä vuonna ollut lähellä pitkäaikaista keskiarvoa, joten soutamiseen saattaa tulla pitkiä taukoja, kun joudutaan odottamaan jäiden ajelehtimista tieltä pois. Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä arvaamammattomiksi sääolot muuttuvat. Syyskuussa saattaa jo tulla ensimmäinen avomerenkin jäätävä kylmä jakso, vaikka alue keskimäärin jäätyy vasta lokakuun aikana. Soutaminen saattaa estyä myös kovien tuulten vuoksi. Tietysti tällaiseen pienen retkikunnan yritykseen liittyy myös loukkaantumisen tai sairastumisen uhka. Yksikin soutaja sairaslevolla pudottaa koneen tehoja 25 prosentilla, mikä hidastaisi merkittävästi matkan tekoa.

Jäätilanne Kanadan arktisessa saaristossa 17.7.

Toistaiseksi soutajat ovat päässeet vasta vajaan 200 kilometrin päähän Mackenzie -joen suulta. Ensimmäistä paria viikkoa ovat haitanneet vastatuulet, mutta joen laskemien lämpimien vesien alueella jäitä ei ole vielä ollut.

Katsotaanpa vielä, millainen jäätilanne on edessä, kun soutajat saapuvat Kanadan pohjoiseen saaristoon. Viereisestä graafista näkyy  jääpeitteen laajuus (kuvan yläosassa) ja jääpeitteen laajuuden poikkeama keskimääräisestä (alaosassa) viimeisten 365 päivän osalta. Hyvin lähellä normaalia siis mennään, mutta viime vuoden vähäisen jään määrän vuoksi suurin osa jäästä on viime talvista ja ehkä tavanomaista ohuempaa. Lämpöaalto etelästä saattaisi siitä nopeasti sulattaa merkittävän osan. Tai kylmä virtaus pohjoisesta voisi pysäyttää sulamisen jopa pariksi viikoksi. Eikä tuota nopean sulamisen aikaa ole enää jäljellä kuin kuukauden verran.

Retkikunnalla on mukavat nettisivut, joilta selviää heidän sijaintinsa ja terveisensä. Siellä ovat linkit myös twitter- ja fb-seurantaan. Mitä Sinä veikkaat tulokseksi? Pääsevätkö he perille? Jos pääsevät niin milloin? Tai jos eivät pääse, mikä pysäyttää matkan ja missä? Laitanpa oman veikkaukseni ensimmäiseksi kommentiksi.

PS. Jätetään tämän kirjoituksen kohdalla puheet arktisen jään katoamisesta/vaihtelusta/lisääntymisestä väliin. Jos joku haluaa niitä kommentoida, sen voi tehdä vaikka tämän kirjoituksen kommenttiosuudessa.

PS2. Tässäpä vielä linkki Kanadan jääpalveluun, josta voi katsoa ajankohtaisen merijään tilanteen reitillä.